Ja seitsemäntenä päivänä otti hän kikkareet ja kakkareet, keräsi palasia sieltä ja kaarnoja tuolta, ja koitti rakentaa veneen joka kantaisi seuraavissa mainingeissa ainakin yhden aaltorivistön eteenpäin. Eli nyt kun pyöräretkestä on viikko, on aika koittaa tehdä jonkinsortin huomiopläjäys jotta seuraavat vastaavat sujuisivat paremmin.
Kaiken kaikkiaan aikataulutus etenemiselle oli koko retkessä typerä. Homma luisui puolittaisen urheilusuorituksen kautta kilometri/määränpää-pohjaisen säntäämisen puolelle. Ainoastaan siinä vaiheessa kun jalka pakotti, teki suunnitelmaan muutoksia. Tämä oli tiedossa jo ekan päivän jälkeen, mutta silti oli liian laiska uudelleen iteroimaan. Toisaalta nyt opitut läksyt ovat tehokkaampia, joten siten tämä asiainlaita ei ole kokonaisuudessan negatiivinen. Välillä on hyvä puskea suunnitelma, jos se nyt kuitenkin on tehty jonkun järjen mukaan, loppuun asti niin voi sitten evaluoida sitä kokonaisuutena. Olen tyytyväinen että tuli haettua vähän oman fysiikan sekä henkisen jaksamisen rajoja. Pelkällä päätöksellä niitä pystyy bendaa aika pitkälle.
Jännä oli kyllä havainnoida kuinka nopeasti kaikkeen tottuu. Esimerkiksi siihen ettei kymmenen tunnin polkemista osaa ottaa hetken jälkeen muuta kuin normaalina asiantilana joka ei sen kummemmin vituta. Ja kuinka ilon ja vitutuksen kohteet aina löytyvät jostain, oli tilanne mikä tahansa. Ihmisen mieli ikäänkuin hakee joka tunnetilalle aina ympäristöstä sopivat kohteet, oltiin sitten kuun päällä tai valtameren alla. Vanhaa klisettä, ympäristö muuttuu, ihminen ei.
Toinen asia mikä konkretisoitui matkaa tehdessään uudella tavalla, vaikka asiana onkin vanha kuin mummon kalsarit, oli kiintopisteiden tärkeys. Että ottaa jonkin maalin, niin lyhyellä kuin vähän pidemmälläkin aikavälillä, ja täyttää tätä jatkumoa niin että se muodostaa tekemistä joka hetkelle. Ilman sitä polkeminenkin muodostu välillä ikäväksi ja järjettömäksi, jos jätti kiintopisteiden operoinnin pois ja meni vain navigaattorin osoittamaan suuntaan. Siinä ajatus pysähtyy eikä mikään tunnu miltään. Mutta jos rakensi maailmaa ja tulevaisuuden polkuja tavotteiden varaan, kaikki saa uutta pontta. Niinkin yksinkertaiset suunnitelmat kuin miten ottaa kontaktia muihin ihmisiä, mitä viestittää tulevalle isännälle, mitä hänen kanssaan tekee, milloin ja mitä ja miten syö aamupalansa, rakentavat aika paljon ympäröivää tilaa ja aikaa ja toimivat hyvänä kasvupohjana suuremmille suunnitelmille. Ja ihmisiin liittyvät kiintopisteet on kyllä niitä tärkeimpiä. Luovat niin paljon vastavuorosuutta sitten toteutuessaan, joka taas luo jännitystä ja yllätystä, ylipäätään elämäniloa jakamisen ja yhteenkuuluvaisuuden tunteen kautta, että kyl siihen kandee panostaa.
Matkan parasta antia oli jubaa ja hengata couchsurfing-houstien kanssa. Kaikkien muiden ihmisten kanssa interaktio jäi niin vähäseks, ettei siitä hirveesti käteen jäänyt, tietysti. Muutamas minuutis kun ei paljon ehdi. Olis ollu parempi kyl se että pitää joka toisen päivän välipäivänä, niin olis saanu vielä enemmän irti läpänderistä. Varsinkin sillon kun tuli myöhään määränpäähän ja jengi joutu lähtee aamul töihin, ni eihän siinä paljoa ehtiny. Lisäksi tietty loistavaa hengata siskon ja Ivon, sekä heidän ystäviensä kanssa sitten pidempään määränpäässä. Eipä oo tullu tehtyä tuotakaan ikänä, mikä on harmillista. Toisaalta kun kukaan lähempi tuttu, perheenjäsen tai ystävä, ei juuri ole asunut ulkomailla niin ei ole ollut mahdollistakaan. Jos ja kun tulee vastaavia toisia tsenssejä, ne pitää häpeilemättä käyttää hyväksi ja heti, note to myself. Eihän siinä itse olisi edes ainoa joka hyötyisi, ehei, heh.
Tärkeä juttu oli kyllä sen faktan toteaminen että kun sivilisaation seassa ja kaupungeissa liikkuu, tai niiden välillä, ei todellakaan kannata kantaa mitään varalla mukana. Jos tulee jotain tarpeita, niitä voi sitten ostaa. Tai pikemminkin, sen mitä mukanaan kantaa, pitää olla tarkasti mietittyy ja sellaista, mitä ei helposti saa matkalta järkevässä ajassa siihen nähden milloin sitä tarvitsee, mietittynä niin paikan, vuodenajan, hinnan kuin muunkin suhteen. Varsinkin jos ne maat missä liikkuu tarjoavat vielä edullisen hintatason, mutta pätee kyl muutenkin. Vaik maksaiskin enemmän, niin vaivalle muodostuu pitkällä reissulle sikana hintaa.
Vaatteita ei hirveästi tartte pyöräreissulla, ei kesäaikaan. Ja ylipäätään ne kannattaa valita niin että on mahollisimman yleiskäyttöset. Esimerkiksi vain yhdet kengät, panostaa mieluummin kledjujen pesemiseen kuin siihen että on eri värejä tms. Eipä oo kukaan nuuhkimassa kainaloja kun on pyörän päällä. Turha ottaa mitään työkaluakaan messiin jos ei oo testannu että se kanssa toimii. Ja jos liikuu teitä pitkin, ei vettäkään kannata litratolkulla kantaa mukana, mieluummin täyttää huoltareilta usein. Sama pätee ruokaan. Ja pakkauskoot kaikessa kannattaa pitää pienenä, nyt ihan laiskuuttaan otti isot pakkaukset hammastahnaa, saippuaa, ja aurinkorasvaa mukaan. Kyl joka kauppa tollasta myy joka kylässä.
Perustoimenpiteet pitäis kyl harjotella kanssa etukäteen. Mitä teen jos jalkaan rupee sattuu eikä voi mennä metriäkään eteenpäin? Se että tollasetkin on miettiny etukäteen edesauttaa sitä että osaa toimia järkevästi ilman että tulee tunnetta että hommat menee ihan vituilleen, mikä yleensä vetää mielen ihan mustaksi, vaikka toimenpiteet loppujen lopuksi olisivatkin samat. Mut jos on ajatellu etukäteen, niin homma rulla kivasti eteenpäin vaikka matkan joutuis keskeyttääkin, kun tietää että toimintasuunnitelma on mietitty järjellä, eikä tartte luottaa improvisaatioon. Joku voi pitää sitä seikkailullisena ja siistinä, ite en kuulu siihen joukkoon.
Hyvin on kyllä infrastruktuuri hallussa ns. paremmin menevillä mailla. Se taas tuli huomattua. Teiden ja palvelujen löytymisen osalta ainaski, Saksa, Hollanti ja Suomi verrattuna Puolaan, Latviaan ja Liettuaan. Tosin, ensin mainituissa on myös kiireempi ja kireempi tunnelma, jollain tasolla jälkimmäisissä kuitenkin perusihmiset tuntuvat ystävällisemmiltä. Tiedä sitten johtuuko siitä että kun jälkimäisissä mentäessä oli pääasiassa landella, jossa näky ylipäätään vähemmän ihmisiä, joilla oli vähemmän kiirekin. Stadit kun yleensä aiheuttavat ihmisille kasvottomuutta ja fiilistä ettei yksittäisille jutuille, saati ihmisille, ole aikaa eikä sitä myöten pientäkään jyvää ystävällisyyttä. Tunne vaatii huomiota ja huomio aikaa. Ja sitähän betoniviidakon asukeilla ei koskaan ole. Hauska ajatus itelle taas sinänsä. Jos tälläkin retkellä nettona istu pyörän päällä vajaassa kolmessa viikossa 136 tuntia tuosta noin vain, on turha väittää etteikö aikaa olisi, oli aihe miltei mikä tahansa.
Pikkujutut on tärkeitä. Varsinkin jos ne toistuu usein. Kun pyöräilee koko päivän ja huomaa ettei joku homma toimi optimaalisesti, se kandee korjata heti. Pienestä ärsytyksestä kasvaa iso ja se vaikuttaa kaikkeen. Nytkin händyt on tönkkönä sinänsä turhan takia, jos olis huomioinu heti niitten puutumisen ja ryhtynyt vastaiskuun, olis varmaan pitkälti voinu välttää koko homman. Ihan vaan sillä että olis vaihdellut ajoasentoa, tai puristanut vähemmän, tai venytellyt enemmän. Toivotaan ettei tässä kuukausitolkulla mene että tunto ja fleksibiliteetti palaa kunnolla. Vieläkään ei onnaa hienomotoriikka vaik täys lepoa on ollu kaksi viikkoa.
Käyttötavaroissa laatu on kyllä elinehto. Mitään sekundaa ei kande sietää, se voi pahimmassa tapauksessa pistää koko paketin paskaks jos on kyse monen osasen yhteispelistä, tavalla tai toisella. Esimerkiksi se että pyörän takapakkari oli paska, olis voinu aiheuttaa sen että koko pyörä luisuu ojaan, ja kaikki kamat kastuu ja menee paskaks, ääriesimerkkinä. Onnea oli tollasissa jutuissa kyllä matkalla, että kannattaa ottaa opiksi vielä kun oppi on ollut halpaa. Ja tietty laatu tavaroissa ei takaa sitä että välineet ittestään pysyy hyvänä, pitää käyttääkin järkevästi. Ei tullut huollettua pyörää kyllä sillä huolella mitä tällanen matka vaatii. En ite puhdistanu tsygää kertaakaan, heitin vaan uutta öljyä vanhan päälle. Jos ei olis huollattanu Gdanskissa, niin varmaan olis ketjut katki jo ja pyörä muutenkin kärsiny kuin Mooses autiomaassa ikään.
Ryhmässä matkustaminen on niin eri juttu kuin yksin. Mutta yksin matkustamisessa on puolensa. On helpompi lähestyä uusia ihmisiä, kun ei ole ryhmän tarjoamaa kirottua suojaa, ja koska haluaa kuitenkin sosialisoida, on se pakko tehdä uusien ihmisten kanssa. Kaikki liikkeet ja suunnitelmat voi kanssa tehdä nopeammin, ja ihan oman maun mukaan. Tietty ei ole toista prosessointiyksikköä analysoimassa liikkeiden järkevyyttää, mutta useasti matkalla liike on tärkempää kuin sen suunta. Kun ei kuitenkaan niin vakavista asioista ole kyse, eikä liikkeet siten muodostu fataaleiks. Ja jotain ihmistenlukukykyä sentään omaa, ja siinähän sitä ainaski oppii kunnolla kun ei oo kukaan rajottamassa tai viemässä sosiaalista tilaa. Joissain tekemisissä, ainakin jos on töllistelemässä jotain hienoa mestaa yksistään, seura olis kyllä kiva, koska jaettuna sellaset asiat muuttuu suuremmiks. Kun jälkeenpäin fiilistelee kokemuksia ihmisten kanssa jotka on ollut samaa asiaa kokemassa, ne tuntuvat paljon elävemmiltä, suuremmilta, ja paremmilta. Kun yrittää ite jostain henkilökohtaisesti kokemastaan tarinoida, tuntuu että aina jää jotain sanomatta eikä pysty välittämään tunnetta. No, kommunikaatioskilsseistä johtuu tietty osin.
Euro on kyl kätsä matkustaessa. Pysyy grippi rahankäyttöön ja todellisuuteen toisella tavalla kuin jos on vieraan valuutan tai muovin varassa. Sillon rahankäyttö on kuitenkin ainakin asteen holtittomampaa. Slotienkin kanssa kävi niin että turhaan osti viimesillään kamaa, lähinnä siis suklaata, mitä ei olis muuten ostanut. Euroilla pelailu on niin arkipäivästä ettei moista tapahdu, tietää miten arvottaa asiat ja osaa miettiä tarkasti tarpeen kautta. Vaikka kaiken voi laskea nopeasti, niin konkretia muodostuu vankasta tottumuksesta. Muovi on tietty sairaan kätevä, ylivertainen manuaalisen puljailuun siinäkin mielessä ettei tartte käsitellä rahaa joka kolikkojen kanssa kohmeisilla näpeillä on muutenkin hankalaa, mutta siinäkin maksut näkyy vieraassa maassa vieraalla valuutalla, ja fiilis on sama kuin rahankin kanssa. Tietty voi ja pitää päässä vähintään laskea kotimaan valuutalla, mutta konkretia jää astetta vajaammaksi. Varsinkin kun lomalla ollessa on aina helppo heittää "kyl-lomal-ny-voi"-kortti pöytään, vaikka ostojen kohde olis miltei kaikinpuolin typerä ja haitallinen.
Mitä eri maista jäi käteen?
Eesti meni liian nopeasti ohi että siitä olisi jäänyt sen kummempaa. Vaikutti kivalta pyöräilymaalta, missä on suht hyvät tiet, mutta vähän nähtävää päämäärättömälle. Pärnu vaikutti hienolta kesäkaupungilta, minne vois lähteä viettää kesälomaa pitkäksi viikonlopuksi.
Sen verta lähellä, sen verta pieni, hintataso ihan ookoo, ja rantsua paljon.
Latviasta jäi yhtä vähän händyyn, mitä nyt tiet oli suuria väyliä lukuunottamatta paljon huonommat. Riikasta en vähällä näkemällä myöskään digannut, vaikutti liian isolta, hajanaiselta, rumalta, sekä turvattomalta. Ei itelle mitään käynyt, mutta puheet vaikutti. Ja huonot tiet ja sekavat liikennejärjestelyt. Lisäks eri valuutta vaikeuttaa.
Liettuasta jäi vaikutelma siitä että se on yhtä maaseutua ja pienen pientä kylää. Kaunauksen keskusta vaikutti osin hienolta, ja siinä olis ollu tutkittavaa enempikin. Kokonaisarkkitehtuuri oli kertaluokkaa kivempi kuin Riikassa. Tähän mennessä maat olivat myös tasasia korkeusvaihteluiltaan kuin elämä vanhainkodissa.
Puola muutti sen kertaheitolla, ja vaikkei siellä nyt mitään jättimäkiä varmaan ole, niin siltä se tuntu. Ja metsät oli metsiä, kunnolla vihreitä ja puita täynnä, mitä fiilistä ei muista maista ennen sitä ollut tullut. Ja tiet tietty sitä myöten, tosin varmasti suureksi osaksi myös reittivalintojen takia, välistä erittäin paskoja. Puolassa tuli kilometrimääräsesti vietettyä eniten aikaa, ja se tuntu fiilikses kans. Sieltä oli kiva päästä pois. Tunne kyl muodostu senkin takia että pahimmat jalkaongelmat oli siellä. Reissun maittavin safka tuli vedettyä Puolassa, ollen Goldapin possupihvi hyvillä lisukkeilla, lähinnä maistui sen takia hyvältä kun sitä ennen oli ollut vaikeutta eikä syönyt pitkään aikaan. Laadullisesti paras safka varmaan oli Puolassa kanssa, joka oli kermainen lohipasta.
Saksa Puolan jälkeen toi järjestyksen ja toimivuuden maan päälle. Myöskin liikenteenohjaus oli tähän mennessä mitätöntä, tuntui ettei kieltoja ollut missään ja pysty menee vähän miten sattuu eikä kukaan edes välitä, mutta Saksassa sama peli ei enää vedellyt, kieltoja oli verrattaen ärsyttävyyksiin asti. Tietty lähinnä teiden ja muun infrastruktuurin osalta. Suurimpana mieleen sen lisäksi jäi cs-houstit, tietty sen takia että siellä niitä oli eniten, mutta myös tyypit sattu olee loistavia. Ja etukäteen epäily että siellä ei oltais yhtä vieraanvaraisua, osottautu täysin vääräksi. Saksa myös jäi matkalle maaksi jossa teki matkaa ajallisesti eniten koska kaksi välipäivää tuli vietettyä siellä.
Hollannista ei sinänsä myöskään paljoa voi sanoa koska pyöräilyt jäi yhtä vähiin kuin Eestissä. Mutta kyllä se pyöräilijöiden paratiisi runsaine pyöräteineen, pyöräilijöiden huomioonottamisineen, ja kulttuureineen on. Tosin pitkät suorat ja tasaset tiet on tylsiä kanssa sitten. Ja niin sen vähän pyöräilyn, kun muunkin olemisen aikana, eivät kelit olleet mitenkään parhaat. Tietty pienet sateet virkistävät, ja ovat aika kovaa kamaa pitkällä reissulle. Pitkä auringonpaiste on rasittavaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. On mukavaa kun ei tartte töhrätä koko ruumistaan aurinkorasvalla. Ja se on ihan pakko tehdä jos arska paistaa. Sen ainoan kerran kun sitä ei matkalla tehnyt, tietty palo jonkun verran ja heti tuntu iho aralta.
... ja mitä seuraavaksi? Thomaksen innoittamana, joka siis toimi houstina Bremenissä, voisi olla hauska lähteä jenkkeihin pyöräilemään pohjois-etelä akselilla. Ja samalla meiningillä, käyttää muuhun yhtä paljon aikaa kuin pyöräilyyn. Varusteet pitää kyl upgreidaa, lähinnä ainaski pyörä monivaihteiseks. Ja olis se hauska tietty lähteä jonkun kanssa vaihteeksi, vaikka yksin menemisessä puolensa onkin. Mutta niin se on että seuraava yhtä pitkä reissu odottakoon itteänsä ainakin pari vuotta. Niin paljon aika ottaa kuitenkin ja on kaikelta muulta sitten pois, ja maailmastahan ei tekeminen lopu.
Saturday, July 30, 2011
Monday, July 25, 2011
statseja
matka - 2374.88 km
päivät brutto / netto - 18 / 16
km per pv brutto / netto - 131 / 148
aika brutto / netto - 173:14:34 / 136:08:01
aika per netto pv brutto / netto - 10:50 / 8:31
päivät brutto / netto - 18 / 16
km per pv brutto / netto - 131 / 148
aika brutto / netto - 173:14:34 / 136:08:01
aika per netto pv brutto / netto - 10:50 / 8:31
pvm / lkm / paikka / matka / aika / liike-aika / keskivauhti / liikkeen ktv / keskilämpö
7/4/2011 0 Tallinn, Eesti
7/4/2011 1 Pärnu, Eesti 151.6 9:02:34 7:08:35 16.8 21.2 25.1
7/5/2011 2 Riga, Latvia 189.32 11:50:16 9:34:06 16 19.8 20.5
7/6/2011 3 Pumpenai, Liettua 178.26 12:58:16 9:50:48 13.7 18.1 20.7
7/7/2011 4 Kaunas, Liettua 137.24 9:51:17 7:47:02 13.9 17.6 26.3
7/8/2011 5 Gmina Wizajny, Puola 130.5 12:03:51 7:59:07 10.8 16.3 24.9
7/9/2011 6 Bartoszyce, Puola 160 14:03:51 8:24:47 15.8 18.8 18.7
7/10/2011 7 Gdansk, Puola 177.01 13:01:34 9:55:46 13.6 17.8 20
7/11/2011 8 Leba, Puola 100.69 6:56:49 5:55:36 14.5 17 12.7
7/12/2011 9 Koszalin, Puola 128.09 8:24:39 7:18:58 15.2 17.5 21.7
7/13/2011 10 Rewal, Puola 98.58 7:48:28 6:08:52 12.8 16 23.8
7/14/2011 11 Wolgast, Saksa 127.15 12:06:02 9:29:49 10.5 13.4 16
7/15/2011 12
7/16/2011 13 Rostock, Saksa 139.63 11:15:33 9:27:16 12.4 14.8 22.4
7/17/2011 14
7/18/2011 15 Grossensee, Saksa 162.48 10:30:21 9:10:16 15.5 17.7 19.7
7/19/2011 16 Bremen, Saksa 167.91 11:53:38 9:31:24 14.1 17.6 20.5
7/20/2011 17 Nordhorn, Saksa 166.96 10:07:53 8:59:11 16.5 18.6 19.2
7/21/2011 18 Utrecht, Hollanti 159.46 11:19:32 9:26:28 14.1 16.9 17.8
Friday, July 22, 2011
21.7. päätepiste sotkemiselle
21.7. to, Nordhorn - Utrecht, 159 km, 11h 20min
Tarjosin Holgerille aamiaisen hänen valitsemassaan seisovan pöydän mestassa, missä ei ollut hänkään koskaan käynyt. Makso 8.9e per napa, ja vaikka sinällään oli tuttu sisällöltään mitä Puolassakin oli ollut, oli tämä kyl kertaluokkaa parempi, ja hintansa väärtti. Sämpylät oli lämpimiä, leipää oli montaa eri sorttia, juustoja oli myös valkohomejuustoa, marmeladeja oli useita, pekoniakin löyty, sekä pähkinöitä, rusinoita ja auringonkukansiemeniä mysliin. Kahvi oli hyvää, sai kaakaotakin. Tuli kyl syötyä liikaa. Kyl se sittenkin niin on ettei pyöräileen lähtiessä kannata syödä kupua täyteen. Saksas on niin että tippi annetaan henkkohtasesti samantien. Olin nytkin antamassa, mutta suomitapaan olin jättämässä pöytään. Niinkuin Wolgastissa Gunnari niin nyt myös Holger ihmetteli ettetkö tippaa ollenkaan. Käytiin sitten viemässä tarjoilijattarelle henkkkohtasesti vähän päälle kaks euroa, herätti huvitusta, turisti matkassa.
Kun pääs matkaan, alkumatka oli tosi hidas. Eka oli suunnistamassa kohti historiallista kylää kohti minkä Holger neuvo, mutta kun se ei heti löytynyt, otin kurssin kohti Hollantia. Matka oli hidasta osin sen takia kun halus ottaa rennosti, mutta myös sapuskan takia.
Hollannin raja tuli nopeasti. Ero Saksaan oli yllättävän suuri. Kaikki oli matalampaa, sekä jotenkin enemmän sekaisin kuin Saksassa, jossa rakennukset olivat samansuuntaisia ja suorassa, sekä suuremmilla välimatkoilla.
Pääsääntösesti matkan teko oli puurosta ja tylsää. Liikennejärjestelyt ja rakennusten kaaottiselta tuntuva sijottelu herätti hämmenystä ja huvitusta. Pyöräteitä oli kyl joka puolella eikä tarvinu ajotiellä oikeastaan ajaa ollenkaan, jos jos pyörätietä ei näkynyt rupes se herättää heti ihmetystä että nyt on jokin vialla. Aikasemmin on saman tien mennyt autotielle, mutta Hollannissa se on tosiaan poikkeuksellista. Eikä edes sallittua ajaa.
Puolimatkas rupes eka tihuttaa, sitä sataa vähän enempi. Ilma muuttu aika kylmäks. Vedin vielä noin satasen kohdalla kylmän italiansalaatin, joka kylmetti entisestään. Piti pistää oikein sadehousut ja hanskatkin, kädet oli aika tönköt. Ihmetytti myös että onko voimat niin lopussa että joutuu tosissaan polkee eikä pääse oikein eteenpäin. Huomasin sitten että perhana, sehän on vaan pitkä ylämäki missä on. Matkan aikana monta kertaa kävi tosiaan niin että pitkä loiva ja suora ylämäki näytti alamäeltä, ja ihmetteli että onko pyörässä jotain vikaa vai voimat loppu vai mitä.
Kaiken kaikkiaan Hollannin tiet ovat supertylsiä. Kaupunkien väliset ainakin. Ihan suoria, tasasia, ja pitkiä. Tai ainakin tuntuvat siltä, kun ei oo mitään vaihtelua. Ja siellä suhaa paljon kilpapyöräilijöitä, ymmärrettävästi. Hirveetä vauhtia. Aika epämotivoivaa, tuntuu että menevät tuplavauhdilla ohi, suhahtaen, ja näin varmaan onkin, kun ite vetää jotain 17-21 km/h. Lisäksi tosi monella on sellanen hybridi-polkupyörä moottorilla, jotka on ihan äänettömiä. Huvittavaa on että mummotkin vetäs ohi jotain 33% suuremmalla vauhdilla. Aluks katto että miten on mahdollista, kun poljentakin näyttää niin kevyeltä, mutta sitten huomas että on moottoriavusteinen.
Ihan loppumatkasta pääs pois harmaan tasasen pilvimaton alta. Näytti kyl että koko taivas silmänkantamattomiin oli sen peitossa aluksi, mutta kun pääs sieltä pois, nousi mielialakin. Suuri vaikutus menemiseen, tahti myös nousi, tietenkin myös siks kun kilometrit väheni. Päivän mittaan vitutusta aiheutti myös se että musaksi oli tullut pistettyä pelkästään jotain uskomattoman paskaa vanhaa jenkki-oldie-iskelmä-romanttis-shitti-country-junttimusaa. Ei kertakaikkiaan kestänyt kuunnella, vaan piti skippailla, montakyt kertaa ennenkuin muutama hyvä biisi tuli. Jostain syystä ei tos swimman-ipodissa toimi random. Tiedä missä vika. Ei nyt mitään supervalintoja tullu valittua musaksi muutenkaan koko reissulle, randomilla lähinnä semmosta mitä ei oo aikasemmin kuunnellut, mutta tää oli kyl koko reissun pohjanoteeraus. Aikasemmin on mennyt taustalla, hissimusiikkina, ja ollu jotain vaihtelua. Mut kun genre pysy koko ajan samana ja suurinpiirtein pahin mahdollinen, eihän sitä kestä. Jotkut meni kyllä niin överiksi että oli hyvää komediaa. Pitää koittaa ottaa ylös ihan huumorin takia. Mut pitäis kyl kategorisoida musa-arkisto, jottei tartte jatkossa kokea moista kärsimysnäytelmää.
Matkanteon hitaus, ja tietty myöhänen lähtö sai aikaan sen että viimenen puoltoista tuntia tuli tehtyä matkaa pimeässä. Se ei kyl oo kivaa. Ei nää juuri mitään, on hiukan vaarallista vaikka alkureissun jälkeen oonkin heti pimeyden tultua pistänyt valot päälle, ja on gepsin varassa. Lisäksi on kylmää, ja nytkään ei saanut sit otettua valokuvia maalintulosta mikä oli tarkotus. Mut hyvä fiilis päästä reissun päähän, ja siskon luokse. Hanna tulikin iloisesti vastaan, ja Ivon kanssa olivat hienosti pistäneet juhlahumun päälle, suomenlippu oveen, naposteltavaa ja viiriä ja plakaattia kämppään. Oiken kiva ja mukavaa, herttasta ja lämmintä meisinkiä.
Siinä oli kyl pyöräilyt, ainakin isommat, siis ei minnekään Pariisiin enää pyörällä täältä. Blogin otsikko pitäköön kutinsa, katsoo tuleeko täältä tehtyä jotain päiväreissua jonnekin ja kauanko tulee oltua, mutta suurempi reissaaminen tämän matkan osalta pyörällä on tässä. Antoisa matka, mutta hauska päästä loppuun. Täytyy tehdä tarkempaa analyysia vielä, tai no, ainakin kertoa fiiliksistä ja siitä mitä tuli opittua, ja kattella mitä on kirjotellut ja kattoa mitä puuttuu kautta onko kirjotellu puuta heinää. Eipä tullu loppujen lopuksi kirjoteltua niin fiilispohjalta juttuja blogautuksiin, ainoastaan pintapuolisia tapahtumakuvauksia, mikä on harmi, mutta kun ei ole pitkään aikaan kirjotellu mitään eikä siten orientoitunut, eikä aina pystynyt kirjottaa heti juttujen tullessa mieleen, niin onko tuo nyt ihme. Lisäks on sanottava, että vaikka onkin hyvä rentoutua ja antaa asioiden tulla omalla painollaan, niin aika vähälle jäi asioitten märehteminen ja funtsailu pyörän päällä, joka osaksi on hyväkin ihan turvallisuusmielessä ettei ajattele ihan jotain muuta ja oo huomioimatta esim liikennettä. Mut alkumatkasta kyl oli idearikkaampi fiilis, loppureissusta tuntuu että aika vähän oli ajatuslentoa korkeammalla tasolla kun sotki menemään.
Fiiliksien lisäks täytyy koota statsit vielä numeerisessa muodossa matkasta. Kilometrimääräksi tuli kokonaisuudessaan 2375 km. Kun Wilhelmshaven jäi pois niin kahesta ja puolesta jäätiin hiukan, mutta ottaen huomioon että jalan takia leikki meinas jäädä kesken jo Wolgastiin, niin oon tyytyväinen tohon.
Tarjosin Holgerille aamiaisen hänen valitsemassaan seisovan pöydän mestassa, missä ei ollut hänkään koskaan käynyt. Makso 8.9e per napa, ja vaikka sinällään oli tuttu sisällöltään mitä Puolassakin oli ollut, oli tämä kyl kertaluokkaa parempi, ja hintansa väärtti. Sämpylät oli lämpimiä, leipää oli montaa eri sorttia, juustoja oli myös valkohomejuustoa, marmeladeja oli useita, pekoniakin löyty, sekä pähkinöitä, rusinoita ja auringonkukansiemeniä mysliin. Kahvi oli hyvää, sai kaakaotakin. Tuli kyl syötyä liikaa. Kyl se sittenkin niin on ettei pyöräileen lähtiessä kannata syödä kupua täyteen. Saksas on niin että tippi annetaan henkkohtasesti samantien. Olin nytkin antamassa, mutta suomitapaan olin jättämässä pöytään. Niinkuin Wolgastissa Gunnari niin nyt myös Holger ihmetteli ettetkö tippaa ollenkaan. Käytiin sitten viemässä tarjoilijattarelle henkkkohtasesti vähän päälle kaks euroa, herätti huvitusta, turisti matkassa.
Kun pääs matkaan, alkumatka oli tosi hidas. Eka oli suunnistamassa kohti historiallista kylää kohti minkä Holger neuvo, mutta kun se ei heti löytynyt, otin kurssin kohti Hollantia. Matka oli hidasta osin sen takia kun halus ottaa rennosti, mutta myös sapuskan takia.
Hollannin raja tuli nopeasti. Ero Saksaan oli yllättävän suuri. Kaikki oli matalampaa, sekä jotenkin enemmän sekaisin kuin Saksassa, jossa rakennukset olivat samansuuntaisia ja suorassa, sekä suuremmilla välimatkoilla.
Pääsääntösesti matkan teko oli puurosta ja tylsää. Liikennejärjestelyt ja rakennusten kaaottiselta tuntuva sijottelu herätti hämmenystä ja huvitusta. Pyöräteitä oli kyl joka puolella eikä tarvinu ajotiellä oikeastaan ajaa ollenkaan, jos jos pyörätietä ei näkynyt rupes se herättää heti ihmetystä että nyt on jokin vialla. Aikasemmin on saman tien mennyt autotielle, mutta Hollannissa se on tosiaan poikkeuksellista. Eikä edes sallittua ajaa.
Puolimatkas rupes eka tihuttaa, sitä sataa vähän enempi. Ilma muuttu aika kylmäks. Vedin vielä noin satasen kohdalla kylmän italiansalaatin, joka kylmetti entisestään. Piti pistää oikein sadehousut ja hanskatkin, kädet oli aika tönköt. Ihmetytti myös että onko voimat niin lopussa että joutuu tosissaan polkee eikä pääse oikein eteenpäin. Huomasin sitten että perhana, sehän on vaan pitkä ylämäki missä on. Matkan aikana monta kertaa kävi tosiaan niin että pitkä loiva ja suora ylämäki näytti alamäeltä, ja ihmetteli että onko pyörässä jotain vikaa vai voimat loppu vai mitä.
Kaiken kaikkiaan Hollannin tiet ovat supertylsiä. Kaupunkien väliset ainakin. Ihan suoria, tasasia, ja pitkiä. Tai ainakin tuntuvat siltä, kun ei oo mitään vaihtelua. Ja siellä suhaa paljon kilpapyöräilijöitä, ymmärrettävästi. Hirveetä vauhtia. Aika epämotivoivaa, tuntuu että menevät tuplavauhdilla ohi, suhahtaen, ja näin varmaan onkin, kun ite vetää jotain 17-21 km/h. Lisäksi tosi monella on sellanen hybridi-polkupyörä moottorilla, jotka on ihan äänettömiä. Huvittavaa on että mummotkin vetäs ohi jotain 33% suuremmalla vauhdilla. Aluks katto että miten on mahdollista, kun poljentakin näyttää niin kevyeltä, mutta sitten huomas että on moottoriavusteinen.
Ihan loppumatkasta pääs pois harmaan tasasen pilvimaton alta. Näytti kyl että koko taivas silmänkantamattomiin oli sen peitossa aluksi, mutta kun pääs sieltä pois, nousi mielialakin. Suuri vaikutus menemiseen, tahti myös nousi, tietenkin myös siks kun kilometrit väheni. Päivän mittaan vitutusta aiheutti myös se että musaksi oli tullut pistettyä pelkästään jotain uskomattoman paskaa vanhaa jenkki-oldie-iskelmä-romanttis-shitti-country-junttimusaa. Ei kertakaikkiaan kestänyt kuunnella, vaan piti skippailla, montakyt kertaa ennenkuin muutama hyvä biisi tuli. Jostain syystä ei tos swimman-ipodissa toimi random. Tiedä missä vika. Ei nyt mitään supervalintoja tullu valittua musaksi muutenkaan koko reissulle, randomilla lähinnä semmosta mitä ei oo aikasemmin kuunnellut, mutta tää oli kyl koko reissun pohjanoteeraus. Aikasemmin on mennyt taustalla, hissimusiikkina, ja ollu jotain vaihtelua. Mut kun genre pysy koko ajan samana ja suurinpiirtein pahin mahdollinen, eihän sitä kestä. Jotkut meni kyllä niin överiksi että oli hyvää komediaa. Pitää koittaa ottaa ylös ihan huumorin takia. Mut pitäis kyl kategorisoida musa-arkisto, jottei tartte jatkossa kokea moista kärsimysnäytelmää.
Matkanteon hitaus, ja tietty myöhänen lähtö sai aikaan sen että viimenen puoltoista tuntia tuli tehtyä matkaa pimeässä. Se ei kyl oo kivaa. Ei nää juuri mitään, on hiukan vaarallista vaikka alkureissun jälkeen oonkin heti pimeyden tultua pistänyt valot päälle, ja on gepsin varassa. Lisäksi on kylmää, ja nytkään ei saanut sit otettua valokuvia maalintulosta mikä oli tarkotus. Mut hyvä fiilis päästä reissun päähän, ja siskon luokse. Hanna tulikin iloisesti vastaan, ja Ivon kanssa olivat hienosti pistäneet juhlahumun päälle, suomenlippu oveen, naposteltavaa ja viiriä ja plakaattia kämppään. Oiken kiva ja mukavaa, herttasta ja lämmintä meisinkiä.
Siinä oli kyl pyöräilyt, ainakin isommat, siis ei minnekään Pariisiin enää pyörällä täältä. Blogin otsikko pitäköön kutinsa, katsoo tuleeko täältä tehtyä jotain päiväreissua jonnekin ja kauanko tulee oltua, mutta suurempi reissaaminen tämän matkan osalta pyörällä on tässä. Antoisa matka, mutta hauska päästä loppuun. Täytyy tehdä tarkempaa analyysia vielä, tai no, ainakin kertoa fiiliksistä ja siitä mitä tuli opittua, ja kattella mitä on kirjotellut ja kattoa mitä puuttuu kautta onko kirjotellu puuta heinää. Eipä tullu loppujen lopuksi kirjoteltua niin fiilispohjalta juttuja blogautuksiin, ainoastaan pintapuolisia tapahtumakuvauksia, mikä on harmi, mutta kun ei ole pitkään aikaan kirjotellu mitään eikä siten orientoitunut, eikä aina pystynyt kirjottaa heti juttujen tullessa mieleen, niin onko tuo nyt ihme. Lisäks on sanottava, että vaikka onkin hyvä rentoutua ja antaa asioiden tulla omalla painollaan, niin aika vähälle jäi asioitten märehteminen ja funtsailu pyörän päällä, joka osaksi on hyväkin ihan turvallisuusmielessä ettei ajattele ihan jotain muuta ja oo huomioimatta esim liikennettä. Mut alkumatkasta kyl oli idearikkaampi fiilis, loppureissusta tuntuu että aika vähän oli ajatuslentoa korkeammalla tasolla kun sotki menemään.
Fiiliksien lisäks täytyy koota statsit vielä numeerisessa muodossa matkasta. Kilometrimääräksi tuli kokonaisuudessaan 2375 km. Kun Wilhelmshaven jäi pois niin kahesta ja puolesta jäätiin hiukan, mutta ottaen huomioon että jalan takia leikki meinas jäädä kesken jo Wolgastiin, niin oon tyytyväinen tohon.
Thursday, July 21, 2011
20.7. loppu häämöttää
20.7. ke, Bremen - Nordhorn, 166.96 km, 10h 08min
Bremenistä jäi kyllä hyvä maku, varmaan kivoimpia mestoja matkalla. Thomas ja hänen poikakaverinsa olivat hauskaa juttuseuraa, ystävällistä ja avointa. Thomakselta sai hyviä vinkkejä pyöräilyyn ja kuuli hauskoja juttuja matkoilta. Sympaattista porukkaa. Aamiaistakin tarjosivat puutarhassa, päälle matkan maistuvin capuccino tai no kahvi yleensä. Sitä kyllä Thomas naureskeli että olin matkassa vaihteettomalla pyörällä. Ja oli sitä mieltä että on järjetöntä olla pitämättä lepopäiviä. Itse jenkki-matkallaan piti joka toisen päivän mestojenkattelupäivänä. Kertoipa myös että jenkeissä saa leiriytyä ilman erillislupia, kunhan varoo leiriytymästä yksityisalueelle, mistä omistaja voi vaikka ampua. Sanoi myös Kaakkois-Aasia hyväksi pyöräilymestaksi missä oli halpaa kaikki ja tietkin hyvässä kunnossa.
Lähdin juttelusta ja aamiaisesta venyneen aamun takia matkaan myöhään, puoli kahdentoista aikoihin, mutta sen verta hyväntuulisena että matka taittui tosi nopeasti. Fiiliksestä tosi paljon kiinni. Musasta myös, nyt oli ihan ookoo soittolista. Tiet olivat hyviä, reitti selkeä, aurinko paistoi, ja oli hyvä fiilis siitä että oli ollut niin hyvä tuuri majotuksissa, plus siitä että oli pyöräilyn toiseksi viimeinen päivä.
Päivä meni myös ihmetellessä Länsi-Saksan uskomattomia lukaaleja. Vastaana tuli toinen toistaan hienompia kämppiä, jossa oli puutarhat viimesen päälle, hienoa autoa pihassa, ja ikkunoista näky taide kautta koriste-esinettä. Toinen päivän ohjelmanumero oli sateen jännääminen, keikun kokoajan sadealueen rajalla, ja loppujen lopuksi juuri pisaraakaan ei satanut vaikka loppumatkasta koko ajan näytti että alkaisi.
Ekan 50km kohdalla syöty iso jugurtti ryyditettynä koko 300g pähkinäpussilla oli liian iso jööti syömisiksi, pisti ukon jökkiin ja teki matkan teon hitaaksi aina 100km asti.
Myös vikalle cs-hostille pistin viestiä jossa pistin saapuvani kunno varo-ajalla. Loppujen lopuksi pääsin perille hyvissä ajoin vielä valoisan puolella, tuntia aikasemmin kuin ilmotin. Ei ollut Holgerille mikään ongelma, ja myös hän osottautu äärettömän mukavaksi ja anteliiaksi isännäksi. Koitin aikasesta saapumisestani johtuen tarjota illallista, mutta Holger halus mieluummin laitta minulle ruokaa, erilaisia makkaroita ja pastaa salaatilla, plus jäätelöä mansikoilla jälkiruoaksi, ja kyytipojaksi vielä mustaherukkaolut. Erittäin maittavaa, ja mikäs sitä nyt hyvää tuuria tällä saralla siis olisi muuttanut. Holger on myös opettaja, lomalla, ja houstaa cs-meiningissä suurelta osin sen takia että pääsee puhumaan englantia. Kun opettaa kieliä ja haluaa pitää enkun vireessä. Sen lisäksi on lähdössä poikakaverinsa kanssa Helsinkiin lomalle, ja mieluusti kyseli multa vinkkejä paikoista joissa kannattaa käydä, ravintoloista jne. Vastailin parhaani mukaan, mutta aika hataralla tolalla omat tiedot ja mielipiteet tollasista asioista omasta kotikaupungista on. Pitäis varmaan miettiä asiaa. On vähän noloa kun ei pysty kunnolla vastaamaan moisiin kyssäreihin, ja niitähän tulee jos cs-meiningeissäkin on niin varmasti aika paljon.
Nopea polkeminen tuntu kyllä hiukan lihaksissa. Tuntu että vähän joka paikka kolotti kautta veti. Unen saamisen kanssa ei kyl oo ollu koko reissun aikana mitään ongelmaa, mikä ei tietty oo kovin yllättävää. Oli oikein kiva pistää maate tietäen että seuraavana päivänä voi ottaa rennosti ja että sitten polkemiset oliskin poljettu.
Bremenistä jäi kyllä hyvä maku, varmaan kivoimpia mestoja matkalla. Thomas ja hänen poikakaverinsa olivat hauskaa juttuseuraa, ystävällistä ja avointa. Thomakselta sai hyviä vinkkejä pyöräilyyn ja kuuli hauskoja juttuja matkoilta. Sympaattista porukkaa. Aamiaistakin tarjosivat puutarhassa, päälle matkan maistuvin capuccino tai no kahvi yleensä. Sitä kyllä Thomas naureskeli että olin matkassa vaihteettomalla pyörällä. Ja oli sitä mieltä että on järjetöntä olla pitämättä lepopäiviä. Itse jenkki-matkallaan piti joka toisen päivän mestojenkattelupäivänä. Kertoipa myös että jenkeissä saa leiriytyä ilman erillislupia, kunhan varoo leiriytymästä yksityisalueelle, mistä omistaja voi vaikka ampua. Sanoi myös Kaakkois-Aasia hyväksi pyöräilymestaksi missä oli halpaa kaikki ja tietkin hyvässä kunnossa.
Lähdin juttelusta ja aamiaisesta venyneen aamun takia matkaan myöhään, puoli kahdentoista aikoihin, mutta sen verta hyväntuulisena että matka taittui tosi nopeasti. Fiiliksestä tosi paljon kiinni. Musasta myös, nyt oli ihan ookoo soittolista. Tiet olivat hyviä, reitti selkeä, aurinko paistoi, ja oli hyvä fiilis siitä että oli ollut niin hyvä tuuri majotuksissa, plus siitä että oli pyöräilyn toiseksi viimeinen päivä.
Päivä meni myös ihmetellessä Länsi-Saksan uskomattomia lukaaleja. Vastaana tuli toinen toistaan hienompia kämppiä, jossa oli puutarhat viimesen päälle, hienoa autoa pihassa, ja ikkunoista näky taide kautta koriste-esinettä. Toinen päivän ohjelmanumero oli sateen jännääminen, keikun kokoajan sadealueen rajalla, ja loppujen lopuksi juuri pisaraakaan ei satanut vaikka loppumatkasta koko ajan näytti että alkaisi.
Ekan 50km kohdalla syöty iso jugurtti ryyditettynä koko 300g pähkinäpussilla oli liian iso jööti syömisiksi, pisti ukon jökkiin ja teki matkan teon hitaaksi aina 100km asti.
Myös vikalle cs-hostille pistin viestiä jossa pistin saapuvani kunno varo-ajalla. Loppujen lopuksi pääsin perille hyvissä ajoin vielä valoisan puolella, tuntia aikasemmin kuin ilmotin. Ei ollut Holgerille mikään ongelma, ja myös hän osottautu äärettömän mukavaksi ja anteliiaksi isännäksi. Koitin aikasesta saapumisestani johtuen tarjota illallista, mutta Holger halus mieluummin laitta minulle ruokaa, erilaisia makkaroita ja pastaa salaatilla, plus jäätelöä mansikoilla jälkiruoaksi, ja kyytipojaksi vielä mustaherukkaolut. Erittäin maittavaa, ja mikäs sitä nyt hyvää tuuria tällä saralla siis olisi muuttanut. Holger on myös opettaja, lomalla, ja houstaa cs-meiningissä suurelta osin sen takia että pääsee puhumaan englantia. Kun opettaa kieliä ja haluaa pitää enkun vireessä. Sen lisäksi on lähdössä poikakaverinsa kanssa Helsinkiin lomalle, ja mieluusti kyseli multa vinkkejä paikoista joissa kannattaa käydä, ravintoloista jne. Vastailin parhaani mukaan, mutta aika hataralla tolalla omat tiedot ja mielipiteet tollasista asioista omasta kotikaupungista on. Pitäis varmaan miettiä asiaa. On vähän noloa kun ei pysty kunnolla vastaamaan moisiin kyssäreihin, ja niitähän tulee jos cs-meiningeissäkin on niin varmasti aika paljon.
Nopea polkeminen tuntu kyllä hiukan lihaksissa. Tuntu että vähän joka paikka kolotti kautta veti. Unen saamisen kanssa ei kyl oo ollu koko reissun aikana mitään ongelmaa, mikä ei tietty oo kovin yllättävää. Oli oikein kiva pistää maate tietäen että seuraavana päivänä voi ottaa rennosti ja että sitten polkemiset oliskin poljettu.
Tuesday, July 19, 2011
19.7. uudestisyntynyt
19.7. ti, Grossensee - Bremen, 168 km, 11h 54min
... jalka nimittäin. Siinä ei tuntunut kertaakaan minkäänsortin kipua. Liekö Silvian antamat homeopaattiset voide ja pillerit todella tehosivat näin hyvin, vai toimiko lepo aikasemmilta päiviltä nyt täysillä? Luulen että molempia. Oli kyllä kiva polkea sillä tapaa että pysty unohtaa jo jalan kipeyden ja sen suhteen varovaisuuden. Tosin, kyllä jalat tönköt olivat, väsymystä kyllä havaittavissa.
Jatkossa kyllä ehdottmasti vastaaville reissuille pitää suunnitella niin että esim. kolme päivää polkemista, ja yks päivä lepoa, tai jopa 2 ja 1.
Aamu oli vähän weirdo. Menin ujosti, vaikka Silvia moneen otteeseen sanoin että voi ja pitää ihan ronskisti mennä vaan kylppäriin ja muutenkin olla kämpillä kuin kotonaan, paskalle. Silvian makuukammari kun oli ihan kylppärin vieressä ja ilman ovea. Piti pistää vanha paperikikkakin jottei lösähtelis. Ja tulipas kyllä ikävän hajuista, no sellasta se on, mutta on se vähän ikävää kun nätti nainen tarjoaa majapaikkaa ja palkinnoksi jätetään tyrmäystippoja vessaan. Sama höveliäisyys oli kyllä sapuskojenkin kanssa, Silvia moneen kertaan sanoi että senkun syöt vakka jääkaapin tyhjäksi, mutta enpä minä viittinyt mitään ominnokkineni ottaa vaikka nälkä olikin. Pitäis sitä nyt ihmisiä uskoa, hölmöä käytöstä, olevinaan kohteliasta, mutta menee kyllä anteeksiettäolenolemassa-enkuuntelemitäsanot - linjalle. Vaan kerta kaikkiaan mukavia ihmisiä. Hienoa jutella kun kommunikaatiossa ei mitään ongelmaa. Englanti suju mallikkaammin kuin mulla.
Hampuri oli ikävä, vaikkakin yritin kiertää sen niin silti aiheutti ongelmia. Täytyy ottaa nootti että kandee kyllä kaikenmoisten vesialueiden ylitykset kattoo etukäteen tarkkaan, varsinkin alueen jolla niitä on paljon. Aamulla Garmin ei suostunut laskemaan reittiä määränpäähän. Meni minuutteja turhaan kun odottelin että se tekis sen. Mutta koska ei onnannut, piti laittaa määränpää lähemmäks Hampurin lieppeille parinkyt kilsan päähän, tarkotuksena että siitä sitten uudestaan lähemmäks, kunnes loppumääränpään syöttö onnistuu. Paljastu että jostain syystä Garmin ei osannut laskea reittiä Hampurin kanaalien lävitse, liekö asetuksista johtuen eli siitä että no-highways oli päällä, ja siitä, että siltoja on ihan pirun vähän. Ja ne mitä on, on autobahneja, joille ei voi pyörällä mennä. Meni paljon aikaa, pari tuntia varmaan, selvitellessä sitä sotkua. Lopulta jouduin lähtemään väärään suuntaan 15 km lauttaa kohden jonka vanhempi pariskunta neuvoi. Ihme kyllä että mies puhui englantia. Mutta vitutti kyllä se poljenta. Onneks lautta sattu lähtee heti, ja kai kaks euroo kuuskytsenttii on ihan ookoo hinta. Hampurin lieppeiden sekoilun jälkeen matkan teko oli aika helppoa ja mitäänsanomatonta.
Pitkät pätkät mentiin hienossa saksalaistyylisessä vanhassa metikössä, jossa oli vielä järkyttävän pitkä alamäki. Sitä oli kiva mennä. Hampurin jälkeen alkumatkasta oli tosi paljon tietöitä joiden takia tie oli pistetty poikki, sun muuta työmaata. Kun niistä pääsi, niin enimmäkseen oli maaseutua, aina kunnes tultiin Bremeniin, joka onkin iso stadi, ja nopeella läpimenolla vaikutti aika siistiltä, paljon vanhaa rakennusta, keskustori oli oikein hieno, ja muutenkin korkeita rumia rakennuksia oli tosi vähän. Kun kuvasin kirkon kongissa olevaa pultsaria tosi kaukaa, tämä huomas sen ja heristi nyrkkiä ja huusi yousonofbitchiä. Aika kärkästä.
Nyt on Thomaksen kämpillä. Aika hulppea talo. Ihan keskustan tuntumassa. Hieno vanhantyylinen rivari, jossa neljä kerrosta jotka kaikki kuuluvat kämppään, varmaan jotain 200 neliötä, plus takapiha. Julkisivu vanhannäköinen, tulee mieleen jenkkileffojen kaupunkikuvat. Thomaksella oli illanistujaiset meneillään, ja oli yllättynyt kun tulin kun ei ollut lukenut viestiä jossa sanoinkin tulevani aikasemmin. Iloisesti kuitenkin otti vastaan ja kutsui ihmisten seuraan juttelemaan. Paikalla oli Thomaksen poikakaveri, joku lääkärikaveri ja hänen poikakaverinsa, ja Thomaksen veljenpoika. Siinä rupateltiin mukavia, sain muutaman voileivänkin syödäkseni salaatin kera, ja sitten vielä jäätelöä. Oikein mukavaa. Thomas onkin kova tekijä, pyöräillyt Alaskasta San Fransiscoon. 7000 km 5kk:ssa, ja Kaakkois-Aasiassa 3kk. Meikäläinenhän on totaalinoviisi häneen verrattuna, vaikka tänään menikin 2000km rikki, jee! Täytyy kysyä Thomakselta vinkkejä. Lupasi että voin osallistua aamiaiselle heidän kanssaa, huonona puolena että nukkuvat varmaan myöhään.
Mut tosiaan, nyt on sekin maali täytetty että saa kaks tonnia täyteen. Eikä enää matkaakaan oo jäljellä kuin kaksi päivää Utrechtiin. Eiköhän sen selviä, ellei jotain yllättävää tapahdu. Luulis että fysiikka kestää tän hetkisellä tolalla. Kysäsinpä Silvialta sen torpin nimenkin tossa, voi vetää sitä purkin naamaan jos tulee ongelmia.
... jalka nimittäin. Siinä ei tuntunut kertaakaan minkäänsortin kipua. Liekö Silvian antamat homeopaattiset voide ja pillerit todella tehosivat näin hyvin, vai toimiko lepo aikasemmilta päiviltä nyt täysillä? Luulen että molempia. Oli kyllä kiva polkea sillä tapaa että pysty unohtaa jo jalan kipeyden ja sen suhteen varovaisuuden. Tosin, kyllä jalat tönköt olivat, väsymystä kyllä havaittavissa.
Jatkossa kyllä ehdottmasti vastaaville reissuille pitää suunnitella niin että esim. kolme päivää polkemista, ja yks päivä lepoa, tai jopa 2 ja 1.
Aamu oli vähän weirdo. Menin ujosti, vaikka Silvia moneen otteeseen sanoin että voi ja pitää ihan ronskisti mennä vaan kylppäriin ja muutenkin olla kämpillä kuin kotonaan, paskalle. Silvian makuukammari kun oli ihan kylppärin vieressä ja ilman ovea. Piti pistää vanha paperikikkakin jottei lösähtelis. Ja tulipas kyllä ikävän hajuista, no sellasta se on, mutta on se vähän ikävää kun nätti nainen tarjoaa majapaikkaa ja palkinnoksi jätetään tyrmäystippoja vessaan. Sama höveliäisyys oli kyllä sapuskojenkin kanssa, Silvia moneen kertaan sanoi että senkun syöt vakka jääkaapin tyhjäksi, mutta enpä minä viittinyt mitään ominnokkineni ottaa vaikka nälkä olikin. Pitäis sitä nyt ihmisiä uskoa, hölmöä käytöstä, olevinaan kohteliasta, mutta menee kyllä anteeksiettäolenolemassa-enkuuntelemitäsanot - linjalle. Vaan kerta kaikkiaan mukavia ihmisiä. Hienoa jutella kun kommunikaatiossa ei mitään ongelmaa. Englanti suju mallikkaammin kuin mulla.
Hampuri oli ikävä, vaikkakin yritin kiertää sen niin silti aiheutti ongelmia. Täytyy ottaa nootti että kandee kyllä kaikenmoisten vesialueiden ylitykset kattoo etukäteen tarkkaan, varsinkin alueen jolla niitä on paljon. Aamulla Garmin ei suostunut laskemaan reittiä määränpäähän. Meni minuutteja turhaan kun odottelin että se tekis sen. Mutta koska ei onnannut, piti laittaa määränpää lähemmäks Hampurin lieppeille parinkyt kilsan päähän, tarkotuksena että siitä sitten uudestaan lähemmäks, kunnes loppumääränpään syöttö onnistuu. Paljastu että jostain syystä Garmin ei osannut laskea reittiä Hampurin kanaalien lävitse, liekö asetuksista johtuen eli siitä että no-highways oli päällä, ja siitä, että siltoja on ihan pirun vähän. Ja ne mitä on, on autobahneja, joille ei voi pyörällä mennä. Meni paljon aikaa, pari tuntia varmaan, selvitellessä sitä sotkua. Lopulta jouduin lähtemään väärään suuntaan 15 km lauttaa kohden jonka vanhempi pariskunta neuvoi. Ihme kyllä että mies puhui englantia. Mutta vitutti kyllä se poljenta. Onneks lautta sattu lähtee heti, ja kai kaks euroo kuuskytsenttii on ihan ookoo hinta. Hampurin lieppeiden sekoilun jälkeen matkan teko oli aika helppoa ja mitäänsanomatonta.
Pitkät pätkät mentiin hienossa saksalaistyylisessä vanhassa metikössä, jossa oli vielä järkyttävän pitkä alamäki. Sitä oli kiva mennä. Hampurin jälkeen alkumatkasta oli tosi paljon tietöitä joiden takia tie oli pistetty poikki, sun muuta työmaata. Kun niistä pääsi, niin enimmäkseen oli maaseutua, aina kunnes tultiin Bremeniin, joka onkin iso stadi, ja nopeella läpimenolla vaikutti aika siistiltä, paljon vanhaa rakennusta, keskustori oli oikein hieno, ja muutenkin korkeita rumia rakennuksia oli tosi vähän. Kun kuvasin kirkon kongissa olevaa pultsaria tosi kaukaa, tämä huomas sen ja heristi nyrkkiä ja huusi yousonofbitchiä. Aika kärkästä.
Nyt on Thomaksen kämpillä. Aika hulppea talo. Ihan keskustan tuntumassa. Hieno vanhantyylinen rivari, jossa neljä kerrosta jotka kaikki kuuluvat kämppään, varmaan jotain 200 neliötä, plus takapiha. Julkisivu vanhannäköinen, tulee mieleen jenkkileffojen kaupunkikuvat. Thomaksella oli illanistujaiset meneillään, ja oli yllättynyt kun tulin kun ei ollut lukenut viestiä jossa sanoinkin tulevani aikasemmin. Iloisesti kuitenkin otti vastaan ja kutsui ihmisten seuraan juttelemaan. Paikalla oli Thomaksen poikakaveri, joku lääkärikaveri ja hänen poikakaverinsa, ja Thomaksen veljenpoika. Siinä rupateltiin mukavia, sain muutaman voileivänkin syödäkseni salaatin kera, ja sitten vielä jäätelöä. Oikein mukavaa. Thomas onkin kova tekijä, pyöräillyt Alaskasta San Fransiscoon. 7000 km 5kk:ssa, ja Kaakkois-Aasiassa 3kk. Meikäläinenhän on totaalinoviisi häneen verrattuna, vaikka tänään menikin 2000km rikki, jee! Täytyy kysyä Thomakselta vinkkejä. Lupasi että voin osallistua aamiaiselle heidän kanssaa, huonona puolena että nukkuvat varmaan myöhään.
Mut tosiaan, nyt on sekin maali täytetty että saa kaks tonnia täyteen. Eikä enää matkaakaan oo jäljellä kuin kaksi päivää Utrechtiin. Eiköhän sen selviä, ellei jotain yllättävää tapahdu. Luulis että fysiikka kestää tän hetkisellä tolalla. Kysäsinpä Silvialta sen torpin nimenkin tossa, voi vetää sitä purkin naamaan jos tulee ongelmia.
18.7. ja matka jatkuu
18.7. ma, Rostock - Grossensee, 162.48 km, 10h 30min
Oli kerrassaan hyvä päätös jatkaa. Jalka ei tuottanut juuri mitään ongelmia. Noin 75% matkasta meni niin ettei jalassa ollut mitään tuntemuksia, pääsi vetämään hyvää vauhtia, ja lopussakin vain hiukan, eikä varsinaista aikasemmin vaivannutta kipua. Lisäksi tiet olivat koko ajan hyviä, ja vaikka ajottain tuuli tosi lujaakin, niin sateen uhasta huolimatta ei satanut kuin kuuroja, ehkä neljä kertaa ja jotka kestivät hyvin lyhyen aikaa.
Kivaa polkea, kun pääsi pitkästä aikaa kunnon vauhtia. Pitkäkin matka taittu joutuisasti, aika tuntu menevän nopeemmin eikä ollut samanlaista lusimista kuin aikaisempina päivinä. Puoli matkaa meni oikeastaan niin ettei ees huomannut. Myös fiilis siitä että oli ajoissa liikenteessä tuotti hyvää oloa, eli siis tosiaan jatkossakin kandee lähtee aikasin liikkeelle, viimeistään ysiltä.
Edellisen yön massiiviset unet olivat myös kovaa valuuttaa, ei juuri väsyttänyt. Aamiainen Klaran ja Janan kanssa meni myös nappiin, oli kiva turista viimeiset turinat ja Klaran tarjoilema salaatti ja muutama voileipä olivat hyvä veto, ei liikaa, juuri sopivasti. Tauoilla naamariin omena, suklaapatukka, sekä yhteensä kolme myslipatukkaa. Sekä loput, eli miltei täysinäinen pullo sokerista jääteetä. Syöminen osu nappiin, ei ollu täysi olo ja energiaa riitti. Tietty edellisen päivän armoton, lähinnä makea, tankkaus anto energiaa myös. Ehkä aikasempien päivien ylensyöntikin on verottanut tahtia.
Silvia ja Karen ovat huippukivoja. Mulla on käynyt kyl tuuri näitten cs-juttujen kanssa. Tytöt asuvat kaksistaan hulppeassa isossa talossa hienolla alueella, ovat molemmat töissä Hampurissa Olympuksella, ja puhuvat hyvää englantia. Hyvät läpänderit. Ja koska tulin liian ajoissa, tarjosivat he minulle suussa sulavaa mustrikkapannaria, ja vielä siihen päälle espressot jäätelöineen, nam nam. Puhuttiin paljon matkustamisesta, tangosta, soittamisesta. Silvia on kova tangon harrastaja ja haluaisi joskus Seinäjoelle. Lisäksi myös kova matkustamaan ja backpäkkeilee, ja couchsurffailee. Ovat käyneet 37 eri maassa. Silviallakin on ikää 34 joten suoritus on aika kova. Olin nyt perillä vähän yli kasi, näin pitäis viimeistään aina olla, niin kerkee heittää läppää ja viihtyy. Nyt heitettiin läpyskää noin yhteen, ja siinäkin aika loppu.
Peruin tosiaan eilen loput cs-hommat, joita nyt yritin palauttaa. Vika etappi, eli Nordhorn onnistu, mutta Bremeniin ei saanu kontaktia. Toivottavasti onnistuu. Loput etapit on kyllä turhan kovia, kaikki päälle 150km. Vaikkakin jalka ei nyt pahemmin valitellut, niin voi olla että huomenna sen jo tekee kun samanlainen siivu tulee.
Mut oonpa tyytyväinen että lähin vielä matkaan enkä luovuttanut. Kerrankin näin että jääräpäisyys ei ainakaan toistaseks lyöny nokille.
Oli kerrassaan hyvä päätös jatkaa. Jalka ei tuottanut juuri mitään ongelmia. Noin 75% matkasta meni niin ettei jalassa ollut mitään tuntemuksia, pääsi vetämään hyvää vauhtia, ja lopussakin vain hiukan, eikä varsinaista aikasemmin vaivannutta kipua. Lisäksi tiet olivat koko ajan hyviä, ja vaikka ajottain tuuli tosi lujaakin, niin sateen uhasta huolimatta ei satanut kuin kuuroja, ehkä neljä kertaa ja jotka kestivät hyvin lyhyen aikaa.
Kivaa polkea, kun pääsi pitkästä aikaa kunnon vauhtia. Pitkäkin matka taittu joutuisasti, aika tuntu menevän nopeemmin eikä ollut samanlaista lusimista kuin aikaisempina päivinä. Puoli matkaa meni oikeastaan niin ettei ees huomannut. Myös fiilis siitä että oli ajoissa liikenteessä tuotti hyvää oloa, eli siis tosiaan jatkossakin kandee lähtee aikasin liikkeelle, viimeistään ysiltä.
Edellisen yön massiiviset unet olivat myös kovaa valuuttaa, ei juuri väsyttänyt. Aamiainen Klaran ja Janan kanssa meni myös nappiin, oli kiva turista viimeiset turinat ja Klaran tarjoilema salaatti ja muutama voileipä olivat hyvä veto, ei liikaa, juuri sopivasti. Tauoilla naamariin omena, suklaapatukka, sekä yhteensä kolme myslipatukkaa. Sekä loput, eli miltei täysinäinen pullo sokerista jääteetä. Syöminen osu nappiin, ei ollu täysi olo ja energiaa riitti. Tietty edellisen päivän armoton, lähinnä makea, tankkaus anto energiaa myös. Ehkä aikasempien päivien ylensyöntikin on verottanut tahtia.
Silvia ja Karen ovat huippukivoja. Mulla on käynyt kyl tuuri näitten cs-juttujen kanssa. Tytöt asuvat kaksistaan hulppeassa isossa talossa hienolla alueella, ovat molemmat töissä Hampurissa Olympuksella, ja puhuvat hyvää englantia. Hyvät läpänderit. Ja koska tulin liian ajoissa, tarjosivat he minulle suussa sulavaa mustrikkapannaria, ja vielä siihen päälle espressot jäätelöineen, nam nam. Puhuttiin paljon matkustamisesta, tangosta, soittamisesta. Silvia on kova tangon harrastaja ja haluaisi joskus Seinäjoelle. Lisäksi myös kova matkustamaan ja backpäkkeilee, ja couchsurffailee. Ovat käyneet 37 eri maassa. Silviallakin on ikää 34 joten suoritus on aika kova. Olin nyt perillä vähän yli kasi, näin pitäis viimeistään aina olla, niin kerkee heittää läppää ja viihtyy. Nyt heitettiin läpyskää noin yhteen, ja siinäkin aika loppu.
Peruin tosiaan eilen loput cs-hommat, joita nyt yritin palauttaa. Vika etappi, eli Nordhorn onnistu, mutta Bremeniin ei saanu kontaktia. Toivottavasti onnistuu. Loput etapit on kyllä turhan kovia, kaikki päälle 150km. Vaikkakin jalka ei nyt pahemmin valitellut, niin voi olla että huomenna sen jo tekee kun samanlainen siivu tulee.
Mut oonpa tyytyväinen että lähin vielä matkaan enkä luovuttanut. Kerrankin näin että jääräpäisyys ei ainakaan toistaseks lyöny nokille.
17.7. mielenmuutos
17.7. su, Rostock, 0 km
Vaikka edellisenä päivänä oli päättänyt että pyöräily loppuu siihen, päivän aikana kypsyi ajatus että vielä voisi koittaa. Tuli käytyä Klaran ja hänen kavereidensa kanssa piknikillä 10 km päässä majapaikasta pyörillä (tai no, takasin tultiin pyörillä jolla matkalla harhaan ajattuani tein matkaa varmaan 15 km) ja jonka seurauksena jalassa ei tuntunut mitään. Siispä ajattelin että vielä jos koittaisi. Katselin kuitenkin reittiä niin että siinä pääsisi tarvittaessa junaan jos rupee tuntumaan. Pitäisi onnistua ihan ookoo. Joka tapauksessa kun täältä Warnemündesta on Rostockin keskustaan 10 km, niin samalla voi koittaa kuinka pitkälle pääsee. Tosin, etappi on ehkä turhan pitkä, Grossensee kun on noin 150 km päässä. Mutta lähdetään koittaa.
Opiskelijoiden asuntolassa on ollut hauska hengata. Eilen muutamat heebot tarjoilivat oluen ja juteltiin laivatouhuista, pyöräilystä, työntekemisestä sun muusta. Asuntola varsinaisesti kun on laivainsinööreille, joilla on sellainen setti että ollaan aina 2 kk merillä, ja sitten 2 kk maissa vapaana, niin että palkka juoksee kokoajan. Alotuspalkka oli 2600e, ja merillä kun rahaa ei mene yhtään, pitivät kaikki opiskelijat työtä varsin hyvänä, vapaa-ajan paljuuden takia. Se kuitenkin että sen kaksi kuukautta olisi täysin sidottu laivalla ei kyl itelle sopisi. Tai no, tolla meiningillä pystyis esimerkiksi tekee vuorottain fyysistä, "oikeata" työtä, ja vuorottain koodailuja. Vois olla aika jännä rytmi.
Ilmottelin kaikilla cs-kontakteille että matka on peruttu, muutamalle pienellä varauksella. Jos pystynkin jatkamaan, saa nähdä onnaako heiltä enää majapaikan saanti. No, askel kerrallaan. Toivotaan ettei tätä hirveästi kadu. Jos jalka vähääkään kipeytyy, niin lopetan kyllä heti. On tässä ihan kivasti kuitenkin kilometrejä nielty, ja saksa tuntuu aika tylsältä paikalta ajaa tsygällä vaikka tiet onkin loistokunnossa.
Vaikka edellisenä päivänä oli päättänyt että pyöräily loppuu siihen, päivän aikana kypsyi ajatus että vielä voisi koittaa. Tuli käytyä Klaran ja hänen kavereidensa kanssa piknikillä 10 km päässä majapaikasta pyörillä (tai no, takasin tultiin pyörillä jolla matkalla harhaan ajattuani tein matkaa varmaan 15 km) ja jonka seurauksena jalassa ei tuntunut mitään. Siispä ajattelin että vielä jos koittaisi. Katselin kuitenkin reittiä niin että siinä pääsisi tarvittaessa junaan jos rupee tuntumaan. Pitäisi onnistua ihan ookoo. Joka tapauksessa kun täältä Warnemündesta on Rostockin keskustaan 10 km, niin samalla voi koittaa kuinka pitkälle pääsee. Tosin, etappi on ehkä turhan pitkä, Grossensee kun on noin 150 km päässä. Mutta lähdetään koittaa.
Opiskelijoiden asuntolassa on ollut hauska hengata. Eilen muutamat heebot tarjoilivat oluen ja juteltiin laivatouhuista, pyöräilystä, työntekemisestä sun muusta. Asuntola varsinaisesti kun on laivainsinööreille, joilla on sellainen setti että ollaan aina 2 kk merillä, ja sitten 2 kk maissa vapaana, niin että palkka juoksee kokoajan. Alotuspalkka oli 2600e, ja merillä kun rahaa ei mene yhtään, pitivät kaikki opiskelijat työtä varsin hyvänä, vapaa-ajan paljuuden takia. Se kuitenkin että sen kaksi kuukautta olisi täysin sidottu laivalla ei kyl itelle sopisi. Tai no, tolla meiningillä pystyis esimerkiksi tekee vuorottain fyysistä, "oikeata" työtä, ja vuorottain koodailuja. Vois olla aika jännä rytmi.
Ilmottelin kaikilla cs-kontakteille että matka on peruttu, muutamalle pienellä varauksella. Jos pystynkin jatkamaan, saa nähdä onnaako heiltä enää majapaikan saanti. No, askel kerrallaan. Toivotaan ettei tätä hirveästi kadu. Jos jalka vähääkään kipeytyy, niin lopetan kyllä heti. On tässä ihan kivasti kuitenkin kilometrejä nielty, ja saksa tuntuu aika tylsältä paikalta ajaa tsygällä vaikka tiet onkin loistokunnossa.
Subscribe to:
Comments (Atom)