12.7. liian helppo päivä

12.7. ti, Leba - Koszalin, 128km, 8h 24min

Eka kerta kun muutin suunnitelmia, eli alunpitäen piti olla menossa Kolobrzegiin joka olis ollu ihan rannikolla ja 40km kauempana. Mutta päivä oli ehkä niin löysä ja helppo, että rupes jotenkin vaan laiskottaa eikä jaksanut painaa. Tosin, kyl matka alkaa painaa varmaan muutenkin, ja koska puolivälistä tätä päivää oli tylsää maantieosuutta, tosin harkitusti, niin ei sitten vaan jaksanut. Ja vielä kaiken lisäks, päädyin hotelliin. Ja vielä varmaan ökyhintaseen, 50 slotia kalliimpaan kuin Bartozyschessä joka sekin varmaan oli paikallisen mittapuun mukaan kallis. Mutta kun ei jaksa säätää, olis pitänyt ottaa etukäteen selvää. Se että ettis vaikka tunninkin jotain on liikaa, tosin ei siihen kyl niin paljon aikaa menis. Vois kysyy vastaantulijoiltakin, nyt kysyin vain yhdeltä. Ja hotellin joka oli täynnä, manageri neuvo kaupungin suurimaan. En jaksanut rupee tinkaa. Tarkotus oli että tää olis vika yö ja

Leba oli kyl hieno mesta. Ranta-bilemesta, tosin, varmaan aika tavallinen, mutta kyllä siellä rantalomalla olis mieluusti. Kivan näkösiä tyttöjän rannat täynnä, ja pystyis harrastelee kiteilyä, surfailua, ja muuta vesisporttia. Käväsin tekee tunnin pikakääntymän. Mitäpä sitä nyt siellä sen enempää kun ei kuitenkaan aurinkoa olis voinu, tai no, matkan tarkotuksen mukaisesti viittiy, jäädä palvoo. Sentään heitin hiukan läppää lehtiä myyvälle tytsille, joka ei osannu kuin puolan lisäks saksaa, mutta yllättävän hyvin pystyin sitä sille puhumaan. Liekö sitten jos moinen on kyseessä niin saksa sujuiskin paremmin? No tuskin, sanat nyt just vain sattuivat löytymään, kielioppi oli suoraan sieltä jostain varmasti.

Ja hostaus-pariskunta oli mitä loistavin, ihme juttu tosiaan. Aamullakin kattoivat aamiaisen, kahvia, leipää, sämpylää, pullaa, juustoa, leikkeleitä, omaa tekemää salaattia, jugurtti. Ei överisti, mutta älytön palvelualttius. Ihan ihmetyttää. Tietty sillä saavat kyllä mustakin tulevaisuuden asiakkaan jos vaan tuonne eksyn. Mutta kyynisyys sikseen.

Vaimo puhui tosiaan jonkin verran englantia, kommunikointi sujui ihan hyvin ja puhuimme matkustamisesta, työstä, sekä meikäläisen pyörämatkasta. Mukavaa porukkaa. Ihmeellistä että noin hyväätekevästi majatalon pitäjinä kestitsivät. Ite kyllä pitää kansa panostaa jahka jengiä tulee couchsurffailee, tuntee ittensä ihan moukaksi sen yhdekin kerran takia vaikka ei siinä sen kummempia ollut. Jarek oli sitä mieltä että voin oleilla Lebassa enemmänkin, jättää kamani niitten kämpille, ja tulla sitten hakee kun siltä tuntuu. Ja että jotkut liikkuvat dyynit lähistöllä, 9km päässä, olis pakko nähdä. Valitsin sitten olla menemättä kun sieltä olis pitänyt tulla samaa reittiä takas. Ehkäpä virhe sinänsä, mutta ajattelin että kun tähän asti on taisteltu aikataulussa, niin tehdään nyt sitten jatkossakin niin. Ja näin siinä kävi että veltostuin, kun koko matka oli auringonpaistetta, hyvää tietä, eikä mitään ongelmia. Ehkä veltostuminen johtui myös vähästä syömisestä. Aamupala oli jees, ja olin vetänyt edellisenä iltana kokonaisen 200g suklaalevyin kirjotellessani. Tekipä Jarekin vaimo vielä evääksi kaksi hyvää sämpylääkin. Söin ne, sekä yhden Ritterin koko matkalla, sekä join aika niukasit, mitä nyt koko sporttijuomapussin kuitenkin, mutta yhteensä ehkä vain noin litran vettä. Se on liian vähän. Tosin hikoillut ei, keli oli aika loisto, mitä nyt vähän tuuli. Mutta se tylsä moottoritie, vaikke rekkoja pahasti ollutkaan, vei kyllä motivaatiota. Ei ollut mitään nähtävää koko matkalla. Siten kyl kandeis ettiä niitä hyviä reittejä kuin niellä kilometrejä. Se ettei tuu nyt varmaan mentyä Puolan puolella enää rantsu on lienee kans dorkaa, sillä droppaan kyl koko Kolobrzegin ja menen tietty suoraan Wolgastiin. Jos sopiva reiti löytyy. Piru kun täällä raflassa ei oo wifiä.

Tuli siis hotellin vieressä olevaan italialaiseen. Eka kerta kun raflassa päivän päätteeks. Se oli osa ideaa miksei viittinyt yömyöhään polkea. Ja se että eilinenkin pimeässä hengen kanssa pelleily oli sinänsä typerää, eikä pidä ottaa uusiks. Vähän rennosti välillä niin ehkä sitten jaksaa. Mutustelen alkupalaiksi jotain friteerattua juustolättyä jossa on karpaloa päällä. Todella rasvaista tietty, mutta hyvää. Olisin halunnut kysyä suosituksen, mutta eipä täällä puhuta ollenkaan englantia. Kummaa. Ei ees nuori tarjoilijatyttö. Nyt tuli pääruoka. Kermaisessa kastikkeessa pastaa ja lohta. Hmm. En pastoista tiedä, mutta aika perus varmaan. Hyvää kyl. Lohi on lohta, ja pasta jotenkin sopivat olosta ja makusta. Otin pastaa siksi jotta pyöräilyä tukis. Ja huomenna hotellin aamiaispöydässä aion ryöstää buffetin. Tai no, kyl se kandeis pitää aisoissa se homma, mutta on kyl olo että jotenkin kuitenkin kallista hintaa pitäis päästä rokottaa. Eipä se kyllä niille mitään maksa vaikka söisin koko pöydän jalkoineen päivineen. Idea hotellissa ja raflassa oli myös päästä lopuista sloteista eroon, mutta eipä ne nyt riitäkään ees vaan hotelli pitää vinguttaa visalla. Mönkään meni. Ehkä lomalla saa vähän tuhlatakin, kai.

Kaikesta tästä jaaritukseta huomaa ettei päivänä oikein tapahtunut mitään. En saanu ajatuskonettakaan käyntii, ajeskeli vaan nollat taulussa. On muodostunut vakioksi pitää tauot, siis ns. ruokatauot (jotka voi olla kovin hepposia ja kestää vaan 10min), 50km välein. Rytmittää ihan hyvin. Muita rytmittäjiä on vaihdella ajoasentoa. Miten pitää käsiä. Tapoja on nyt neljä, aikaisemmin oli kolme kun vyölaukku oli stongassa sotkemassa. Se oli kyllä kamera kannalta kätevä, nyt tuli otettua vähän kuvia. Myös siten miten istuu varioimalla saa aikaa kulumaan, kun vaihtelee kankulta toiselle. Kumma kuinka perse on muuten kovettunut niin että vaikka kyllä se puutuu ja siihen sattuu, niin ei se enää samalla tavalla häiritse kuin ekoina päivänä. Sama juttu käsien kanssa, ja hartioiden. Saa nähdä kuinka paskana ja jumissa on sitten kun tulee vihdoin matkan loppu ja pyöräilemätön päivä. Koska eihän tässä juuri mitään venytelty olla. Mikä on sika tyhmää, mutta kun ei muka ole aikaa. Just. Aikaa pitää järjestää tärkeille jutuille. Näin aina.

Tulipa nyt mieleen, kun ei ole mitään tästä päivästä sanottavaa, ja pastaa on vielä, että puolalaisilla, varsinkin pikkukylissä, on ärsyttävä tapa pitää koiransa auki. Ne haukkuvat aina ja innokkaimmat rupevat jahtaamaan. Aluksi sai pelätä että hyökkäävätkö kimppuun. Kuulemma täälläkin ne pitäisi pitää kiinni.

Amatöörin huomio on myös että länsi-puola on teollistuneempaa ja taloudellisesti menestyvää aluetta, mistä löytyy lidlejä ja kauppoja ja parempia teitä. Itä on enemmän maataloutta, skuttaa, ja helvetin paskoja teitä.

Perkele, tätä kirjotan hotellihuoneesta. En muistanut ottaa ruoasta kuvia, vaikka kamera oli taskussa. Ja koska safka makso tasan 50 slotia, ja mulla oli just se ja satanen, pikkuhilut jäi hotellihuoneeseen, niin tippiä ei multa herunut. Olisin vähän voinut antaa.