wrap-up

Ja seitsemäntenä päivänä otti hän kikkareet ja kakkareet, keräsi palasia sieltä ja kaarnoja tuolta, ja koitti rakentaa veneen joka kantaisi seuraavissa mainingeissa ainakin yhden aaltorivistön eteenpäin. Eli nyt kun pyöräretkestä on viikko, on aika koittaa tehdä jonkinsortin huomiopläjäys jotta seuraavat vastaavat sujuisivat paremmin.

Kaiken kaikkiaan aikataulutus etenemiselle oli koko retkessä typerä. Homma luisui puolittaisen urheilusuorituksen kautta kilometri/määränpää-pohjaisen säntäämisen puolelle. Ainoastaan siinä vaiheessa kun jalka pakotti, teki suunnitelmaan muutoksia. Tämä oli tiedossa jo ekan päivän jälkeen, mutta silti oli liian laiska uudelleen iteroimaan. Toisaalta nyt opitut läksyt ovat tehokkaampia, joten siten tämä asiainlaita ei ole kokonaisuudessan negatiivinen. Välillä on hyvä puskea suunnitelma, jos se nyt kuitenkin on tehty jonkun järjen mukaan, loppuun asti niin voi sitten evaluoida sitä kokonaisuutena. Olen tyytyväinen että tuli haettua vähän oman fysiikan sekä henkisen jaksamisen rajoja. Pelkällä päätöksellä niitä pystyy bendaa aika pitkälle.

Jännä oli kyllä havainnoida kuinka nopeasti kaikkeen tottuu. Esimerkiksi siihen ettei kymmenen tunnin polkemista osaa ottaa hetken jälkeen muuta kuin normaalina asiantilana joka ei sen kummemmin vituta. Ja kuinka ilon ja vitutuksen kohteet aina löytyvät jostain, oli tilanne mikä tahansa. Ihmisen mieli ikäänkuin hakee joka tunnetilalle aina ympäristöstä sopivat kohteet, oltiin sitten kuun päällä tai valtameren alla. Vanhaa klisettä, ympäristö muuttuu, ihminen ei.

Toinen asia mikä konkretisoitui matkaa tehdessään uudella tavalla, vaikka asiana onkin vanha kuin mummon kalsarit, oli kiintopisteiden tärkeys. Että ottaa jonkin maalin, niin lyhyellä kuin vähän pidemmälläkin aikavälillä, ja täyttää tätä jatkumoa niin että se muodostaa tekemistä joka hetkelle. Ilman sitä polkeminenkin muodostu välillä ikäväksi ja järjettömäksi, jos jätti kiintopisteiden operoinnin pois ja meni vain navigaattorin osoittamaan suuntaan. Siinä ajatus pysähtyy eikä mikään tunnu miltään. Mutta jos rakensi maailmaa ja tulevaisuuden polkuja tavotteiden varaan, kaikki saa uutta pontta. Niinkin yksinkertaiset suunnitelmat kuin miten ottaa kontaktia muihin ihmisiä, mitä viestittää tulevalle isännälle, mitä hänen kanssaan tekee, milloin ja mitä ja miten syö aamupalansa, rakentavat aika paljon ympäröivää tilaa ja aikaa ja toimivat hyvänä kasvupohjana suuremmille suunnitelmille. Ja ihmisiin liittyvät kiintopisteet on kyllä niitä tärkeimpiä. Luovat niin paljon vastavuorosuutta sitten toteutuessaan, joka taas luo jännitystä ja yllätystä, ylipäätään elämäniloa jakamisen ja yhteenkuuluvaisuuden tunteen kautta, että kyl siihen kandee panostaa.

Matkan parasta antia oli jubaa ja hengata couchsurfing-houstien kanssa. Kaikkien muiden ihmisten kanssa interaktio jäi niin vähäseks, ettei siitä hirveesti käteen jäänyt, tietysti. Muutamas minuutis kun ei paljon ehdi. Olis ollu parempi kyl se että pitää joka toisen päivän välipäivänä, niin olis saanu vielä enemmän irti läpänderistä. Varsinkin sillon kun tuli myöhään määränpäähän ja jengi joutu lähtee aamul töihin, ni eihän siinä paljoa ehtiny. Lisäksi tietty loistavaa hengata siskon ja Ivon, sekä heidän ystäviensä kanssa sitten pidempään määränpäässä. Eipä oo tullu tehtyä tuotakaan ikänä, mikä on harmillista. Toisaalta kun kukaan lähempi tuttu, perheenjäsen tai ystävä, ei juuri ole asunut ulkomailla niin ei ole ollut mahdollistakaan. Jos ja kun tulee vastaavia toisia tsenssejä, ne pitää häpeilemättä käyttää hyväksi ja heti, note to myself. Eihän siinä itse olisi edes ainoa joka hyötyisi, ehei, heh.

Tärkeä juttu oli kyllä sen faktan toteaminen että kun sivilisaation seassa ja kaupungeissa liikkuu, tai niiden välillä, ei todellakaan kannata kantaa mitään varalla mukana. Jos tulee jotain tarpeita, niitä voi sitten ostaa. Tai pikemminkin, sen mitä mukanaan kantaa, pitää olla tarkasti mietittyy ja sellaista, mitä ei helposti saa matkalta järkevässä ajassa siihen nähden milloin sitä tarvitsee, mietittynä niin paikan, vuodenajan, hinnan kuin muunkin suhteen. Varsinkin jos ne maat missä liikkuu tarjoavat vielä edullisen hintatason, mutta pätee kyl muutenkin. Vaik maksaiskin enemmän, niin vaivalle muodostuu pitkällä reissulle sikana hintaa.

Vaatteita ei hirveästi tartte pyöräreissulla, ei kesäaikaan. Ja ylipäätään ne kannattaa valita niin että on mahollisimman yleiskäyttöset. Esimerkiksi vain yhdet kengät, panostaa mieluummin kledjujen pesemiseen kuin siihen että on eri värejä tms. Eipä oo kukaan nuuhkimassa kainaloja kun on pyörän päällä. Turha ottaa mitään työkaluakaan messiin jos ei oo testannu että se kanssa toimii. Ja jos liikuu teitä pitkin, ei vettäkään kannata litratolkulla kantaa mukana, mieluummin täyttää huoltareilta usein. Sama pätee ruokaan. Ja pakkauskoot kaikessa kannattaa pitää pienenä, nyt ihan laiskuuttaan otti isot pakkaukset hammastahnaa, saippuaa, ja aurinkorasvaa mukaan. Kyl joka kauppa tollasta myy joka kylässä.

Perustoimenpiteet pitäis kyl harjotella kanssa etukäteen. Mitä teen jos jalkaan rupee sattuu eikä voi mennä metriäkään eteenpäin? Se että tollasetkin on miettiny etukäteen edesauttaa sitä että osaa toimia järkevästi ilman että tulee tunnetta että hommat menee ihan vituilleen, mikä yleensä vetää mielen ihan mustaksi, vaikka toimenpiteet loppujen lopuksi olisivatkin samat. Mut jos on ajatellu etukäteen, niin homma rulla kivasti eteenpäin vaikka matkan joutuis keskeyttääkin, kun tietää että toimintasuunnitelma on mietitty järjellä, eikä tartte luottaa improvisaatioon. Joku voi pitää sitä seikkailullisena ja siistinä, ite en kuulu siihen joukkoon.

Hyvin on kyllä infrastruktuuri hallussa ns. paremmin menevillä mailla. Se taas tuli huomattua. Teiden ja palvelujen löytymisen osalta ainaski, Saksa, Hollanti ja Suomi verrattuna Puolaan, Latviaan ja Liettuaan. Tosin, ensin mainituissa on myös kiireempi ja kireempi tunnelma, jollain tasolla jälkimmäisissä kuitenkin perusihmiset tuntuvat ystävällisemmiltä. Tiedä sitten johtuuko siitä että kun jälkimäisissä mentäessä oli pääasiassa landella, jossa näky ylipäätään vähemmän ihmisiä, joilla oli vähemmän kiirekin. Stadit kun yleensä aiheuttavat ihmisille kasvottomuutta ja fiilistä ettei yksittäisille jutuille, saati ihmisille, ole aikaa eikä sitä myöten pientäkään jyvää ystävällisyyttä. Tunne vaatii huomiota ja huomio aikaa. Ja sitähän betoniviidakon asukeilla ei koskaan ole. Hauska ajatus itelle taas sinänsä. Jos tälläkin retkellä nettona istu pyörän päällä vajaassa kolmessa viikossa 136 tuntia tuosta noin vain, on turha väittää etteikö aikaa olisi, oli aihe miltei mikä tahansa.

Pikkujutut on tärkeitä. Varsinkin jos ne toistuu usein. Kun pyöräilee koko päivän ja huomaa ettei joku homma toimi optimaalisesti, se kandee korjata heti. Pienestä ärsytyksestä kasvaa iso ja se vaikuttaa kaikkeen. Nytkin händyt on tönkkönä sinänsä turhan takia, jos olis huomioinu heti niitten puutumisen ja ryhtynyt vastaiskuun, olis varmaan pitkälti voinu välttää koko homman. Ihan vaan sillä että olis vaihdellut ajoasentoa, tai puristanut vähemmän, tai venytellyt enemmän. Toivotaan ettei tässä kuukausitolkulla mene että tunto ja fleksibiliteetti palaa kunnolla. Vieläkään ei onnaa hienomotoriikka vaik täys lepoa on ollu kaksi viikkoa.

Käyttötavaroissa laatu on kyllä elinehto. Mitään sekundaa ei kande sietää, se voi pahimmassa tapauksessa pistää koko paketin paskaks jos on kyse monen osasen yhteispelistä, tavalla tai toisella. Esimerkiksi se että pyörän takapakkari oli paska, olis voinu aiheuttaa sen että koko pyörä luisuu ojaan, ja kaikki kamat kastuu ja menee paskaks, ääriesimerkkinä. Onnea oli tollasissa jutuissa kyllä matkalla, että kannattaa ottaa opiksi vielä kun oppi on ollut halpaa. Ja tietty laatu tavaroissa ei takaa sitä että välineet ittestään pysyy hyvänä, pitää käyttääkin järkevästi. Ei tullut huollettua pyörää kyllä sillä huolella mitä tällanen matka vaatii. En ite puhdistanu tsygää kertaakaan, heitin vaan uutta öljyä vanhan päälle. Jos ei olis huollattanu Gdanskissa, niin varmaan olis ketjut katki jo ja pyörä muutenkin kärsiny kuin Mooses autiomaassa ikään.

Ryhmässä matkustaminen on niin eri juttu kuin yksin. Mutta yksin matkustamisessa on puolensa. On helpompi lähestyä uusia ihmisiä, kun ei ole ryhmän tarjoamaa kirottua suojaa, ja koska haluaa kuitenkin sosialisoida, on se pakko tehdä uusien ihmisten kanssa. Kaikki liikkeet ja suunnitelmat voi kanssa tehdä nopeammin, ja ihan oman maun mukaan. Tietty ei ole toista prosessointiyksikköä analysoimassa liikkeiden järkevyyttää, mutta useasti matkalla liike on tärkempää kuin sen suunta. Kun ei kuitenkaan niin vakavista asioista ole kyse, eikä liikkeet siten muodostu fataaleiks. Ja jotain ihmistenlukukykyä sentään omaa, ja siinähän sitä ainaski oppii kunnolla kun ei oo kukaan rajottamassa tai viemässä sosiaalista tilaa. Joissain tekemisissä, ainakin jos on töllistelemässä jotain hienoa mestaa yksistään, seura olis kyllä kiva, koska jaettuna sellaset asiat muuttuu suuremmiks. Kun jälkeenpäin fiilistelee kokemuksia ihmisten kanssa jotka on ollut samaa asiaa kokemassa, ne tuntuvat paljon elävemmiltä, suuremmilta, ja paremmilta. Kun yrittää ite jostain henkilökohtaisesti kokemastaan tarinoida, tuntuu että aina jää jotain sanomatta eikä pysty välittämään tunnetta. No, kommunikaatioskilsseistä johtuu tietty osin.

Euro on kyl kätsä matkustaessa. Pysyy grippi rahankäyttöön ja todellisuuteen toisella tavalla kuin jos on vieraan valuutan tai muovin varassa. Sillon rahankäyttö on kuitenkin ainakin asteen holtittomampaa. Slotienkin kanssa kävi niin että turhaan osti viimesillään kamaa, lähinnä siis suklaata, mitä ei olis muuten ostanut. Euroilla pelailu on niin arkipäivästä ettei moista tapahdu, tietää miten arvottaa asiat ja osaa miettiä tarkasti tarpeen kautta. Vaikka kaiken voi laskea nopeasti, niin konkretia muodostuu vankasta tottumuksesta. Muovi on tietty sairaan kätevä, ylivertainen manuaalisen puljailuun siinäkin mielessä ettei tartte käsitellä rahaa joka kolikkojen kanssa kohmeisilla näpeillä on muutenkin hankalaa, mutta siinäkin maksut näkyy vieraassa maassa vieraalla valuutalla, ja fiilis on sama kuin rahankin kanssa. Tietty voi ja pitää päässä vähintään laskea kotimaan valuutalla, mutta konkretia jää astetta vajaammaksi. Varsinkin kun lomalla ollessa on aina helppo heittää "kyl-lomal-ny-voi"-kortti pöytään, vaikka ostojen kohde olis miltei kaikinpuolin typerä ja haitallinen.

Mitä eri maista jäi käteen?

Eesti meni liian nopeasti ohi että siitä olisi jäänyt sen kummempaa. Vaikutti kivalta pyöräilymaalta, missä on suht hyvät tiet, mutta vähän nähtävää päämäärättömälle. Pärnu vaikutti hienolta kesäkaupungilta, minne vois lähteä viettää kesälomaa pitkäksi viikonlopuksi.
Sen verta lähellä, sen verta pieni, hintataso ihan ookoo, ja rantsua paljon.

Latviasta jäi yhtä vähän händyyn, mitä nyt tiet oli suuria väyliä lukuunottamatta paljon huonommat. Riikasta en vähällä näkemällä myöskään digannut, vaikutti liian isolta, hajanaiselta, rumalta, sekä turvattomalta. Ei itelle mitään käynyt, mutta puheet vaikutti. Ja huonot tiet ja sekavat liikennejärjestelyt. Lisäks eri valuutta vaikeuttaa.

Liettuasta jäi vaikutelma siitä että se on yhtä maaseutua ja pienen pientä kylää. Kaunauksen keskusta vaikutti osin hienolta, ja siinä olis ollu tutkittavaa enempikin. Kokonaisarkkitehtuuri oli kertaluokkaa kivempi kuin Riikassa. Tähän mennessä maat olivat myös tasasia korkeusvaihteluiltaan kuin elämä vanhainkodissa.

Puola muutti sen kertaheitolla, ja vaikkei siellä nyt mitään jättimäkiä varmaan ole, niin siltä se tuntu. Ja metsät oli metsiä, kunnolla vihreitä ja puita täynnä, mitä fiilistä ei muista maista ennen sitä ollut tullut. Ja tiet tietty sitä myöten, tosin varmasti suureksi osaksi myös reittivalintojen takia, välistä erittäin paskoja. Puolassa tuli kilometrimääräsesti vietettyä eniten aikaa, ja se tuntu fiilikses kans. Sieltä oli kiva päästä pois. Tunne kyl muodostu senkin takia että pahimmat jalkaongelmat oli siellä. Reissun maittavin safka tuli vedettyä Puolassa, ollen Goldapin possupihvi hyvillä lisukkeilla, lähinnä maistui sen takia hyvältä kun sitä ennen oli ollut vaikeutta eikä syönyt pitkään aikaan. Laadullisesti paras safka varmaan oli Puolassa kanssa, joka oli kermainen lohipasta.

Saksa Puolan jälkeen toi järjestyksen ja toimivuuden maan päälle. Myöskin liikenteenohjaus oli tähän mennessä mitätöntä, tuntui ettei kieltoja ollut missään ja pysty menee vähän miten sattuu eikä kukaan edes välitä, mutta Saksassa sama peli ei enää vedellyt, kieltoja oli verrattaen ärsyttävyyksiin asti. Tietty lähinnä teiden ja muun infrastruktuurin osalta. Suurimpana mieleen sen lisäksi jäi cs-houstit, tietty sen takia että siellä niitä oli eniten, mutta myös tyypit sattu olee loistavia. Ja etukäteen epäily että siellä ei oltais yhtä vieraanvaraisua, osottautu täysin vääräksi. Saksa myös jäi matkalle maaksi jossa teki matkaa ajallisesti eniten koska kaksi välipäivää tuli vietettyä siellä.

Hollannista ei sinänsä myöskään paljoa voi sanoa koska pyöräilyt jäi yhtä vähiin kuin Eestissä. Mutta kyllä se pyöräilijöiden paratiisi runsaine pyöräteineen, pyöräilijöiden huomioonottamisineen, ja kulttuureineen on. Tosin pitkät suorat ja tasaset tiet on tylsiä kanssa sitten. Ja niin sen vähän pyöräilyn, kun muunkin olemisen aikana, eivät kelit olleet mitenkään parhaat. Tietty pienet sateet virkistävät, ja ovat aika kovaa kamaa pitkällä reissulle. Pitkä auringonpaiste on rasittavaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. On mukavaa kun ei tartte töhrätä koko ruumistaan aurinkorasvalla. Ja se on ihan pakko tehdä jos arska paistaa. Sen ainoan kerran kun sitä ei matkalla tehnyt, tietty palo jonkun verran ja heti tuntu iho aralta.

... ja mitä seuraavaksi? Thomaksen innoittamana, joka siis toimi houstina Bremenissä, voisi olla hauska lähteä jenkkeihin pyöräilemään pohjois-etelä akselilla. Ja samalla meiningillä, käyttää muuhun yhtä paljon aikaa kuin pyöräilyyn. Varusteet pitää kyl upgreidaa, lähinnä ainaski pyörä monivaihteiseks. Ja olis se hauska tietty lähteä jonkun kanssa vaihteeksi, vaikka yksin menemisessä puolensa onkin. Mutta niin se on että seuraava yhtä pitkä reissu odottakoon itteänsä ainakin pari vuotta. Niin paljon aika ottaa kuitenkin ja on kaikelta muulta sitten pois, ja maailmastahan ei tekeminen lopu.

statseja

matka - 2374.88 km
päivät brutto / netto - 18 / 16
km per pv brutto / netto - 131 / 148
aika brutto / netto - 173:14:34 / 136:08:01
aika per netto pv brutto / netto - 10:50 / 8:31

pvm / lkm / paikka / matka / aika / liike-aika / keskivauhti / liikkeen ktv / keskilämpö
7/4/2011  0   Tallinn, Eesti                    
7/4/2011  1   Pärnu, Eesti          151.6    9:02:34  7:08:35  16.8  21.2  25.1
7/5/2011  2   Riga, Latvia          189.32  11:50:16  9:34:06  16    19.8  20.5
7/6/2011  3   Pumpenai, Liettua     178.26  12:58:16  9:50:48  13.7  18.1  20.7
7/7/2011  4   Kaunas, Liettua       137.24   9:51:17  7:47:02  13.9  17.6  26.3
7/8/2011  5   Gmina Wizajny, Puola  130.5   12:03:51  7:59:07  10.8  16.3  24.9
7/9/2011  6   Bartoszyce, Puola     160     14:03:51  8:24:47  15.8  18.8  18.7
7/10/2011 7   Gdansk, Puola         177.01  13:01:34  9:55:46  13.6  17.8  20
7/11/2011 8   Leba, Puola           100.69   6:56:49  5:55:36  14.5  17    12.7
7/12/2011 9   Koszalin, Puola       128.09   8:24:39  7:18:58  15.2  17.5  21.7
7/13/2011 10  Rewal, Puola           98.58   7:48:28  6:08:52  12.8  16    23.8
7/14/2011 11  Wolgast, Saksa        127.15  12:06:02  9:29:49  10.5  13.4  16
7/15/2011 12                                   
7/16/2011 13  Rostock, Saksa        139.63  11:15:33  9:27:16  12.4  14.8  22.4
7/17/2011 14                                   
7/18/2011 15  Grossensee, Saksa     162.48  10:30:21  9:10:16  15.5  17.7  19.7
7/19/2011 16  Bremen, Saksa         167.91  11:53:38  9:31:24  14.1  17.6  20.5
7/20/2011 17  Nordhorn, Saksa       166.96  10:07:53  8:59:11  16.5  18.6  19.2
7/21/2011 18  Utrecht, Hollanti     159.46  11:19:32  9:26:28  14.1  16.9  17.8

21.7. päätepiste sotkemiselle

21.7. to, Nordhorn - Utrecht, 159 km, 11h 20min

Tarjosin Holgerille aamiaisen hänen valitsemassaan seisovan pöydän mestassa, missä ei ollut hänkään koskaan käynyt. Makso 8.9e per napa, ja vaikka sinällään oli tuttu sisällöltään mitä Puolassakin oli ollut, oli tämä kyl kertaluokkaa parempi, ja hintansa väärtti. Sämpylät oli lämpimiä, leipää oli montaa eri sorttia, juustoja oli myös valkohomejuustoa, marmeladeja oli useita, pekoniakin löyty, sekä pähkinöitä, rusinoita ja auringonkukansiemeniä mysliin. Kahvi oli hyvää, sai kaakaotakin. Tuli kyl syötyä liikaa. Kyl se sittenkin niin on ettei pyöräileen lähtiessä kannata syödä kupua täyteen. Saksas on niin että tippi annetaan henkkohtasesti samantien. Olin nytkin antamassa, mutta suomitapaan olin jättämässä pöytään. Niinkuin Wolgastissa Gunnari niin nyt myös Holger ihmetteli ettetkö tippaa ollenkaan. Käytiin sitten viemässä tarjoilijattarelle henkkkohtasesti vähän päälle kaks euroa, herätti huvitusta, turisti matkassa.

Kun pääs matkaan, alkumatka oli tosi hidas. Eka oli suunnistamassa kohti historiallista kylää kohti minkä Holger neuvo, mutta kun se ei heti löytynyt, otin kurssin kohti Hollantia. Matka oli hidasta osin sen takia kun halus ottaa rennosti, mutta myös sapuskan takia.
Hollannin raja tuli nopeasti. Ero Saksaan oli yllättävän suuri. Kaikki oli matalampaa, sekä jotenkin enemmän sekaisin kuin Saksassa, jossa rakennukset olivat samansuuntaisia ja suorassa, sekä suuremmilla välimatkoilla.

Pääsääntösesti matkan teko oli puurosta ja tylsää. Liikennejärjestelyt ja rakennusten kaaottiselta tuntuva sijottelu herätti hämmenystä ja huvitusta. Pyöräteitä oli kyl joka puolella eikä tarvinu ajotiellä oikeastaan ajaa ollenkaan, jos jos pyörätietä ei näkynyt rupes se herättää heti ihmetystä että nyt on jokin vialla. Aikasemmin on saman tien mennyt autotielle, mutta Hollannissa se on tosiaan poikkeuksellista. Eikä edes sallittua ajaa.

Puolimatkas rupes eka tihuttaa, sitä sataa vähän enempi. Ilma muuttu aika kylmäks. Vedin vielä noin satasen kohdalla kylmän italiansalaatin, joka kylmetti entisestään. Piti pistää oikein sadehousut ja hanskatkin, kädet oli aika tönköt. Ihmetytti myös että onko voimat niin lopussa että joutuu tosissaan polkee eikä pääse oikein eteenpäin. Huomasin sitten että perhana, sehän on vaan pitkä ylämäki missä on. Matkan aikana monta kertaa kävi tosiaan niin että pitkä loiva ja suora ylämäki näytti alamäeltä, ja ihmetteli että onko pyörässä jotain vikaa vai voimat loppu vai mitä.

Kaiken kaikkiaan Hollannin tiet ovat supertylsiä. Kaupunkien väliset ainakin. Ihan suoria, tasasia, ja pitkiä. Tai ainakin tuntuvat siltä, kun ei oo mitään vaihtelua. Ja siellä suhaa paljon kilpapyöräilijöitä, ymmärrettävästi. Hirveetä vauhtia. Aika epämotivoivaa, tuntuu että menevät tuplavauhdilla ohi, suhahtaen, ja näin varmaan onkin, kun ite vetää jotain 17-21 km/h. Lisäksi tosi monella on sellanen hybridi-polkupyörä moottorilla, jotka on ihan äänettömiä. Huvittavaa on että mummotkin vetäs ohi jotain 33% suuremmalla vauhdilla. Aluks katto että miten on mahdollista, kun poljentakin näyttää niin kevyeltä, mutta sitten huomas että on moottoriavusteinen.

Ihan loppumatkasta pääs pois harmaan tasasen pilvimaton alta. Näytti kyl että koko taivas silmänkantamattomiin oli sen peitossa aluksi, mutta kun pääs sieltä pois, nousi mielialakin. Suuri vaikutus menemiseen, tahti myös nousi, tietenkin myös siks kun kilometrit väheni. Päivän mittaan vitutusta aiheutti myös se että musaksi oli tullut pistettyä pelkästään jotain uskomattoman paskaa vanhaa jenkki-oldie-iskelmä-romanttis-shitti-country-junttimusaa. Ei kertakaikkiaan kestänyt kuunnella, vaan piti skippailla, montakyt kertaa ennenkuin muutama hyvä biisi tuli. Jostain syystä ei tos swimman-ipodissa toimi random. Tiedä missä vika. Ei nyt mitään supervalintoja tullu valittua musaksi muutenkaan koko reissulle, randomilla lähinnä semmosta mitä ei oo aikasemmin kuunnellut, mutta tää oli kyl koko reissun pohjanoteeraus. Aikasemmin on mennyt taustalla, hissimusiikkina, ja ollu jotain vaihtelua. Mut kun genre pysy koko ajan samana ja suurinpiirtein pahin mahdollinen, eihän sitä kestä. Jotkut meni kyllä niin överiksi että oli hyvää komediaa. Pitää koittaa ottaa ylös ihan huumorin takia. Mut pitäis kyl kategorisoida musa-arkisto, jottei tartte jatkossa kokea moista kärsimysnäytelmää.

Matkanteon hitaus, ja tietty myöhänen lähtö sai aikaan sen että viimenen puoltoista tuntia tuli tehtyä matkaa pimeässä. Se ei kyl oo kivaa. Ei nää juuri mitään, on hiukan vaarallista vaikka alkureissun jälkeen oonkin heti pimeyden tultua pistänyt valot päälle, ja on gepsin varassa. Lisäksi on kylmää, ja nytkään ei saanut sit otettua valokuvia maalintulosta mikä oli tarkotus. Mut hyvä fiilis päästä reissun päähän, ja siskon luokse. Hanna tulikin iloisesti vastaan, ja Ivon kanssa olivat hienosti pistäneet juhlahumun päälle, suomenlippu oveen, naposteltavaa ja viiriä ja plakaattia kämppään. Oiken kiva ja mukavaa, herttasta ja lämmintä meisinkiä.

Siinä oli kyl pyöräilyt, ainakin isommat, siis ei minnekään Pariisiin enää pyörällä täältä. Blogin otsikko pitäköön kutinsa, katsoo tuleeko täältä tehtyä jotain päiväreissua jonnekin ja kauanko tulee oltua, mutta suurempi reissaaminen tämän matkan osalta pyörällä on tässä. Antoisa matka, mutta hauska päästä loppuun. Täytyy tehdä tarkempaa analyysia vielä, tai no, ainakin kertoa fiiliksistä ja siitä mitä tuli opittua, ja kattella mitä on kirjotellut ja kattoa mitä puuttuu kautta onko kirjotellu puuta heinää. Eipä tullu loppujen lopuksi kirjoteltua niin fiilispohjalta juttuja blogautuksiin, ainoastaan pintapuolisia tapahtumakuvauksia, mikä on harmi, mutta kun ei ole pitkään aikaan kirjotellu mitään eikä siten orientoitunut, eikä aina pystynyt kirjottaa heti juttujen tullessa mieleen, niin onko tuo nyt ihme. Lisäks on sanottava, että vaikka onkin hyvä rentoutua ja antaa asioiden tulla omalla painollaan, niin aika vähälle jäi asioitten märehteminen ja funtsailu pyörän päällä, joka osaksi on hyväkin ihan turvallisuusmielessä ettei ajattele ihan jotain muuta ja oo huomioimatta esim liikennettä. Mut alkumatkasta kyl oli idearikkaampi fiilis, loppureissusta tuntuu että aika vähän oli ajatuslentoa korkeammalla tasolla kun sotki menemään.

Fiiliksien lisäks täytyy koota statsit vielä numeerisessa muodossa matkasta. Kilometrimääräksi tuli kokonaisuudessaan 2375 km. Kun Wilhelmshaven jäi pois niin kahesta ja puolesta jäätiin hiukan, mutta ottaen huomioon että jalan takia leikki meinas jäädä kesken jo Wolgastiin, niin oon tyytyväinen tohon.

20.7. loppu häämöttää

20.7. ke, Bremen - Nordhorn, 166.96 km, 10h 08min

Bremenistä jäi kyllä hyvä maku, varmaan kivoimpia mestoja matkalla. Thomas ja hänen poikakaverinsa olivat hauskaa juttuseuraa, ystävällistä ja avointa. Thomakselta sai hyviä vinkkejä pyöräilyyn ja kuuli hauskoja juttuja matkoilta. Sympaattista porukkaa. Aamiaistakin tarjosivat puutarhassa, päälle matkan maistuvin capuccino tai no kahvi yleensä. Sitä kyllä Thomas naureskeli että olin matkassa vaihteettomalla pyörällä. Ja oli sitä mieltä että on järjetöntä olla pitämättä lepopäiviä. Itse jenkki-matkallaan piti joka toisen päivän mestojenkattelupäivänä. Kertoipa myös että jenkeissä saa leiriytyä ilman erillislupia, kunhan varoo leiriytymästä yksityisalueelle, mistä omistaja voi vaikka ampua. Sanoi myös Kaakkois-Aasia hyväksi pyöräilymestaksi missä oli halpaa kaikki ja tietkin hyvässä kunnossa.

Lähdin juttelusta ja aamiaisesta venyneen aamun takia matkaan myöhään, puoli kahdentoista aikoihin, mutta sen verta hyväntuulisena että matka taittui tosi nopeasti. Fiiliksestä tosi paljon kiinni. Musasta myös, nyt oli ihan ookoo soittolista. Tiet olivat hyviä, reitti selkeä, aurinko paistoi, ja oli hyvä fiilis siitä että oli ollut niin hyvä tuuri majotuksissa, plus siitä että oli pyöräilyn toiseksi viimeinen päivä.

Päivä meni myös ihmetellessä Länsi-Saksan uskomattomia lukaaleja. Vastaana tuli toinen toistaan hienompia kämppiä, jossa oli puutarhat viimesen päälle, hienoa autoa pihassa, ja ikkunoista näky taide kautta koriste-esinettä. Toinen päivän ohjelmanumero oli sateen jännääminen, keikun kokoajan sadealueen rajalla, ja loppujen lopuksi juuri pisaraakaan ei satanut vaikka loppumatkasta koko ajan näytti että alkaisi.

Ekan 50km kohdalla syöty iso jugurtti ryyditettynä koko 300g pähkinäpussilla oli liian iso jööti syömisiksi, pisti ukon jökkiin ja teki matkan teon hitaaksi aina 100km asti.

Myös vikalle cs-hostille pistin viestiä jossa pistin saapuvani kunno varo-ajalla. Loppujen lopuksi pääsin perille hyvissä ajoin vielä valoisan puolella, tuntia aikasemmin kuin ilmotin. Ei ollut Holgerille mikään ongelma, ja myös hän osottautu äärettömän mukavaksi ja anteliiaksi isännäksi. Koitin aikasesta saapumisestani johtuen tarjota illallista, mutta Holger halus mieluummin laitta minulle ruokaa, erilaisia makkaroita ja pastaa salaatilla, plus jäätelöä mansikoilla jälkiruoaksi, ja kyytipojaksi vielä mustaherukkaolut. Erittäin maittavaa, ja mikäs sitä nyt hyvää tuuria tällä saralla siis olisi muuttanut. Holger on myös opettaja, lomalla, ja houstaa cs-meiningissä suurelta osin sen takia että pääsee puhumaan englantia. Kun opettaa kieliä ja haluaa pitää enkun vireessä. Sen lisäksi on lähdössä poikakaverinsa kanssa Helsinkiin lomalle, ja mieluusti kyseli multa vinkkejä paikoista joissa kannattaa käydä, ravintoloista jne. Vastailin parhaani mukaan, mutta aika hataralla tolalla omat tiedot ja mielipiteet tollasista asioista omasta kotikaupungista on. Pitäis varmaan miettiä asiaa. On vähän noloa kun ei pysty kunnolla vastaamaan moisiin kyssäreihin, ja niitähän tulee jos cs-meiningeissäkin on niin varmasti aika paljon.

Nopea polkeminen tuntu kyllä hiukan lihaksissa. Tuntu että vähän joka paikka kolotti kautta veti. Unen saamisen kanssa ei kyl oo ollu koko reissun aikana mitään ongelmaa, mikä ei tietty oo kovin yllättävää. Oli oikein kiva pistää maate tietäen että seuraavana päivänä voi ottaa rennosti ja että sitten polkemiset oliskin poljettu.

19.7. uudestisyntynyt

19.7. ti, Grossensee - Bremen, 168 km, 11h 54min

... jalka nimittäin. Siinä ei tuntunut kertaakaan minkäänsortin kipua. Liekö Silvian antamat homeopaattiset voide ja pillerit todella tehosivat näin hyvin, vai toimiko lepo aikasemmilta päiviltä nyt täysillä? Luulen että molempia. Oli kyllä kiva polkea sillä tapaa että pysty unohtaa jo jalan kipeyden ja sen suhteen varovaisuuden. Tosin, kyllä jalat tönköt olivat, väsymystä kyllä havaittavissa.
Jatkossa kyllä ehdottmasti vastaaville reissuille pitää suunnitella niin että esim. kolme päivää polkemista, ja yks päivä lepoa, tai jopa 2 ja 1.

Aamu oli vähän weirdo. Menin ujosti, vaikka Silvia moneen otteeseen sanoin että voi ja pitää ihan ronskisti mennä vaan kylppäriin ja muutenkin olla kämpillä kuin kotonaan, paskalle. Silvian makuukammari kun oli ihan kylppärin vieressä ja ilman ovea. Piti pistää vanha paperikikkakin jottei lösähtelis. Ja tulipas kyllä ikävän hajuista, no sellasta se on, mutta on se vähän ikävää kun nätti nainen tarjoaa majapaikkaa ja palkinnoksi jätetään tyrmäystippoja vessaan. Sama höveliäisyys oli kyllä sapuskojenkin kanssa, Silvia moneen kertaan sanoi että senkun syöt vakka jääkaapin tyhjäksi, mutta enpä minä viittinyt mitään ominnokkineni ottaa vaikka nälkä olikin. Pitäis sitä nyt ihmisiä uskoa, hölmöä käytöstä, olevinaan kohteliasta, mutta menee kyllä anteeksiettäolenolemassa-enkuuntelemitäsanot - linjalle. Vaan kerta kaikkiaan mukavia ihmisiä. Hienoa jutella kun kommunikaatiossa ei mitään ongelmaa. Englanti suju mallikkaammin kuin mulla.

Hampuri oli ikävä, vaikkakin yritin kiertää sen niin silti aiheutti ongelmia. Täytyy ottaa nootti että kandee kyllä kaikenmoisten vesialueiden ylitykset kattoo etukäteen tarkkaan, varsinkin alueen jolla niitä on paljon. Aamulla Garmin ei suostunut laskemaan reittiä määränpäähän. Meni minuutteja turhaan kun odottelin että se tekis sen. Mutta koska ei onnannut, piti laittaa määränpää lähemmäks Hampurin lieppeille parinkyt kilsan päähän, tarkotuksena että siitä sitten uudestaan lähemmäks, kunnes loppumääränpään syöttö onnistuu. Paljastu että jostain syystä Garmin ei osannut laskea reittiä Hampurin kanaalien lävitse, liekö asetuksista johtuen eli siitä että no-highways oli päällä, ja siitä, että siltoja on ihan pirun vähän. Ja ne mitä on, on autobahneja, joille ei voi pyörällä mennä. Meni paljon aikaa, pari tuntia varmaan, selvitellessä sitä sotkua. Lopulta jouduin lähtemään väärään suuntaan 15 km lauttaa kohden jonka vanhempi pariskunta neuvoi. Ihme kyllä että mies puhui englantia. Mutta vitutti kyllä se poljenta. Onneks lautta sattu lähtee heti, ja kai kaks euroo kuuskytsenttii on ihan ookoo hinta. Hampurin lieppeiden sekoilun jälkeen matkan teko oli aika helppoa ja mitäänsanomatonta.

Pitkät pätkät mentiin hienossa saksalaistyylisessä vanhassa metikössä, jossa oli vielä järkyttävän pitkä alamäki. Sitä oli kiva mennä. Hampurin jälkeen alkumatkasta oli tosi paljon tietöitä joiden takia tie oli pistetty poikki, sun muuta työmaata. Kun niistä pääsi, niin enimmäkseen oli maaseutua, aina kunnes tultiin Bremeniin, joka onkin iso stadi, ja nopeella läpimenolla vaikutti aika siistiltä, paljon vanhaa rakennusta, keskustori oli oikein hieno, ja muutenkin korkeita rumia rakennuksia oli tosi vähän. Kun kuvasin kirkon kongissa olevaa pultsaria tosi kaukaa, tämä huomas sen ja heristi nyrkkiä ja huusi yousonofbitchiä. Aika kärkästä.

Nyt on Thomaksen kämpillä. Aika hulppea talo. Ihan keskustan tuntumassa. Hieno vanhantyylinen rivari, jossa neljä kerrosta jotka kaikki kuuluvat kämppään, varmaan jotain 200 neliötä, plus takapiha. Julkisivu vanhannäköinen, tulee mieleen jenkkileffojen kaupunkikuvat. Thomaksella oli illanistujaiset meneillään, ja oli yllättynyt kun tulin kun ei ollut lukenut viestiä jossa sanoinkin tulevani aikasemmin. Iloisesti kuitenkin otti vastaan ja kutsui ihmisten seuraan juttelemaan. Paikalla oli Thomaksen poikakaveri, joku lääkärikaveri ja hänen poikakaverinsa, ja Thomaksen veljenpoika. Siinä rupateltiin mukavia, sain muutaman voileivänkin syödäkseni salaatin kera, ja sitten vielä jäätelöä. Oikein mukavaa. Thomas onkin kova tekijä, pyöräillyt Alaskasta San Fransiscoon. 7000 km 5kk:ssa, ja Kaakkois-Aasiassa 3kk. Meikäläinenhän on totaalinoviisi häneen verrattuna, vaikka tänään menikin 2000km rikki, jee! Täytyy kysyä Thomakselta vinkkejä. Lupasi että voin osallistua aamiaiselle heidän kanssaa, huonona puolena että nukkuvat varmaan myöhään.

Mut tosiaan, nyt on sekin maali täytetty että saa kaks tonnia täyteen. Eikä enää matkaakaan oo jäljellä kuin kaksi päivää Utrechtiin. Eiköhän sen selviä, ellei jotain yllättävää tapahdu. Luulis että fysiikka kestää tän hetkisellä tolalla. Kysäsinpä Silvialta sen torpin nimenkin tossa, voi vetää sitä purkin naamaan jos tulee ongelmia.

18.7. ja matka jatkuu

18.7. ma, Rostock - Grossensee, 162.48 km, 10h 30min

Oli kerrassaan hyvä päätös jatkaa. Jalka ei tuottanut juuri mitään ongelmia. Noin 75% matkasta meni niin ettei jalassa ollut mitään tuntemuksia, pääsi vetämään hyvää vauhtia, ja lopussakin vain hiukan, eikä varsinaista aikasemmin vaivannutta kipua. Lisäksi tiet olivat koko ajan hyviä, ja vaikka ajottain tuuli tosi lujaakin, niin sateen uhasta huolimatta ei satanut kuin kuuroja, ehkä neljä kertaa ja jotka kestivät hyvin lyhyen aikaa.

Kivaa polkea, kun pääsi pitkästä aikaa kunnon vauhtia. Pitkäkin matka taittu joutuisasti, aika tuntu menevän nopeemmin eikä ollut samanlaista lusimista kuin aikaisempina päivinä. Puoli matkaa meni oikeastaan niin ettei ees huomannut. Myös fiilis siitä että oli ajoissa liikenteessä tuotti hyvää oloa, eli siis tosiaan jatkossakin kandee lähtee aikasin liikkeelle, viimeistään ysiltä.

Edellisen yön massiiviset unet olivat myös kovaa valuuttaa, ei juuri väsyttänyt. Aamiainen Klaran ja Janan kanssa meni myös nappiin, oli kiva turista viimeiset turinat ja Klaran tarjoilema salaatti ja muutama voileipä olivat hyvä veto, ei liikaa, juuri sopivasti. Tauoilla naamariin omena, suklaapatukka, sekä yhteensä kolme myslipatukkaa. Sekä loput, eli miltei täysinäinen pullo sokerista jääteetä. Syöminen osu nappiin, ei ollu täysi olo ja energiaa riitti. Tietty edellisen päivän armoton, lähinnä makea, tankkaus anto energiaa myös. Ehkä aikasempien päivien ylensyöntikin on verottanut tahtia.

Silvia ja Karen ovat huippukivoja. Mulla on käynyt kyl tuuri näitten cs-juttujen kanssa. Tytöt asuvat kaksistaan hulppeassa isossa talossa hienolla alueella, ovat molemmat töissä Hampurissa Olympuksella, ja puhuvat hyvää englantia. Hyvät läpänderit. Ja koska tulin liian ajoissa, tarjosivat he minulle suussa sulavaa mustrikkapannaria, ja vielä siihen päälle espressot jäätelöineen, nam nam. Puhuttiin paljon matkustamisesta, tangosta, soittamisesta. Silvia on kova tangon harrastaja ja haluaisi joskus Seinäjoelle. Lisäksi myös kova matkustamaan ja backpäkkeilee, ja couchsurffailee. Ovat käyneet 37 eri maassa. Silviallakin on ikää 34 joten suoritus on aika kova. Olin nyt perillä vähän yli kasi, näin pitäis viimeistään aina olla, niin kerkee heittää läppää ja viihtyy. Nyt heitettiin läpyskää noin yhteen, ja siinäkin aika loppu.

Peruin tosiaan eilen loput cs-hommat, joita nyt yritin palauttaa. Vika etappi, eli Nordhorn onnistu, mutta Bremeniin ei saanu kontaktia. Toivottavasti onnistuu. Loput etapit on kyllä turhan kovia, kaikki päälle 150km. Vaikkakin jalka ei nyt pahemmin valitellut, niin voi olla että huomenna sen jo tekee kun samanlainen siivu tulee.

Mut oonpa tyytyväinen että lähin vielä matkaan enkä luovuttanut. Kerrankin näin että jääräpäisyys ei ainakaan toistaseks lyöny nokille.

17.7. mielenmuutos

17.7. su, Rostock, 0 km

Vaikka edellisenä päivänä oli päättänyt että pyöräily loppuu siihen, päivän aikana kypsyi ajatus että vielä voisi koittaa. Tuli käytyä Klaran ja hänen kavereidensa kanssa piknikillä 10 km päässä majapaikasta pyörillä (tai no, takasin tultiin pyörillä jolla matkalla harhaan ajattuani tein matkaa varmaan 15 km) ja jonka seurauksena jalassa ei tuntunut mitään. Siispä ajattelin että vielä jos koittaisi. Katselin kuitenkin reittiä niin että siinä pääsisi tarvittaessa junaan jos rupee tuntumaan. Pitäisi onnistua ihan ookoo. Joka tapauksessa kun täältä Warnemündesta on Rostockin keskustaan 10 km, niin samalla voi koittaa kuinka pitkälle pääsee. Tosin, etappi on ehkä turhan pitkä, Grossensee kun on noin 150 km päässä. Mutta lähdetään koittaa.

Opiskelijoiden asuntolassa on ollut hauska hengata. Eilen muutamat heebot tarjoilivat oluen ja juteltiin laivatouhuista, pyöräilystä, työntekemisestä sun muusta. Asuntola varsinaisesti kun on laivainsinööreille, joilla on sellainen setti että ollaan aina 2 kk merillä, ja sitten 2 kk maissa vapaana, niin että palkka juoksee kokoajan. Alotuspalkka oli 2600e, ja merillä kun rahaa ei mene yhtään, pitivät kaikki opiskelijat työtä varsin hyvänä, vapaa-ajan paljuuden takia. Se kuitenkin että sen kaksi kuukautta olisi täysin sidottu laivalla ei kyl itelle sopisi. Tai no, tolla meiningillä pystyis esimerkiksi tekee vuorottain fyysistä, "oikeata" työtä, ja vuorottain koodailuja. Vois olla aika jännä rytmi.

Ilmottelin kaikilla cs-kontakteille että matka on peruttu, muutamalle pienellä varauksella. Jos pystynkin jatkamaan, saa nähdä onnaako heiltä enää majapaikan saanti. No, askel kerrallaan. Toivotaan ettei tätä hirveästi kadu. Jos jalka vähääkään kipeytyy, niin lopetan kyllä heti. On tässä ihan kivasti kuitenkin kilometrejä nielty, ja saksa tuntuu aika tylsältä paikalta ajaa tsygällä vaikka tiet onkin loistokunnossa.

16.7. lusimista

16.7. la, Wolgast - Rostock, 140km, 11h 16min

Taitaa jäädä viimeiseksi pyöräpäiväksi tämä matkalla. Jalka on sen verta ärtynyt että loisto-olosuhteista huolimatta, mitä nyt vähän tuuli välillä, matkanteko oli erittäin nihkeää. Mitäs se nyt voi olla kuin ekaa 20km lukuunottamatta jalkaan sattuu tavalla tai toisella,
ja vain toista jalkaa voi käyttää. Sen lisäksi että jalka voi mennä moisesta spedeilystä pahemmaksi, niin tietty on äärimmäisen ikävä ajaa. Harmi, enää olis ollu kolme päivää ja olis perillä. Mut ei kyl kolmea päivää moista urpoilua vedä. Kumma kyllä kun aurinko oli laskemassa, 100km breikin jälkeen, jalkaa ei tuntunut sattuvat enää juuri. Mutta se tuli äkisti, sama juttu kuin edellisenä päivänä. Varmaan johtui väsymyksestä ja puutumisesta, tuskin mitenkään että olisi paranemaan päin.

Kun Wolgastiin tulo ja saksa ovat tuntuneet niin kylmiltä, niin Wolgastissa kävin ostaa puseron ja verkkarit sekä muutaman sukan, maksoi yhteensä 20e. Tais sinänsä nyt mennä hukkaan jos matka ei jatku, mutta voi niille olla käyttöäkin jos hilluu muuten vaan sateisella kaupungilla, eli ihan hyvä veto ostaa kun laukkutilaa on.

Saksan hyvät pyörätiet on ollu myös tylsiä samalla. Kaupungit ja kylät on ollu piristeitä, kun muissa maissa oli miltei toisin päin. Kipeellä jalalla niillä polkeminen on tuntunut äärettömän pitkältä ajalta. Vaihdon jalan takia tauotuksen niin että 33km välein on tauko, olis pitänyt varmaan pitää vielä useammin.

Saksassa nyt tokaa kertaa koko matkan aikana joku tööttäs mulle kun tein uukkarin pienellä autotientapasella missä jonkunmatkan päässä tuli auto hitaalla nopeudella. Kuivan ja kyrsiintyneen näkönen vanha ukko. Se eka kertahan siis tuli Puolan puolella, kun nuori citymaasturikuski ei tykänny kun ajoin autotielle vaikka paska pyörätiekin oli tarjolla. Huusi oikein avonaisesta ikkunasta ties mitä. Suomessa automaattisesti lähtis fingeri pystyyn mutta ulkomailla pitää olla eleettömästi.

Rostockissa cs-majapaikka on yliopisto-kampuksella. Jonkun lomallaolijan huoneessa, ilmeisesti. Klara vaikuttaa oikein mukavalta, mutta täällä on nyt jotkut erasmus-bileet, ja jäi juttelut vähän väliin. Pitkät pätkät juttelin puistossa bileissä Maria-nimisen tytön kanssa jolla ihmeellinen kiinnostus suomeen. Opiskelee kielten opettajaksi, ja osaa suomalaisia sanojakin ja tietää suomesta yhtä ja toista. Hassua että matkalla jo toinen samantyyppinen ihminen. Maria oli oikein välitön ja hauska juttelukumppani. Ota nyt selvää mikä status kun vasemmassa nimettömässä sormus, ja maan tavoista ei tiedä. No, livahdin nyt puoli kahdelta huoneeseeni skriivaamaan ja menemään yöpuulle. Ehdotetulle yöuinnille en viitsinyt lähteä, menis liian myöhäseks, väsyttää, ei oo kunnon pyyhettä saati uikkareita, ja alko olee liian kylmäkin.

Huomenna pitäis sitten päättää mitä tekee. Hengaako päivän Rostockissa. Tämä varmaan todennäköinen, jos erasmus-tyypeillä piknikki johon voi osallistua. Tai sitten junalippua hankkimaan Utrechtiin. Tai lautalla stokikseen/helsinkiin. Kaikkea tätä sumplimista helpottais internet, johon nyt ei oo tääl mahista. En saanu tilaisuutta kysyä onko kampuksella. Täytyy huomen mennä nettikahvilaan jos ei.

15.7. nollat tauluun

15.7. pe, Wolgast, 0 km

... eli välipäivää viettäen. Ja hyvä niin, satoi suurimman osan päivästä, joten matkaa olis ollu kurja tehdä. Sai järkkäiltyä cs-hommatkin niin että kaikille sopi päivällä siirtoa. Loistoa, toivottavasti pystyy jatkaa matkaa. Pitkät päivät lorvailin Gunnarin luona joka oli duunissa, käväsin kierrähtää Wolgastin stadin, lähtemättä kuitenkaan lähikyliin mitän Gunnar suositteli. Niihin olis ollu kuitenkin 7 km matkaa ja olis tarkottanut pyörän käyttöä, mihin en halunnut lähteä. Mieluummin kunnon lepoa. Vähän sellanen kutina kyllä ettei tää yhen päivän levolla mee ... toivottavasti oon väärässä.

Käväsin kirkon tornissa, ja kattelin muuten vain ympärilleni. Ilman tarkempaa tietoa ympäristöstä ja suurempaa halua ottaa selvää oli ehkä hiukan tyhjänpäivästä palloilua, mutta parempi kuitenkin noin kuin istua koko päivää sisätiloissa. Näin se aina. Liike tekee hyvää, jos se ei käy terveyden päälle. Kaupasta hiukan mehkaa ja pähkinää. Pienet nokoset ennenkuin Gunnar pääsi töistä, jonka jälkeen tarjosin illallisen paikallisessa raflassa. Itse vetäsin kapteenin pihvin, rasvaisilla perunoilla ja vihanneksilla, possua, jota Gunnar suositteli kun oli ainoa annos mitä oli mestassa vetänyt. 12e ja ihan jees, koko lysti makso 33e tippeineen, eli sinänsä ylivoimaisesti kallein ateria-setti miten vaan laskettuna koko matkalla. Mut ei tosiaan voi valittaa, niin hienosti on Gunnarkin houstannut täällä.

Eipä tästä päivästä muuta sen kummempaa. Jouten oloa ja syömistä. Mitäpä sitä muuta voi kun tarkoitus lepuuttaa. Huomenna varmaan mennään väellä ja voimalla väkisin Rostockiin, ja jos jalka tulee samalla lailla kipeäksi, niin sitten se on matkan pää ja käytän junaa loppumatkalle. Turha sitä on ruveta itteensä enempää rääkkää, saa vielä pysyvät damaget.

Sellanen huomio että nyt on ollu kyllä kylmä ja tällasiin oloihin mulla ei oo tarpeeks vaatetta. Tarttis vähintään pitkät kalsarit ja pitkähihasen paidan, puseron. Pitänee ostaa jos matkaa jatkaa. Nyt sinänsä olis ollu tilaakin uusine pyörälaukkuine noille, mutta en silti suurempana virheenä pidä vaatteiden himaan lähettämistä Gdanskista. Noi vaatteet ei kuitenkaan kaupasta paljoa maksa jos ei osta mitään luksusta.

Mua edelleen ihmetyttää kuinka ihmiset hienosti houstaavat cs:ssä, Gunnar teki aamiaisen ennen töihinsä lähtöä tänään. Ja lupasi tehdä niin huomennakin. Pitää kyl ite toimia samalla lailla jatkossa, vaikka muka-kiire oliskin.

14.7. terveydellä leikkimistä

14.7. to, Rewal - Wolgast, 127km, 12h 06min

Päästiinpä Saksaan, perkele. Polvi oli kyllä kipeä, tai oikeastaan jänteet ja reisilihaksen alaosa, en osaa sanoa. Liekö ärtynyt ja tulehtunut tästä leikistä. Ei se varsinaisesti polvi ole, niinkuin esmes se juoksuvamma mikä tuli maratontreenailusta ja otti nimenomaan polveen. Jotain tekemistä varmasti väärästä kiertoliikkeestä.

Meni taas yöpolkemiseksi. Mutta ei oikein voinut muutakaan, kun oli fiksua lähteä liikkeelle niin myöhään kuin mahis eli yheltätoista, että saa levätä, ja muutamat tauotkin oli enemmän kuin paikallaan, koska siitä jalka tietty tykkäs.

Tuskaa oli ajaa jalan kanssa. Oikeastaan sillä ajatuksella pääs eteenpäin että pois Puolasta vihdoin. Ja että voi sitten turvautua junakyytiin, jonka katteli hotellissa aamulla miten menis, Wolgastista suoraan Utrechiin pitäis olla pyörineen 130e. Hotelliaamun venytys oli kiva muutenkin kun pysty lähettelee maileja, joka oli piristävää, kontaktia suomipiireihin. Juna vois tulla kyssäriin ainakin jos esim. yhden lepopäivän jälkeen homma ei skuttaa. Joskos Gunnar suostuisi toiseen cs-yöhön, pitäis kysyä. Harmi kyl rupee taas säätää.

Dziwnowissa oli ihan järkky ruuhka. Pieni kapea kaistale maata jota vesi ympäröi molemmilta puolilta. Ilmiselvä turistirysä, ja autoja sen mukaisesti. Sopi tavallaan mulle kun en olis lujaa päässy muutenkaan, oli hauska mennä samassa tahdissa kuin muut. Olis varmaan ruvennu kyl vituttaa jos olis ollu kuosissa. Hassua ettei tollasella alueelle oo pistetty jotain läpikieltoajoa. Garmin kyl koko ajan halus että ajasin ylimääräset 20-30km Szechenin (tms.) kautta. Jokseenkin pöljää tolta laitteelta, se nyt olis liikaa vaadittu että se oppis siitä ettei seuraa ohjetta, mutta ettei voi esimerkiksi discardaa jotain sen ehdottamaa ja määrittää uutta vaikka välietappien ja suorimman kautta.

Näköalatasanne tuli vastaan puolivälin tienoilla. Oli ihan nasta vaikka pyörän kanssa joutu vähän puskee että sai sen ylös juurista mäkeä. Vaan ei sitä jaksanu ruveta jättää mihinkään. Tarjouduinpa oma alotteisesti ottaa pariskunnasta kuvan kun mies koitti kättä ojentamalla ottaa ite, palvelus jonka mimmi tuli hetken päästä maksaa takas kun huomas mut samoissa puuhissa. Näin se on että kun antaa, saa, ja hyväntahtosuus lisääntyy. Ainakin oikeissa ympyröissä, mitä sekin nyt sit tarkottaa. Lähinnä haen varmaan että jos aina antaa tilanteesta riippumatta, jotkut eivät osaa sitä arvostaa ja käyttävät vain hyväksi. Ja sitten hedonisesti ajatellen ei aina voi antaa tai se olis liikaa itteltä pois. Mutta aivan liian vähän ihmiset nykyaikana antavat. Niin immateria kuin materia-juttuja.

Ylensyönti kannatti aamulla hotellissa. Aamiaisesta ei jaksanut ottaa ees kuvaa, se oli niin perus, vakiosetti mitä muissakin on ollut, tosin vielä ehkä valjuin kolmesta. Söin hitaasti ja hartaasti, eka tuntu että liikaa. Mutta koska pyörällä vauhti oli hiljainen, sopi se hyvin niin pysy nälkä koko ajan poissa.

Juuri ennen saksan rajaa piti mennä lautalla vesialueen yli. Se oli ilmainen, kun oli ikäänkuin tien jatke. Valitsin olevinaan seikkailunomaisesti kahdesta vaihtarista sen joka oli tarkoitettu paikallisille, lähinnä autot siis tarvitsivat jonkun kohdepaikan erikoiskilvet että pääsivät kyytiin. Reitti turisteille olis ollu 3km pidempi. Aattelin että tuhlataan puolan puolella kaikki slotit, niitä kun oli 87 jäljellä. Päälle kakskybää egeinä, sillä sai vikan kaupungin, Uzhnam (tms.), halpamarketista aika läjän suklaata. Myös mysliä, pähkinää ja muutama tonnari, sekä juoma tuli ostettua. Vähän kyseenalaista kyl ostaa, olis se 20e ollu rahaa jolla saa jotain järkevää syötävää vaikka kalliimmalla. Suklaata tullut syötyä kyl turhan paljon, naama kukkii. Tuntuu vaan niin helpolta snäkiltä tällä matkalla. Mut sitä myöten on mennyt nyt se fiilis että on kiva päästä kohdekaupunkiin missä voi syödä. Kun ei täs varsinaisesti oo nälkä milloinkaan. Vielä viimeset slotit tuhlasin snäkkikojulta hampurilaiseen, naurettava 7 slotia ihan ookoo purilaisesta, ja sitten kaks jäde, valkonen magnum ja joku kopio, päälle 8 slotia, jossa kassaneiti varmaan huijas. Hinnat näytti olevan puolet siitä hinnastossa. Loput alle yks sloti jäi sitten tienvierustan penkille.

Yllättävän vähän liikennettä oli saksan puolella. Ja rajalla ylipäätään. Ei tietenkään raja-asemallakaan ketää, rakennukset tyhjinä.
Mut perhanan kylmä oli saksan puolella kun aurinko laski. Hoidetut pellot ja ojat sai aikaan sen että ne keräs kaiken lämmön. Tosi vilu, jota tietty pahensi se ettei ollut sukkia. Sekä takki että housut että hanskat piti laittaa päälle, vaikka housut nyt avattuna olivat olleet sateen pelossa jo koko päivän. Ihan aamun pientä tihua lukuunottamatta ei satanut, mikä oli huippua, olis tehny motivaatiolle hallaa. Yöllä heräs ukostukseenkin ja kovaan sateeseen.

Mut saksan tiet, lukuunottamatta varmaan Garminin typeräsit tarjoamaa peltojen yli menevää betonilaattakohellusta, on tosiaan huippuluokkaa. Näin landellakin missä ei juuri mitään ole. Ja viimeistely, kaikkialla on heijastimia, turvavaloja, ja puillakin on kaaret ympärillä jos lähellä tietä. Täällä ei olis mikään ongelma edetä vähintää 150km joka päivä.

Ihme tyyppi kyl tää Gunnar, on pilettämässä jossain nyt, mutta oli pyytänyt veljensä päästää mut yksin sisään kämppään. Aika luottavaista, mutta toisaalta tää cs kyl reguloi aika hyvin. Ja olenhan minä luottamuksen arvoinen, hih, joten homma toimii.
Pähee kämppä kyl, omakotialueella paritalon erillisrakennus, poikamiesstailiin. Huomen on pakko pitää välipäivä. Urpoa oli jo nyt ajaa kipeellä jalalla näin pitkään. Ei tuntunu tulevan damagea, illan kylmyys, onneks, tuntu vielä saavan sitä parempaan kuosiin, sai lopussa kiristettyä vauhtia. Mikä oli hyvä koska muuten olis myöhästynyt pahasti. Keskituntivauhti liikkeessä oli jotain 13 ilman loppua, ja ylämäissä saatto tippua reilusti alle kympin.

Gunnar tulikin puol yhdeltä takas bäkkiin eikä ollukkaan pilettää ilmeisesti, vaan duunissa. Se on ykistyisyrittäjä ja tourguide, näyttelee läheisiä kuuluisia mestoja ja saksan pisintä hiekkarantaa. Älyttömän mukavan olonen, puhuu englantia hauskalla aksentilla. Ja lupas että ilman muuta voi olla toisen yön, ja kertoili heti mitä täällä voi tehdä. Siistiä. Se on sillä selvä, perjantai on lepopäivä. Gunnar väläytti mahista osallistua turistikiertueelle. Vois olla jees, riippuen hinnasta ja siitä onko se saksaksi, vois itte ottaa sitten täydellisesti levon kannalta, jahka se turnee ei aktiivisuutta vaadi.

13.7. matkan loppu?

13.7. ke, Koszalin - Rewal, 99km, 7h 42min

Perkele. Jäin 18km eilen suunnittelemasta Dziwnowista. Ja syy voi olla fataali, vasen polvi rupes oikuttelee vähän 50km jälkeen. Ja siitä se vaan paheni ja paheni. Kyl sil pysty nilkuttaa kun kikkaili eikä käyttäny vasenta käytännössä ollenkaan niin jotain 14km tuntivauhtia, helpolla tiellä. Sitä reitti oli kyl. Samoihin aikoihin alko sataakin, ei pahasti, mutta taivas ihan harmaa. Veti kyl mieltä matalaks ja jatkoa ajatellen ei tiedä hyvää. Jos huomenaamul on kipeä, ei kyllä kannattais jatkaa. Mutta kyllä nyt Puolasta omin avuin olis saatana pakko pois päästä.

Otin vielä tyhmänä hätähotellin. Tai, polven takia hyvä että otti hotellin, mutta otin ihan paskan ja kalliin, ja vieressä olis ollu parempi halvemmalla, kävin oikein kysyy. Osuin saksalaisten lomakylään, joka on täynnä juurikin niitä. Aattelin jotenkin taas etten jaksa rupee säätää ja otin ekan ison joka vastaan tuli. 150 slotia, ja tilat on huonot. Muissa olis ollu saunaa ja kylpyammettakin, mikä olis ollu
polvea ajatellen hyvä. Ja aamulla olin päättänyt että nyt sit telttamajotuksella kun edellinen ilta meni ökyilyks hotelleineen ja illallisineen ja sitten vielä aamulla tuli vedettyä överiaamiainen. Sitä se oli, piti ahtaa liikaakin. Ja sitten kökkiä hotellilla aina kahteentoista että kerkee vääntää parit tortut ja tokenee ees vähän pyörän päälle ruokamäärästä. Senkin takia alun tahti oli hiljanen. Myös sen takia että kun ties että matkaa oli vain 100km. Ylimääräset pyöräytykset tuli siitä kun kävin ihmettelemässä Kolobrezegiä, sen rantsua, majakkaa, jäätelö syöden. Jos en olis käyny, olisin päässyt ainakin määränpäähän. No, jos jos.

En oikein usko että on kunnossa huomiseks. Taitaa olla rasitusta tästä matkasta kun ei yhtään välipäivää. Tosin ei mitkään muut paikat vastaavasti valita, persettä ja sormia ei lasketa näes, eikä toikaan aikasemmin oo antanut mitään oiretta. Pitäisköhän jäädä tänne sit ökyilee kalliilla pariks päiväks ja unohtaa couchsurffaillut? Olis harmi, kun just kaikki suostu eilisen suunnitelman muutokseen. Plus tänne sakemannien lomailijoitten keskelle haluais jäädä, rajakin on niin lähellä, vaivaset 50km. Tietty mieluummin täällä idlaa kuin saksan puolella, koska siellä on kalliimpaa. Saatana sentään.

Ei sitä kyllä täältä itteään pois haluaisi yrittää toimittaa kotiin. Mieluummin ehkä sitten väkisin saksan puolelle, ja sieltä junalla utrecthiin. No, ehkei siihen tartte mennä, kattellaan, yritänpä pistää maate tästä ja toivoa polven terveeksi.

12.7. liian helppo päivä

12.7. ti, Leba - Koszalin, 128km, 8h 24min

Eka kerta kun muutin suunnitelmia, eli alunpitäen piti olla menossa Kolobrzegiin joka olis ollu ihan rannikolla ja 40km kauempana. Mutta päivä oli ehkä niin löysä ja helppo, että rupes jotenkin vaan laiskottaa eikä jaksanut painaa. Tosin, kyl matka alkaa painaa varmaan muutenkin, ja koska puolivälistä tätä päivää oli tylsää maantieosuutta, tosin harkitusti, niin ei sitten vaan jaksanut. Ja vielä kaiken lisäks, päädyin hotelliin. Ja vielä varmaan ökyhintaseen, 50 slotia kalliimpaan kuin Bartozyschessä joka sekin varmaan oli paikallisen mittapuun mukaan kallis. Mutta kun ei jaksa säätää, olis pitänyt ottaa etukäteen selvää. Se että ettis vaikka tunninkin jotain on liikaa, tosin ei siihen kyl niin paljon aikaa menis. Vois kysyy vastaantulijoiltakin, nyt kysyin vain yhdeltä. Ja hotellin joka oli täynnä, manageri neuvo kaupungin suurimaan. En jaksanut rupee tinkaa. Tarkotus oli että tää olis vika yö ja

Leba oli kyl hieno mesta. Ranta-bilemesta, tosin, varmaan aika tavallinen, mutta kyllä siellä rantalomalla olis mieluusti. Kivan näkösiä tyttöjän rannat täynnä, ja pystyis harrastelee kiteilyä, surfailua, ja muuta vesisporttia. Käväsin tekee tunnin pikakääntymän. Mitäpä sitä nyt siellä sen enempää kun ei kuitenkaan aurinkoa olis voinu, tai no, matkan tarkotuksen mukaisesti viittiy, jäädä palvoo. Sentään heitin hiukan läppää lehtiä myyvälle tytsille, joka ei osannu kuin puolan lisäks saksaa, mutta yllättävän hyvin pystyin sitä sille puhumaan. Liekö sitten jos moinen on kyseessä niin saksa sujuiskin paremmin? No tuskin, sanat nyt just vain sattuivat löytymään, kielioppi oli suoraan sieltä jostain varmasti.

Ja hostaus-pariskunta oli mitä loistavin, ihme juttu tosiaan. Aamullakin kattoivat aamiaisen, kahvia, leipää, sämpylää, pullaa, juustoa, leikkeleitä, omaa tekemää salaattia, jugurtti. Ei överisti, mutta älytön palvelualttius. Ihan ihmetyttää. Tietty sillä saavat kyllä mustakin tulevaisuuden asiakkaan jos vaan tuonne eksyn. Mutta kyynisyys sikseen.

Vaimo puhui tosiaan jonkin verran englantia, kommunikointi sujui ihan hyvin ja puhuimme matkustamisesta, työstä, sekä meikäläisen pyörämatkasta. Mukavaa porukkaa. Ihmeellistä että noin hyväätekevästi majatalon pitäjinä kestitsivät. Ite kyllä pitää kansa panostaa jahka jengiä tulee couchsurffailee, tuntee ittensä ihan moukaksi sen yhdekin kerran takia vaikka ei siinä sen kummempia ollut. Jarek oli sitä mieltä että voin oleilla Lebassa enemmänkin, jättää kamani niitten kämpille, ja tulla sitten hakee kun siltä tuntuu. Ja että jotkut liikkuvat dyynit lähistöllä, 9km päässä, olis pakko nähdä. Valitsin sitten olla menemättä kun sieltä olis pitänyt tulla samaa reittiä takas. Ehkäpä virhe sinänsä, mutta ajattelin että kun tähän asti on taisteltu aikataulussa, niin tehdään nyt sitten jatkossakin niin. Ja näin siinä kävi että veltostuin, kun koko matka oli auringonpaistetta, hyvää tietä, eikä mitään ongelmia. Ehkä veltostuminen johtui myös vähästä syömisestä. Aamupala oli jees, ja olin vetänyt edellisenä iltana kokonaisen 200g suklaalevyin kirjotellessani. Tekipä Jarekin vaimo vielä evääksi kaksi hyvää sämpylääkin. Söin ne, sekä yhden Ritterin koko matkalla, sekä join aika niukasit, mitä nyt koko sporttijuomapussin kuitenkin, mutta yhteensä ehkä vain noin litran vettä. Se on liian vähän. Tosin hikoillut ei, keli oli aika loisto, mitä nyt vähän tuuli. Mutta se tylsä moottoritie, vaikke rekkoja pahasti ollutkaan, vei kyllä motivaatiota. Ei ollut mitään nähtävää koko matkalla. Siten kyl kandeis ettiä niitä hyviä reittejä kuin niellä kilometrejä. Se ettei tuu nyt varmaan mentyä Puolan puolella enää rantsu on lienee kans dorkaa, sillä droppaan kyl koko Kolobrzegin ja menen tietty suoraan Wolgastiin. Jos sopiva reiti löytyy. Piru kun täällä raflassa ei oo wifiä.

Tuli siis hotellin vieressä olevaan italialaiseen. Eka kerta kun raflassa päivän päätteeks. Se oli osa ideaa miksei viittinyt yömyöhään polkea. Ja se että eilinenkin pimeässä hengen kanssa pelleily oli sinänsä typerää, eikä pidä ottaa uusiks. Vähän rennosti välillä niin ehkä sitten jaksaa. Mutustelen alkupalaiksi jotain friteerattua juustolättyä jossa on karpaloa päällä. Todella rasvaista tietty, mutta hyvää. Olisin halunnut kysyä suosituksen, mutta eipä täällä puhuta ollenkaan englantia. Kummaa. Ei ees nuori tarjoilijatyttö. Nyt tuli pääruoka. Kermaisessa kastikkeessa pastaa ja lohta. Hmm. En pastoista tiedä, mutta aika perus varmaan. Hyvää kyl. Lohi on lohta, ja pasta jotenkin sopivat olosta ja makusta. Otin pastaa siksi jotta pyöräilyä tukis. Ja huomenna hotellin aamiaispöydässä aion ryöstää buffetin. Tai no, kyl se kandeis pitää aisoissa se homma, mutta on kyl olo että jotenkin kuitenkin kallista hintaa pitäis päästä rokottaa. Eipä se kyllä niille mitään maksa vaikka söisin koko pöydän jalkoineen päivineen. Idea hotellissa ja raflassa oli myös päästä lopuista sloteista eroon, mutta eipä ne nyt riitäkään ees vaan hotelli pitää vinguttaa visalla. Mönkään meni. Ehkä lomalla saa vähän tuhlatakin, kai.

Kaikesta tästä jaaritukseta huomaa ettei päivänä oikein tapahtunut mitään. En saanu ajatuskonettakaan käyntii, ajeskeli vaan nollat taulussa. On muodostunut vakioksi pitää tauot, siis ns. ruokatauot (jotka voi olla kovin hepposia ja kestää vaan 10min), 50km välein. Rytmittää ihan hyvin. Muita rytmittäjiä on vaihdella ajoasentoa. Miten pitää käsiä. Tapoja on nyt neljä, aikaisemmin oli kolme kun vyölaukku oli stongassa sotkemassa. Se oli kyllä kamera kannalta kätevä, nyt tuli otettua vähän kuvia. Myös siten miten istuu varioimalla saa aikaa kulumaan, kun vaihtelee kankulta toiselle. Kumma kuinka perse on muuten kovettunut niin että vaikka kyllä se puutuu ja siihen sattuu, niin ei se enää samalla tavalla häiritse kuin ekoina päivänä. Sama juttu käsien kanssa, ja hartioiden. Saa nähdä kuinka paskana ja jumissa on sitten kun tulee vihdoin matkan loppu ja pyöräilemätön päivä. Koska eihän tässä juuri mitään venytelty olla. Mikä on sika tyhmää, mutta kun ei muka ole aikaa. Just. Aikaa pitää järjestää tärkeille jutuille. Näin aina.

Tulipa nyt mieleen, kun ei ole mitään tästä päivästä sanottavaa, ja pastaa on vielä, että puolalaisilla, varsinkin pikkukylissä, on ärsyttävä tapa pitää koiransa auki. Ne haukkuvat aina ja innokkaimmat rupevat jahtaamaan. Aluksi sai pelätä että hyökkäävätkö kimppuun. Kuulemma täälläkin ne pitäisi pitää kiinni.

Amatöörin huomio on myös että länsi-puola on teollistuneempaa ja taloudellisesti menestyvää aluetta, mistä löytyy lidlejä ja kauppoja ja parempia teitä. Itä on enemmän maataloutta, skuttaa, ja helvetin paskoja teitä.

Perkele, tätä kirjotan hotellihuoneesta. En muistanut ottaa ruoasta kuvia, vaikka kamera oli taskussa. Ja koska safka makso tasan 50 slotia, ja mulla oli just se ja satanen, pikkuhilut jäi hotellihuoneeseen, niin tippiä ei multa herunut. Olisin vähän voinut antaa.

11.7. pimp up my kona

11.7. ma, Gdansk - Leba, 101km, 6h 57min

Toistaseks lyhyin siirtymä, vaan ei helpoin. Ja perillä myöhiten, vasta puoli kaksitoista. Pääs matkaan vasta neljän aikaan, kun Gdanskissa sai lähetettyä turhat tavarat postissa, ja tuunailtua tsygää.

Kaikki mitä en oo matkalla käyttänyt lähti postilla omaan osotteeseen. Ja vähän muutakin. Pyöräilykengät, ei niitä jaksa vaihdella kun kerta puristavat, ja ne vie tilaa kuitenkin paljon. Ainoa pusero vaikka sitä kerran käyttikin. Vie niin vitusti tilaa ja kerta ei oikeuta. Kaikki muut vaatteet paitsi niin että jäi pyräilyshortsit, kaksi pyörilypaitaa joista toinen kaulus, oleilushortsit, yhet sukat ja yhet alkkarit. Retkiastiasto. Ensiapupakkaus, kun ei sitäkään ole tarvinnut käyttää. No ei vaines, sepä tyhmyyttää oliskin, mutta ylimäärästä torpetta kuten huulirasvaa, sekä kaikki kartonkit. Sitä ihmetty kun ei tule tapahtumaan että niitä tällasella muka-ramboilu-matkkal tarvittais, ja ainapa niitä saa kaupasta. Piuhoja, sekä kaikki muut patterit paitsi ne mitkä on valoissa jo kiinni. Kyllä siitä ainakin 3-5 kiloa pois lähti, ja paljon tilaa. Lähettäminen makso 101 slotia eli noin 25egee. Postissa ei taas, kumma kyllä ja Antonin arveluja vastaan, englantia puhuttu. Oli kyllä mukava aulanainen joka autto paketin kanssa ja kirjotti mun puolesta osotetiedotkin, kun näpit eivät todellakaan ole kirjoitus kunnossa. Onneks iphonen näytölle sentään voi naputella malliksi mitä toinen voi kirjottaa sitten kynällä. Huipputekniikkaa.

Toinen Antonin osoittamista pyöräliikkeistä osottautu hyväks. Eka vaikutti pieneltä ja epäystävälliseltä sekä siellä ei puhuttu englantia. Toisessa oli pari nuorta jamppaa vanhemman lisäks jotka puhu auttavasti. Enpä kaikkea muistanut ostaa tai toivoa mitä on tullut mieleen jo matkalla, mutta tärkeimmät eli uus takaulkokumi, sekä puhdistus ja öljyäminen, sekä etupyörän laukut, tuli hoidettua.
Nyt on kyllä sopiva määrä kamaa ja hyvin tasapainotettu. Tosin tuntuu että nyt ei Konalla pääse yhtä helposti lujaa. Liekö johtuu kuviollisimmasta nakeista, jotka on myös paksumpia. Myökään puhdistus ei onnistunut ihan kypällä, siltä tuntuu, kun vähän tuntuu hiekka hiertävän jossain. Mutta Gdanskissa tuli saatua paljon aikaan. Siinä postin ja pyöräkaupan väliä juostessani sain sateessa jotain valokuviakin otettua. Vähän tuhlausta kyllä. Iso kaupunki, ja juoksen sen läpi moisesti. Toisaalta eipä moisissa kaupungeissa niin hirveästi ole nollat taulussa liikenteellä olevalla. Pitäis olla reilusti enemmän aikaa ja suunnitelma museoista sun muista, tai iltameininkikuvoita. Tulipa matkustettua tehokkuuden nimissä pari pysäkinväliä pummilla ratikassakin.

Enpä syönyt tänäänkään lämmintä ateriaa. Dorkaa. Niin fyysisessä kuin psyykkisessäkin mielessä. Moiset tapahtumat kun tällasella reissulla on korkealla nautintoasteikolla. Kun en halunnut rupee säätää kamojen kanssa, eli kantaa kaikkia laukkuja ja lisäksi huolehtia pyörän tallessa pysymisestä, käväsin nopeasti Lidlissä, joita täältäpäin puolaan löytyy näköjään jo paljon, ja ostin italiansalaatin, jugurtin, saksanpähkinöitä, kaksi suklaalevyä, ja kolme suklaapatukkaa, sekä tonnikalapurkin. Italiansalaatti ja suklaapatukka menivät Lidlin nurkalla kyhjötellessä naamaan. Ostin tonnaripurkin läpällä, koska merkki on tietty sama mitä suomen lidlistä saa, ja mikä on kokemuksen mukaan ihan hyvää, niin haluan verrata onko tavara samaa. Aikasemmin liettuan huoltoasemalta ostettu oli todella paskaa, juuri sitä jätesotkua mikä on muussattu suolista, selkärangoista, päistä sun muista, jota ei pysty syömään. Koitin sitä syödä muutamia päiviä aikasemmin, mutta ei sitä pystynyt. En edes minä, huhhahei, tunnettu jätemylly. No, jotain palasia koitin noukkia ettei tonnikala-sun-muut-elävät ihan turhaan olisi kuolleet. Mut jos halpa tonnikalasäilyke maailmalla yleisesti ottaen on tota, niin on hyvin suomessa asiat.

Tie Gdanskista ulos oli yhtä helvettiä kuin sisääntulokin. Surkeaa pyörätietä koko alku, jos ollenkaan, yleensä ei ollenkaan. Ja koska sateessa ja suuressa liikennekaaoksessa ei viitsinyt ajaa ajoradalla, meni sitten huonoja jalankulkija väyliä. Ja ulos Gdanskista Garmin näyttämää pääkatua. Ei hyvä idea. Tai no, en tiedä olisko ollut vaihtoehtoa. Mutta typerä katu muodossa tai toisessa kesti yli 30km, ja oli hidas ja todella epämiellyttävä ajaa. Hirveästi tietysti liikenettä. Ei tullut paljon siinä stressissä juotuakaan, joka sai orastavan pään jomotuksen aikaan.

Enpä muuten nähnyt Gdanskissa merta ollenkaan. Typerää. Olis ehkä pitänyt tehdä efortti nähdä. Tosin sitten olisin Lebassa vieläkin myöhemmin. Nyt loppumatka ajettiin taas kovaa, mutta perillä vasta puol kakstoista. Viimeset 20km olivat jälleen kamalia. Ei pitäis pimeellä kyllä ajaa. Todella vaarallista ja epämiellyttävää. Ja usva tuo kylmyyttäkin. Mutta nyt kun korkeat puut ja välillä ihan kunnon metsäkin ympäröi tietiä, niin ei todella nähnyt juuri mitään. Ja silloin kun autoja tuli vastaan, ja niitä lopussa tuli paljon, ei tosiaan nähnyt yhtään mitään. Mutta matka taittui kuin koomassa, kuin jotain peliä pelaten. Ei hyvä, moinen mielentila. Sitten kun herpaantuu voi olla helposti tien toisella puolella. Ja sama voi käydä autokuskillekin.

Vaan lopulta perillä. Olinpa unohtanut pistää iphonen kiinni postissa osotetietoja kaivellen, ja jotenkin siitä oli hävinnyt sitten akusta kokonaan lataus. Miksi? Yrittääkö se koko ajan ulkomailla jotain verkkoa hakea tms. mikä vie kuudessa tunnissa täydestä tyhjään vaikkei käytä? Jouduinpa sitten rupee latailee läppärillä puhelinta jotta saa soitettua cs-hostille. Jolla ihan järjetön lukaali! Vanhempi mies, jonka vaimo jo nukkumassa. Pitävät majataloa. Joka outoa että sitten houstaavat surffaajia. Mutta oma talo just remontoitu omakotitalo. Harmi ettei mies puhunut juuri englantia. Jutustelu oli oluen ääressä sitä että meikä puhuu, yrittäen yksinkertastaa ja puhua selvästi, ja mies nyökyttelee, vaikkei selvästikään ymmärrä. Saksaa gubee osaisi. Koitin sitä aina kun englanti meni liian yli hilseen, muttenhan mä sitä yhtään osaa.

Nyt on mennyt liian myöhäseks näitäkin kirjotellessa. Vaikkei edelleenkään kirjota juuri fiiliksistä ja huomioista ja syväluotaavista asioista mistä piti, vaan listaa päivän tapahtumia. Vaan ei ensimmäistä ilman jälkimmäist. Eipä tada tällä meiningillä vaan aika riittää. Varsinkin alkupäivästä ja alku matkanteosta tulee mieleen kaikkia juttuja joita vois funtsata enemmän ja kirjottaa ylös, mutta ei niitä sitten enää muista, kun loppumatkan teko on aina puurtamista, joka vähän tyhjentää päätä. Tää polkeminen on kyllä mennyt nyt vähän turhan suorittamiseksi. Koittaa pitää tiukasti kiinni alkusuunnitelmasta, vaikka se oli hatusta heitetty, ja hiukan järjetön. Vaan toisaalta kun matkaa yksin, niin pitää olla jotain kiintopisteitä. Jos olis frendi, kokemuksia ja mestoja olis kivempi tutkia, niistä sais jakamalla paljon. Vaan 150km päivässä on liikaa, niin totes hauska kanadan-puolalainen ukkokin tien laidalla kun pyörällä ohi meni kun söin eväitä siinä. Hauskaa juttua veisteli, päivän sosiaaliannos Antonin aamujuttujen lisäksi. Pitääpä siitäkin mainita että mukavasti tosiaan laitto Antoni aamulla munakasta patonginpalan kera, ja purukahvia, vaikka jäbällä selkeesti ihan nollabudjetti kaikessa.

10.7 tie helvettiin

10.7. su, Bartozysche - Gdansk, 177km, 13h 02min

... tai no, Gdanskiin. ja ehkei noin voimakasta ilmausta voi mestasta käyttää, mutta tie sinne oli kyllä tän matkan tuskasin, ja sillä jo moneen otteeseen ajatteli että jotta jos jotenkin pistäis pillit pussiin ja maitojunalla takas.

Päivä alko oikein mainiosti hotellissa. Nukku sikeesti. Ne venäläis/puolalais-hölinöijät edellisenä iltana usko yksinkertasta seinään koputusta. Tuli hiljasta kuin haudassa saman tien. Omituista. Ja sainpa otettua aamiaisesta jonne hyökkäsin ensimmäisenä heti sen avauduttua seiskalta, kuviakin. Aamiainen oli ihan jees, normaali hotelli sellainen, enkä seisovasta luonteesta huolimatta vetänyt övereitä, mikä on tunnetusti ollut tapana. Sain pyörääkin huollettua, eli lähinnä teipattua ohjaustangon gripit sekä paikkailtua stonga-laukun virkaa toimittavaa vyölaukkua. Se kyllä ratkeili sitten toiselta puolelta ja on tiensä päässä. Hotelli makso vähemmän kuin luulin, 132 slotia. Aamulla sain vielä toimitettua matkan kolmannen täyslaidallisen porsliinin pinnoille (jos eka liettuan peltomaa sellaiseksi nyt lasketaan), joten hotelli-keikka oli enemmän kuin onnistunut. Eipä voi tuntea mitään syyllisyyttä siitä että sortui pehmoiluun. Lähtiessä aurinkokin paistoi. Ja joku setä torin laidalla jutteli mukavia, puolaksi tosin. Mutta edelleen, moinen pyyteetön ja iloinen kontakti on sika hienoa, pistää hymyä huulelle. Otinpa lopulta mukaan jugurtinkin minkä olin edellisenä iltana ostanut ja miltei heittänyt pois, kun hotellissa ei lavuaarissa pysynyt vesi kovin kauaa, mitä yritin jääkaappina vanhaan kunnon ruotsinlaiva-malliin käyttää. Toinen omituisuus oli ettei ollut vessa-suihkua. Näpit on tosiaan siinä kunnossa että on pyyhkiminen vaikeaa. Joku päivä tässä vielä joutuu lähtee hihat kurassa polkemaan, jos tilanne menee yhtään huonommaksi ja juttu pysyy samana.

Vaan eipä kauaa kun homma alko menee feduille. Tiet oli järkky huonoja. Eteneminen todella hidasta. Rupes sataa ihan raivona, ukosti ja salamoi. Mäkinen maasto huonoine teineen teki sen että vauhti oli vieläkin hitaampaa. Alamäet oli pieniä jokia jonka seassa joutu arpomaan missä kohtaa on pahimmat kuopat. No tulipa testattua sadevermeet. Toimivat hyvin, mitä nyt haltin hanskat on vähän sillein turhat, että ne kyllä kastuvat läpi märäksi aika pian, ja niiden kuivuminen kestää.

Lopulta kun sata kilsaa oli miltei täynnä, löysin poikkeavan loistokuntoisen tien, eli jonkinsortin moottoriliikennetien. Tietty
ajattelin että nyt sille, vaikka matkaa tulisikin kilsamääräsesti lisää. Viereisen bussipysäkin ja eväshetken jälkeen siis hanat auki. Vaan kun pääs istahtaa penkille huomas samalla että takakumi tyhjeni. Tottapuhuakseni oonkin ihmetellyt ettei sitä yhtä räjähtämistä lukuunottamatta oo muuten mennyt kumipuhki. Ei muuta kuin vaihtamaan. Vaan eipä onnistu. Paska multityökalu ei toimi takarenkaan irrottamisessa, tuhoo mutterista vaan kierteet. Eikä leatherman auta sen paremmin. Ei pysty saamaan muttereita auki. Tulee fläsbäkkinä että näin se on mennyt aikaisemmin. Ja ihmetys siitä miten sitä ei muistanut ja ottanut kunnon jakoavainta messiin. Plus minkä helvetin takia ei vaihtanut taka ulkokumiakin uuteen ennen matkaa, niinkuin oli alunperin tarkotus. Tosin olisko se nyt paljon auttanut jos se olis ollu samanlainen paska kuin etukumi joka aiheutti räjähtämisen. Yhtä kaikki, pientä vihastusta ilmassa omin hölmöjen valintojen takia. Ei auta kuin ruveta paikkaan kumia. Mutta samalla huomioin että taka-ulkokumi on ihan järkyttävän paskassa kunnossa, ja että reijän tehneen loven näkee selvästi. Mieleen tulee ettei paljon auta paikata, puhkee saman tien uudestaan. Siinäpä sitä sitten sateessa, aikataulussa jäljessä, on kiva kerätä motivaatiota. Ajattelin jo että mites tästä nyt ketkuilee ittensä himaan. Yrittää pysäyttää ohi kiitävän auton ja saada kyyti Gdanskiin? Soittaa jollekin suomeen tai cs-kontaktille Gdanskiin jotta saa hommattua tilataksin? Tuleepa mieleen ettei näillekään tilanteille oo miettinyt valmista toimintasuunnitelmaa. Jotenkin leväperästä. Olis hyvä että tällasissa perustilanteissa sellanen kumminkin olis. Kyseessä oli kuitenkin ihan normitapahtuma. Se että joutuu arpoo paikanpäällä tekee hommasta vaan vaikeempaa.

No mut, kun kumi oli paikattu, päätin että teen ylimääräse lenkin ja menen suurimpia valtateitä Gdanskiin, jotta välttää kaikki paskat tiet. Tämä ties jotain 15km ylimäärästä. Aluks etenin suht varovaisesti tunnustellen, ja miettien että mitäs sitten jos puhkee uudestaan. Kehkeytyi ajatus että sittenpä paikkailen kumia niin kauan kuin paikkoja riittä, perkele, periksi ei anneta. Mutta kun kävi ilmeiseksi että se kestää, niin sitten ajattelin että Gdanskiin on ehdittävä ennenkuin kumi puhkeaa (missä ajatuksessa on vähän järkeä), plus pitää ehtiä sovittuun viimeistään 23 aikaan hostille. Matkaa oli 60km ja mieliala matala, mutta pistin naulan päähän ja ajoin hirveässä liikenteessä suht täysiä. Oli kyllä helvetin epämiellyttävää. Ikävimpiä juttuja vähään aikaan. Pelkkää pikkuautoa oli tiellä, mutta yhtä kaikki. Lisäksi 20 km ennen Gdanskia tie oli ohajattu kiertotielle, oli todella pimeätä, autoja suhahteli ohi, mulla ei ollut mitään valoja, ja koko ajan oli mielessä kuinka läheltä ja lujaa autot suhaavat ohi, ja kuinka ei tarvita kuin joiltain niiltä tuhansilta autoilta kuin pieni virhe, tai multa, ja siinäpä sitä sitten ollaan. Kehittelin matkalla suunnitelmaa siitä että Gdanskissa sitten, vaikka seuraava päivä meniskin siinä, lähetetään väkiste sitä kamaa postissa pois mitä ei tartte, ja huollatetaan pyörää.

Vaan lopulta perille. Gdansk on kyllä ihan järkyttävän iso. Ja vanha kaupunkin siisti. Sen läpi ajelin kun menin cs-majapaikkaan. Jengillä meno päällä sunnuntai-iltanakin. Vaikutti kyllä kokemisen arvoiselta. Cs-tyyppi, Antoni, asuu alivuokralaisena isossa suhteellisen fiinissä lukaalissa jollain lähialueella. Alueella kuulemma asuu ylempää keskiluokkaa, lääkäreitä etcetara, jotka vuokraavat kellareitaan opiskelijoille ja alempi tuloisille. Kellari-tilat olikin vaatimattomat. Antoni on ihan uskomattoman mukava ja ihmeellinenkin heppu. Intelluktuaalisena haasteena opettelee suomea. Osaa sitten haika hyvin. Ei pysty nyt varsinaisesti keskustelemaan, ei ainakaan sitä tehnyt, mutta sanat ja sanonnat ja lauseet mitä sanoo, menee kieliopillisesti ja lausunnallisesti oikein. Lisäksi, vaatimalla vaati että minä nukun sen sängyssä (vuodesängyssä), ja se nukkuu itte makuualustalla makuupussissa. Siitä ei kuulemma keskusteltais. Hyväksyin sitten. Rupateltiin mukavia ja menin tyytyväisenä siitä että aikataulu pysyi ja pääsin Gdanskiin, vaikkakin todella väsyneenä. Antoni pisti kellon herättämään puoli kasi. Uniaikaa olisi kuusi tuntia. Ei tuntunut miellyttävältä ajatukselta. Ehdotin että jos mentäisiin aamiaiselle johonkin mun kustannuksella, johon Antoni että hän voisi pistää munakast mieluummin kämpillä. Aika joviaali hemmo kyllä. Todellinen hyväntekijä ja oman tiensä kulkija, hyvällä tapaa.

... toinen puolisko 9.7.:stä

9.7. goldap - bartozysche, 120km, 7h 38min

... rafla Goldapissa oli ihan huippuveto. Safka oli hyvää, tulipa mieleen etten oo ottanu mistään safkoista kuvia vaikka piti, harmillista, alkupalaksi gulassi-keittoa, leivän kera. Näköjään täälläpäin kun tilaa maitoa, tulee se lämmitettynä. No hyvää se oli. Pääruoka joka tuli ennenkuin olin miltei keittoon koskenut, kun laitteiden kanssa härväsin ja kirjottelin, oli jonkinlainen wienin leike, possua, jonka kera oli keitettyjä pottuja, hapankaalia, salaattia, aurinkosalaattia. Maukas annos kaikkien näiden päivien jälkeen kun ei oo syöny paljon mitään kunnollista. Söin hitaasti ja nauttien. Ja raflassa kävin heittää eka kepillisen, ja sitten kun uumoilin että voisi tulla enemmänkin, tilasin vielä päätteeksi laten, joka pisti suolen toimimaan ja sain kunnon jötäritkin aikaseksi. Internetkin toimi erittäin hyvin. Hauska ettei tosiaan visa kelvannut tai puhuttu sanaakaan englantia. Mutta miltei täyden kympin keikka.

Oli erittäin kiva lähteä sen jälkeen polkemaan, varsinkin kun sää oli hyvä, ja huomasin että (linnuntietä) seuraavaan etappiin oli vähän alle 100km. Aattelin että kiukulla se voisi onnistua. Ja hyvällä fiiliksellä pojeskelinkin koko päivän. Paikotellen oli hyvä vauhti. Paikotellen oli niin paskaa tietä ettei lujaa päässyt mut fiilis pysy hyvänä. Ruoka autto ihan sikana. Tyhjällä vatsalla on siis dorkaa kärvistellä. Ja ehkäpä sellasella mikä on jollain ihan pökäleellä täytetty. Mutta hyvällä ruoalla täytetty vatsa ei haittaa ainakaan tällasta kevyttä urheilua, päinvastoin.

Oon ottanu tavaksi moikata kaikkia vastaan tulevia pyöräilijöitä, vaikke eestin jälkeen oo juuri
retkeilijöitä nähnykään. Tai no itse asiassa ennen Goldappia näky muutama. Hauskaa se on. Sitten voi naureskella partaansa jos joku ei niin tee. Mutta luo jonkunnäköstä sosiaalista kontaktia, se kun on ollu ihan nollissa kun on menny miltei pelkäks pyöräilyks. Edes pienet rutiinit ja jutut helpottaa matkan tekoa aika huomattavasti. Asioiden konkreettiset mietiskelyt, listan laatimiset, lauleskelut jos paikka on sopivat. Sellaista on tullut harrastettua. Aluks aattelin että helvetti, miten en tajunnut ottaa äänikirjoja messiin, mutta en oo ihan varma miten niiden kanssa olis mennyt. Oli se kyllä silti virhe. Biisit mitä on pistäny (nyt on toinen soittosetti menossa, toista päivää) tulee kuitenkin aika nopee kuunneltua läpi ja on aika sekalaista kamaa tykkäämisasteikolla. Muunmuassa Abban miltei koko tuontanto ollu kuuntelussa. On niillä jotain nostalgistakin. Mutta jos sattuu tulee oikeesti oma suosikki, kyl se nostattaa fiilistä.

Puola Goldapin luontopolkujen jälkeen on ollu kumma paikka ajaa. Homma menee niin että eka ollaan jossain kylässä, joko ihan snadissa tai vähän suuremmassa, josta alkaa sitten mäkinen puilla reunustettu "kunniakuja" joka johtaa toiseen kylään. Puitten toisella puolella on sitten peltoa, lehmiä tai yleensä viljaa. Joskus voi olla että mennään mettässäkin. Aika idyllistä, silloin ainakin kun tie on kuosissa. Jossa homma on ollu kaksjakoinen. Joskus ihan huippuhyvää, joskus tosi paskaa. Aika fifty-fifty.

Raflassa huomasin myös kun tsiigailin cs-tilanteet että bartozyschessä olis ollu mahollinen majotus. Pistin jehulle tekstaria, kun en ollu sitä jatkanut aikasemmin, mutta vastausta ei tullut. Illansuun kylässä kävin kaupassa just ennenkuin se meni kiinni, ja jossa yllätys yllätys noin 35 kauppaneiti osas auttavasti englantia. Piti tietysti jotain läppää heittää kun on ollut niin harvinaista. Ostin jäden, vesipullon, jugurtin ja pähkinöitä. 15 slotia eli kolme euroa. Ajatuksella että ne on seuraavan aamun aamupala jos ei muulla hoidu. Syöntiin meni vain jäde, spriten jämät sekä vanha jo lyttääntynyt banaani edelliseltä päivältä. Samalla koitin
vielä hätistellä cs-majotusta, mutta tuloksetta. Kun huomasin että määränpäähän oli enää matkaa 30km, ja vaikka kello olikin jo yheksän, päätin että menen sinne asti vaikka olis kuinka myöhä, ja jos cs majotus ei natsaa, niin sitten menen hotelliin. Teltta ja makuupussi kuitenkin olivat muistini mukaan vähän märkiä, joten olisi tosi ikävää niissä nukkua.

Nyt tätä kirjotetaan hotellista, 3 tähden, jossa respassa puhuttiin ihan hyvää englantia. Todella piristävää. On se kyl vaan niin tärkeää olla sosiaalisessa kontaktissa. Miltei mitkä tahansa jutut kelpaa. No tosin tietty kun halusin tuoda pyörän hotellin aulaan, huoneeseen eivät antaneet ottaa, ja hyvä niin kuin ei tänne olis mahtunut, niin jok tapaukses läppä meni pyöräilyyn ja sen ihmettelyyn että olen tullut suomesta asti sillä.

Internettikin toimii huoneessa jotenkuten. Pesin ekaa kertaa pyykkiä matkalla huoneen lavuaarissa. Ja pistin makuupussin ja teltan roikkumaan jotta kuivuisivat kunnolla. Hotellissa on myös seisova aamiainen. Pitää mennä heti seiskalta syömään, jotta pääsee suht ajoissa matkaan. Nyt ei sais kyllä vetää päivää pitkäks. Kun saatiin aikataulu kurottua umpeen, niin turha valauttaa sitä heti. Kahelta on vasta checkout mut kyl matkassa pitäis olla viimestään kympiltä. Koko lysti maksaa 152 slotia eli jotain 40 egee. Ihan hyvä musta, hyvä valinta.
Hotelli eka piti valita niin että kaupunkiin saavuttuani katon garminista ja suoritan ehkä jonkun pienen vertailun. Mutta kapunkiin tultaessa tämä mis oon oli heti kyltitetty että seuraa tänne ja tonne. Vaikutti tosi prameelta miut aattelin että jos alle 50e niin en jaksa säätää. Tuntuu hyvältä valinnalta, mitä nyt just nyt joku venäläinen tai mikä lie äijä jorisee viereisessä huoneessa tosi kuuluvasti. Voi olla vaikea nuhkahtaa. Vaikeampaa kuin jossain skutsissa koska tältä ympäristöltä odottaa enemmän. Pitäisköhän mennä sanoo? Jos uni ei tuu niin sit kyl. Tästä
on maksettu kuiteski.

7.7, 8.7 ja puolet 9.7 - vastoinkäymisiä

7.7 ? - Kaunas, 137km, 9h 51min
8.7 Kaunas - 40km määränpäästä (Goldap), 131km, 12h 03min
9.7 (toistaiseksi) 40 km Goldapista - Goldap, 40km, n. 4h

Kirjotan tätä vasta 9. päivä, vaikka 7.7 osuuden olis voinu kirjottaa sinä iltanakin. Sillon meni
ilta Kaunaksen kaupungilla kun hosti näytti kaupunkia ja juoksutti parissa baarissa. Hauskaa,
mutta kostautu tottakai myöhäsenä lähtemisenä. Nytkin kirjotan tätä Goldap (Puola), ravintolasta, jossa ruoka tuotiin liian, todella, nopeasti, voi olla ettei paljoa ehdi kirjottaa.

Oli pakko pysähtyä tänne syömään, jotta saa vermeitä ladatuksi. Garminkin piti laittaa kiinni jotta säästyy akkua. Sen takia ei tuu tältä päivältä ainakaan tarkka statsia.

Otetaan recappi parin viime päivän tapahtumista. Ekan telttayön herätys oli sinänsä jees.
Heräs kuumuuteen. Ei pystyny jatkaa vaan kun tuli niin kuuma. Oli sinänsä yllättävää että
yöllä oli joutunu kiskoo makuupussin huppua tiukemmalla kun vilustutti. Ärsyttävä makuupussi, vetskaria on vaikea pistää kiinni tai auki kun siinä makaa. No, ei ollu kallein pussi. Makuualusta on kyllä loistava. Pehmeä. Näin matkalla ei ees huomaa alustan epätasasuutta ja kovuutta. Kun heräs, niin oli tietty armoton paskahätä kun ei ollu vessaa lähettyvillä. Eli jos jotain turhaa on tullu otettua matkalle niin vessapaperi ei sitä ollu. Sissillä menemään, tulipa kyllä iljettävät määrät löysää tavaraa. Ja helpotus tietty valtava. Kyl se Maslowin tarvehierarkia aika hyvin paikkansa pitää, ja Waltarin romaanit. Paskominen on yks perustarpeista ihan ehdottomasti.

Matka Kaunakseen oli suht vaivaton. Via Balticaa tuli ajettua ehkä noin kolmasosa matkasta, joka nyt alkaa tuntua tosi puuduttavalta. Tie on hyvä ja kilometrit menee sinänsä nopeesti, mutta niin saatanan tylsää ja stressaavaa se on ettei ole sen arvoista. Siks koitinkin aina kattella vaihtoehtosia reittejä, joita löyty jonkun verran. Just ennen Kaunasta tuli hieno jokilaakso. Siinä oli paljon nähtävää. Jonka lopuksi tuli ihan järkyttävä ylämäki. Joutu taluttaa koko matkan. Tähän mennessä ei mainittavia mäkiä ja kertaheitolla sitten giganttinen huvittavaa.

Päivällä lähetetty viesti Kaunaksen hostille, Aureliyalle, ei ollut mennyt perille. Kun soitin hälle suoraan kotiosotteesta, oli tämä konsertissa ja luuli etten ollu tulossa. Asu ihan keskustassa, hienon ison kävelykadun varrella. Onneks tämä soitti äitilleen, joka oli kotona, joka päästi sisään pienen sekoilun jälkeen. Kun ei puhunut sanaakaan englantia. Käsimerkit auttavat jonkun verran, mutteivat kuitenkaan kuin ihan perusjutuissa. Pääsin suihkuunkin, hienoa. Olikin ihan superpaskanen olo. Äitillä oli miesystävä matkassa, joka ei myöskään puhunut
enkkua. Käsittämätön halu niillä oli kuitenkin koittaa jutella vaikka ymmärrys oli miltei nolla. Tarjosivat iltapalaa, joka oli tosi jees. Muuten olisin mennyt suoraan nukkuu. Perunaa, jotain friteerattua kalaa, siankorvaa, ja kurkkua. Aika jotenkin venäläisen olosta. Aureliya halus mut konsertin jälkipeleihin joen
rantaan, joten menin sinne pyörällä. Sieltä muutama olut, maksoin tietysti Aureliyankin, joka jorisi liettuasta ja kaikesta, itse olin varsin seurallinen ja iloinen, toinen mukana ollut jäbä oli väsyneen ja mielenkiinnottoman oloinen, mutta joka johtui siitä että oli ollu bilettää monta päivää putkeen. Ihan hyvä, koska sillä varjolla pysty lopettaa luontevasti illan. Käytiin nopeesti jossain korkeassa baarissa missä trubaduuri pisti menemään, ja jonka jälkeen
nugguu. Oli onnistunut päivä.

Seuraava päivä Kaunaksesta eteenpäin olikin sitten paskin, ja ekstremein. Vein aamupalaksi Aureliyan lähiraflaan, jossa tuhraantu aikaa, vaikka safka oli ihan sopivan kevyttä, jos niin voi sanoa, keitto plus suht rasvanen toast mitaviinimehulla. Friibieinä tuli pari leivonnaista. Lähin vähän yli ykstoista matkaan. Liian myöhään, sänky oli vaan niin mukava ettei ennen kasia pystyny nouseen. Ja pakkaamisessa menee ihan liikaa aikaa. Kamaa on liikaa,
eikä kunnon järjestyksessä, yhden itemin otto räjäyttää koko paskan aina.

Päivä oli kuuma, ja epämiellyttävä ajaa. Pistinpä ekaa kertaa uuden paidan, tähän mennessä oli tullu ajettua samalla. Mukava hihaton kuumuuteen. Matkavauhti on hidastunut. Sormet ovat todella tönköt. Tämäkin kirjottaminen on tosi kömpelöä. Matka taittu, ja koitin vältellä Via Balticaa. Siinä 60km kohdalla olikin sitten hengenlähtö lähellä.
Varottamatta eturengas räjähti. Onneksi olin tullut Balticalta just pois, ja vaikka tie oli kovasti liikennöity raskaallakin kalustolla, oli just aikasemmin ollut liikennevalot josta pääsin vikana. Eikä ollu alamäki, joten vauhtia ei ollut hirveesti. Jalassa oli lukkokengät, joten en pystynyt reagoimaan vaan kaaduin suoraan vielä tien puolelle. Jos olis tullu auto siinä
niin siinäpä olis se ollu sitten. Vaan sitten äkisti tienviereen tsiigamaan vaurioita. Niitä ei ollu eturenkaan menemisen lisäks. Ajattelin eka että ulkorengaskin on mennyt ja että seuraavaks pitää rupea suurinpiirtein miten pääsee himaan. Mut ulkorengas oli vaan muljauttanu sisärenkaan ulos. Paska rengas. Olihan siinä sitä oiretta kun osti. Enpä osta
merkkiä enää, enkä Kauppaveljiltä mitään muutakaan, saatana. Lisäks just ostetussa renkaassa oli pahoja kulumauria vanteen lähettyvillä. Mutta rupesin pistää uutta sisäkumia, joka oli hidasta mutta onnistui. Siinä välissä joku helkkarin mukava liettualainen pysähtyi ja tarjoutui viemään mua servicestationille, koitettiin mahtuuko pyörä
kyytiin, yritti tunkea sitä pikkarin takapenkille, ei mahtunut, joten korjasin loppuun, keräsin kimpsuni ja hän ajoi edeltä servicestationille joka osottautu kilsan päässä olevaks pyöräkaupaks. Aika tsägä. Yllättävän hyvin onnistui kommunikoida jehun kaa vaikkei puhunu englantia. Riippuu selvästi halukkuudesta ja aaltopituudesta.
Paskat meinas tulla housuun kuitenkin kun lafka ei kelpuuttanu visaa. Eikä mulla rahaa ollut, paitsi euroja. Niitä suostuivat yllättäen ottaa, makso uus etu-ulkokumi 15e vaihtoineen. Varmaan ylihintaa mut ei paljon haittaa. Vaihtorahaks sain ekat liettuan rahani, jotka kävin tuhlaa puolimasennuksissa lähimään ruokakauppaan, Maximaan.
Sorruin ostaa veden sijasta spriteä, jäden ja kasan suklaapatukoita. Ja pienen jätskitauon jälkeen kohti Puolaa taas, saatanasti myöhässä. Koko episodiin oli mennyt yli kaksi tuntia. Matkalla näky vielä mysteerinen auttaja valkosella Golfillaan, tööttäs ja moikkas. Pisti hymyn huulille. Vielä ennen puolan rajaa kävin statoilissa tuhlaa
vikat liettuan rahani leivonnaiseen, ja loput 7c jätin siihen automaatin päälle. Puolan raja tuli ylitettyä joskus yheksältä illalla.

Sen kummemmin miettimättä jatkoin ajomista kohti Goldapia, mutta jos olisin miettinyt niin olis ollu selvää ettei sinne pääse. Vauhti oli muuttunut matelimiseksi kun en luottanut pyörään enää pätkääkään, ja mietin vaan koko ajan että miten olis pitäny jättää kamaa pois, ja itseasiassa että kun näin postin päivällä aikasemmin niin miksen heti
toiminut. Niin tässäkin kuin miltei missä vaan, jos jotain tulee mieleen tehdä ja siihen on tilaisuus, se pitää tehdä heti. Muuten ajatuksen kanssa sitten lusitaan pitempikin aika. Puolaan tultua maisemat näyttivät kyllä mukavilta. Paljon metsää. Mutta myös hirveästi mäkiä. Matkan teko muuttuu vaan hitaammaks. Mutta se oli "so long shitty Via Baltica"! Käännyin siltä pois ja olin tyytyväinen. Ajattelin vielä että todella mäkistä ja nättiä
tietä ehtisin Goldappiin. Mutta rupes tulee pimeetä. Lopulta niin että alko olee vaarallista ajaa. Otin led-valon käyttöön ja kikkailin sen pyörään kiinni että edes jotain näkyisi autoille. Niitä tuli kuitenkin vastaan aina vähän väliä, suht harvoin kyl. Kylmäkin oli kun metsät ja lammet ja joet ja laaksonpohjat nostivat kostetta. Ajatus alko kypsyy että pitää vaan pysähtyy ja laittaa telttaa. Näin jossain maalaistalossa miehen hommissa ja aattelin kysästä
joskos pihalle vois pistää. Osottautu pojaks jonka kommunikaatiosta ei tulli paskaakaan. Yritin piirtääkin mitä haluan muttei onnistunut. Kun ympärillä oli paljon lehmiä, koiria jotka haukkuu, ja piikkilankaa, en viittinyt mihin tahansa
vetää. Mut sitten oli ihan ok soppi just tienvieressä missä ei ollut mitään noista. Siihen rupesin pimeässä pistää telttaa. Se poika tuli puolen kilsan päästä hetken päästä kattoo mitä teen. Jotenkin oli sitä mieltä ettei siihen pitäis pistää, jotain hölis että kalingrad tuolla, venäläiset, latvia tuolla, latvialaiset, mutta ajattelin että paskat, oon jo sen verta pistänyt että pistän loppuun. Siihen sitten vaan. Vaikeaa pimeässä. Ei pitäis jättää noin myöhään,
mutta en tajunnut että pimeys tulee niin aikasin ja nopeesti. Latviassa ei tuntunu tulevan ollenkaan, eikä liettuassakaan. Vähän kamat oli kosteat mutta sinne vaan kamoineen nukkuu. En jaksanu pistää patjaakaan alle kun aattelin että vie liikaa aikaa, aamulta myös. Sinne pienessä kohmeessa nukkuu.

Unen saamisessa kesti hetki kun ympärillä alkoi paukkumaan. Joko perjantaista johtuvaa rakettien paukuttelua, tai sitten läheisen armeijan alueen ammuntoja, ajattelin, mutta totesin että tuskin tähän tien viereen kukaan tulee. Vedin vaijerin vielä pyörästä teltan sisään että huomaisin jos sitä joku rupee ronklaa. Kaiken muun vedin telttaan sisään.
Loppujen lopuks sai nukuttua ihan hyvin.

Nukuin jostain yhestätoista kaheksaan. Se sama poika tuli käytännössä herättää, mikä oli ihan hyvä, koska voi olla että olis nukkunu vähän pitempäänkin. Autto teltan purkamisessakin vähän, pussin viikkaamisessa ja kamojen siirtelyssä.
Ihan jees, oli tietty sikakiinnostunu kaikesta vaikka sama vika kuin muillakin aikaisemmin, kova tarve puhua vaikkei ymmärretä sanaakaan. Kävi myös ilmi viereisestä kyltistä päivänvalolla, että mesta mihin olin pistäny maate oli kolmoispiste missä kalingrad, puola, ja latvia kohtaavat ja kaikilla on yhteistä rajaa. Ei ollut nähnyt lukea illalla.
Ja että seutu on tosi hienoa ja ilma puhdasta, ja siellä on jäkäliä ja luontoa mitä ei muualla euroopassa ole. Ei hirveästi kuitenkaan jaksanut mieltä lämmittää. Pyörällä sitten vaan kohti Goldapia, jonne oli vielä nelkyt kilkkaa. Eka päivä kun ei päässy tavotteeseen.

Ja nyt kello on jo kolme kun kirjotan tätä Goldapissa. Vatsa on syöty täyteen, joten katotaan miten matka taittuu. Sinne seuraavaan mestaan ei päästä, se on varma. Pitäis varmaan ostaa täältä safkaa reppuun ja varautua nukkuu seuraavakin yö teltassa, vaikka ajattelin että majatalo olis kivempi nyt. Nostinpa rahaa 500 slotia kun rafla ei hyväksy visaa. Ihan jees kun ei näissä tuppukylissä varmaan visaa voi vinguttaa. Tullu fiilis kyl että on se
visa niin vaivaton tälläsillakin reissuilla että vaikka vähän maksaiski niin on sen väärtti.

Rahaa meni suuriinpiirtein:

Kauppa ennen Kaunasta: jäde, 2L limu, 1.5L vesi, 200g pähkinä => 4e
Kaunas: 2x olut 3e, aamiainen (toast, keitto, mehu, keitto+olut Aureliyalle) => 8e
Mariyapaina (etc.): 15e ulkokumi+palvelu, jäde+2L limi+6x suklaapatukka, 2x banaani 3e

Tää rafla tulee maksaa varmaan jonkun 40 slotia, eli 8e.

Oon nyt tuhlannu täällä raflassa jo 1h 20min. Huvittavaa, mutta onpahan Garmin miltei ladattu.

6.7. Riika - joku paikka Siauliaista 40km etelään, 178km, 12h 58min

Päivä alkoi hyvin, houstaava väki teki hienon illallisen lisäksi vielä aamiaistakin. Illallisella oli
pannaria ja hyvää musta leipää ties millä juustoilla, ja aamiaiseksi oli munakasta kinkulla.
Eipä tullut siis iltapalaksi ostamia eväitä syötyä aamullakaan, vaan ne jäivät matkaeväiksi.
Lisäksi tuli noustua jo seitsemältä, joten hyvät eväät oli matkaan. Loistavia tyyppejä. Aikamoista vieraanvaraisuutta. Harmittaa ettei ehtinyt illalla ajoissa, eikä voinut tarjota illallista niinkuin tarkoitus. Neuvoivat muuten että Latviassa tsygä varastetaan lukosta huolimatta kymmennessä sekunnissa jos kääntää selkänsä ja on 10m päässä. Ja että mulla kävi tsägä kun näin ei käynyt kaupassa käydessäni edellisiltana, kun jätin sen lukkoon tolppaan laitettuna kaupan eteen. Siinä oli tosin vartija ihan hollilla kun kauppa oli menossa kiinni, mutta ei se kuulemma varkaita estä.

Vaan sitten alko heti vastoinkäymiset. Tie ulos Riikasta oli tuskainen, kun usko Garminia joka tylysti neuvoi hiekkapolkuja joilla oli tosi upottavaa ja hidasta ajaa. Ei pysty konalla ajaa muuta kuin asfaltilla.

Lisäksi tänään satoi ekaa kertaa. Ei mahottomasti, mutta kuitenkin noin 3h ajan ja sillä tavalla että ihan kastui, ei kyllä ihan litimäräksi. En kuitenkaan ruvennut pistää sadevermeitä päälle, aattelin että sade loppuu ja aurinko kuivattaa. Niin se tekikin. No problemo suuremmin sen suhteen.

Suurin moka oli se että 100km paussilla sitten katoin uudemman kerran että olen menossa oikeaan suuntaan. Tai tarkoitus oli kattoa osote tarkasti mihin mennä. Kun piti olla jo melkein perillä. Ja tätä oli ollu ilmassa jo aikaisemmin kun katoin, että kohdeosotteet oli ihan jossain muualla kuin mille reitti näytti. Ja niinhän se olikin, olin seurannut tietä kohti seuraava etappia eli Kaunasta. Jonne oli vielä tietty matkaa, mutta mitä Garmin ei näytä. Onpa paska ominaisuus, jäljellä olevaa matkaa ei näy. Harkitsin että joskos unohtaisin majotuksen Even luona ja jatkaisin Kaunasta kohti, mutta dorkasti päätin palata 10km takas samaa reittiä,
ottaa suunnan kohti suoraan länttä, ja koittaa vetää sitten ylimääräset 50km sinne, sillä perusteella että ei menis muut majotussuunnitelmat uusiks (vaikka ei ne olis menny, en olis Kaunakseen kuitenkaan ehtinyt), plus Eve tuntu mut haluavan sinne ja mäkin tavallaan sinne, kun se oli vetävän näkönen etcetera. No alkumatka meni hienosti kun tsemppasin ja vedin täysiä, ja tuli ihmeellisesti kuin lahjana tosi hienoa ja hiljanen tie. Mutta
sitä kesti vain 10km ja sitten alko hiekkatie, jota koitin ajaa, ja ajoinkin noin 10km, mutta oli niin tuskaa, meni niin hitaasti, että sitten kun sitä olis vielä ollu 40km vissiin samanlaista ainakin ajottain, niin jouduin Via Balticalle, jolla ei muuten ollu tarttenu ajaa koko päivänä. Todella vituttavaa. Jos olisin heti myöntänyt virheen etten lähde ees yrittää sinne Evelle, olisin päässyt 60km pidemmälle.

Ja lopuksi johonkin tuppukylään, sen laitamille, teltta pystyyn ja koisiin. Sitä ennen kävin huoltarilla ostaa suklaalevyn ja purkin tonnikalaa. En syöny niitä, vaan vähän herneitä jotka ukko anto Birzain lähellä. Eka tuli ilosestri jotain jorisee, kun kysyin että puhuuko englantia, kääntyi puolipelästyen pois, mutta kohti tuli sitten antaa herneitä. Hauskaa. Lisäks söin
tuplan. Päivän aika tuli vedettyä jugurtti pähkinöillä ja sitten italialainen salaatti. Ihan riittävästi mutta ikävästi on mennyt niin ettei lämmintä ateriaa ollenkaan.

Aika hulppeita kilometrimääriä. Ja keskituntivauhti on alhanen. Menee koko päivä pyöräillessä. Ei ihan hyvä, voi tietää huonoa motivaation kannalta ja muutenkin. Ei tää välttämättä näin hauskaa oo. Varsinkin jos lyhyet, helpot osuudet tuhoutuu tällä tavalla mokaillessa.

Pitäisi aina varmistaa suunnitelma ennenkuin lähtee suinpäin kiskoo. Ja jos on epäilys niin heti ottaa selvää onko sille pohjaa.

Näpit alkaa olee aika finaalissa. Sormet, varsinkin pikkirillit, ihan tönkkönä. Lienee pakko pitää välipäivä jossain. Joillain autoilijoilla on typerä tapa pitää koiraa pyöräilijän puoleisessa ikkunassa läähättämässä. Typerät rakit haukkuvat ohi mennessään, saattaa pelästyttää tosi pahasti. Ties vaikka hyppäisivät sieltä niskaankin jonkun päähänpiston seurauksena.

Via Baltica

189km, 11h50min

Olipas pitkä matka. Tuomas epäili etten jaksa, ja niin itekin, mutta tulipahan tehtyä.
Osin ehkä Tuomas tietty niin sano että edellisenä iltana olisin baariin lähteny, mutta
toisaalta hyvä että sano, tulee aina tarve todistella, niin urpoa kuin se onkin. Tietty
autto sekin että ennusteista huolimatta oli tosi hyvä sää. Pilvinen, muttei pisaraakaan
satanu. Harmi että niin myöhään lähti, vasta kymmeneltä, mutta saipa ainakin nukuttua
ja syötyä hyvin.

Kaupungissa ajo on kyllä hanurista. Varsinkin kun Riikkakin on niin iso, ja rumakin, ja
solmussa. Kesti yli tunti palloilla siellä ja ettiä CS tyyppiä. Nyt ollaan Valdiksen ja hänen
vaimonsa kämpillä, mukavia tyyppejä kyllä, ja pistivät iltapalaakin, ja sängyn. Överiä
vieraanvaraisuutta. Tosin, juttelut veny niin pitkäksi että nyt on tosi paljon kello. Ei
ehdi nukkuu tarpeeksi.

Pyöräkin sprakas sitten, ihan loppumetreillä. Mukava ohikulkija-latvialainen ukko, vähän
ehkä pultrasin näköinen, tai siis viinaanpäin menevän työmiehen siis, auttoi korjaamaan.
Se liika paino pakkarilla sitten aiheutti että siitä paskasta katkes tukilista joka pitää sen
rungossa kiinni. Onneks otti kaks sellasta pakkausnauha mukaan, jolla olin jo hyvää vauhti
pistämässä sitä kiinni, mutta ukko vielä näytti paremman ja tukevamman tavan miten ne
pistää siihen. Saas nähdä miten tulee kestää. Onhan tossa ainakin 10-15kg ylipainoo, kun
tais takapakki olla vain 15kg:lle.

Tuli tässä mietittyä matkalla että niin itelle kuin blogin muille lukijoille jos sellasia nyt on
niin ei oo kovin nippelisti järkeä kirjottaa mitä päivällä tapahtu. Kiinnostavampaa on
huomiot ympäröivistä asioista, mielipiteet ja fiilikset jutuista. Se että mikä kärpänen lens
mihinkin vakoon jne. ei hirveesti kiinnosta, saati se että paljonko meni rahaa tms. Myös koko
matkan motiivi ja tarkoitus olis hyvä kirjata. Ei tässä kuitenkaan jeesusta olla ettimässä.

Myös tuli mieleen että tässä matkalla nyt tulee sitten mitattua se että mitkä kaikki tavarat oli
oikeesti tarpeellisia, ja mitä olis pitänyt ottaa lisää. Ainakin peruutuspeili olis ollu tosi hyvä,
näkee takaatulevat rekat ja sen että voiko kääntyä tiellä ilman että tartte kurkkia kipeellä
niskalla taakse. Myös se toinen juomateline olis ollu killeri, nyt ton juomapullon kanssa takapaksilla
kikkaillessa on ollu ihan turhaa vaivaa. Ja myös tosi hyödyllinen olis ollu se nojaus-tuki pyörän
stongaa, sillä matka vasta taittuisi.

Via Baltica oli kuitenkin yllättävän helppo. Oli odottanut pahempaa. Se oli pienempi. Kylhän
niitä rekkoja tuli, mut varsinkin Latviassa ekan 30km jälkeen tuli ihan kiva levennys jota pitkin
oli kiva mennä. Just Pärnun jälkeen se oli ehkä pahimmillaan.

Rahaa meni:

n. 4e kauppaan aamupalatarpeisiin

... ja matkan startti

4.7. ma, tallinna - pärnu, 151 km, 9h

Matka saatiin startatuksi! Aamulla, yllätys yllätys, tuli fiilis ettei hommia ole saanut tarpeeksi
kasaan ja lähtöpäivä tuli liian nopeasti. Niinhän se miltei aina, vaikka aikaa järkkäiliyhin olisi ollut ihan riittämiin. Suurimman vitutuksen aiheutti se että laukut tulivat ihan täyteen. Painavat ihan törkysesti, vähintään 20kg. Hentonen Kona ja vielä ilman etulaukkuja on kyllä helisemässä tuon kuorman kanssa. Saa nähdä kestääkö ekaakaan lenkkiä. Ja mitä ihmettä näin päivän jälkikäteen teen noin paljolla vaatteita, vaihtopaitoja ja kalsareita? Ja mitäpä sillä läppärilläkään oikeasti tekee? Kyseenalaista, ei kovin matkustajahenkistä. Lisä-ärsytystä aiheutti myös se ettei sitten saanut vaihdetuksi rahaa latviaan, liettuaan ja puolaan. Noh, täytyy siellä sitten vingutella visaa jos saa mahiksen. Ja se virtakonvertteri plus aurinkohattu jäi löytämättä/hankkimatta.

Laivamatka meni oikein sutjakasti. Ei mitään ongelmia, mitä nyt Tuomas oli tyypillisesti 10min myöhässä. Plus laivalla oli kylmä ja tuli mieleen että toivottavasti matkalla tarkenee. Jöötikään ei ottanut tullakseen. Kun lähdettiin laivakannelta paalupaikalta, oli siinä suomalainen vanhempi pariskunta hyvin ammattimaisen
näkösellä tandemilla. Muutama kuuluminen ja reittivinkki kysyttiin.

Tallinnassa alussa oli muutama arpominen mihin suuntaan lähteä, mutta sitten kun tylysti otti Garminin suunnan pitkin autoteitä, löyty oikea suuntima helposti. Tallinnan keskustassa oli oikein mallikkaita pyöräteitä.
Alkumatka meni oikein mukavasti, lämmintäkin oli, ja hommat toimi, mitä nyt telttaa joutu pari kertaa korjaa ettei se tipu.

Ite matkalta ei hirvittävästi oo kerrottavaa. Pidettin kaks taukoa, jolla yhdessä käytiin Raplassa pienessä kaupassa ostamassa naposteltavaa kun ei löydetty raflaa puolimatkan kunniaks. Ostin snickersin ja jugurtin. Siellä
paikallinen hevosmies koitti löperrellä mukavia. Ihan jees. Toinen pysähdys oli pienelle huoltamolle josta ostin pienen jäden, ja jonka jälkeen vaihdoin kun 30km oli vielä matkaa jäljellä pyöräilykengät pois. Ne hiers aika pahasti vasenta isovarvasta. Ehkä pitää vetää suurin osa koko paskasta normi-lipokkailla, helpompaa, vaikka ehkä
vähän tehottomampaa. Täytyy fiilistellä.

Loppumatka oli jotenkin ikävä. Alko kyrsiä enemmän se että Tupi hiekan otti aina keulaa ja pysy sitten noin 100m edellä. Ja ehkäpä väsymyskin alko painaa, ja tietty se että loppumatka oli sikatylsää tietä numero 5. Iso tie missä meni paljon rekkoja, eikä pinnotekaan hyvä ollut. Lisäks kun Pärnuun päästiin niin siellä paikallista sekoilua oli noin 5 km.

Illalliseksi käytiin vetää pienessä syrjäsessä Jazz Cafessa minä kanapastan, 5.5e, Tupi lehtipihvin tyyliin 12e. Oli ihan ok muttei mikään erikoinen. Yks ruokabisse pisti kyllä väsyttää, ja loppuillan rantsutsygäily kyllä tuntu pakottamiselta, enkä Tuomaksen suostutteluista huolimatta jaksanut minnekään baariin lähteä. Helppohan miehen on mennä kun voi nukkua
pitkään ja lähtee huomenna pois, mutta ymmärrettävästi aina pitää yrittää. Olishan se kiva kyl täällä aikaa enemmänkin viettää, kivan tuntunen ja näkönen kesämesta. Ranta oli hienoa, ja kivan näkösiä vanhoja taloja löytyy.

Huominen tuntuu liian raskaalta ja kellokin on nyt puoli kakstoista, pakko mennä koisaa. Miltei tuntuis että pitää jakaa väkisin huominen kahdelle päivälle, mutta ei jaksais säätää CS-sopimisia uusiks, eikä kyllä käyttää telttaakaan vielä.

Koskapa penniä pitää venyttää, otetaan tavaksi kirjata juoksevat kulut! Tästä lähtee.

1.4e kauppa: snickers + jugurtti
0.3e huoltari: jäde
7.8e rafla: kanapasta + olut
4.4e kauppa: aamiaistarpeet
25e yöpyminen mökissä

Huipuinta: Eka päivä takana ilman mitään teknisiä ongelmia
Ikävintä: Tajuaminen että kamaa on liikaa ja pyörä hutera sen takia